Wikiprojekti:Marginaalimerkintöjä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marginaalimerkintöjä on kaksivuotinen hanke, joka alkoi 1.1.2024 ja päättyy 31.12.2025. Hanke on saanut rahoitusta Koneen Säätiöltä ja se työllistää hankkeen aikana yhteensä neljä ihmistä. He ovat projektissa aktiivisena eri aikoina, eli kaikki eivät aloita työskentelyä samaan aikaan.

Kaksivuotinen monitieteinen hanke keskittyy yleistajuisen, tutkimuspohjaisen tiedon lisäämiseen Wikipediaan sukupuolivinouman korjaamiseksi. Hankkeessa luodaan uusia artikkeleita Wikipediaan marginalisoiduista taiteilijoista ja kulttuuritoimijoista ja täydennetään Wikipedian olemassa olevia sisältöjä.

Hanke järjestää työpajasarjan, jossa perehdytetään tutkijoita, taiteilijoita ja informaatikkoja puuttumaan Wikipedian vinoumiin. Lisäksi toimitamme hankkeen teemoihin kytkeytyvän yleistajuisen tietokirjan. Kirjan kirjoituskutsu julkaistaan helmikuussa 2024. Lue lisää.

Monitieteisessä hankkeessa työskentelee kolme eri taiteen alan tutkijaa,

  • FT Tiina Käpylä (populaarimusiikki) eli TiinaKap,
  • FT Riikka Niemelä (taidehistoria) eli Niemelar ja
  • FM/FT Aura Sevón (kirjallisuus).

Hankkeen Wikipedia-asiantuntijana toimii yrittäjä FM Johanna Janhonen eli Jjanhone

Jokainen hankkeen jäsen keskittyy omien erikoisalansa sisältöihin Wikipediassa sekä hankkeen yhteiseen työskentelyyn mm. työpajoissa.

Ideoita muokattavista artikkeleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuleeko sinulle mieleen taiteilijoita, joista toivoisit meidän luovan tai täydentävän sisältöjä? Ehdota alla!

Ohje: Jos olet ensimmäistä kertaa Wikipediaa muokkaamassa, toimi näin:

  1. Paina otsikon vierestä Muokkaa-sanaa. Sinua voidaan varoittaa IP-osoitteesi näkymisestä muille. Monet muokkaavat Wikipediaa IP-osoitteen kautta, joten sinäkin voit hyvillä mielin tehdä sen. Huomaa, että Wikipediaa ei voi muokata kaikista IP-avaruuksista käsin, sillä osa niistä on suljettu osoitteesta tulleen häiriköinnin vuoksi. :( Jos et siis pääse itse muokkaamaan, mieti, voisitko käyttää Wikipediaa jostain toisesta IP-osoitteesta tai voisitko luoda Wikipediaan tunnukset. Monet käyttävät Wikipediaa nimimerkin kautta, mutta myös omaan nimeen perustuvia käyttäjänimiä näkee. Jos haluat käyttää tunnustasi ns. arkaluontoisiin aiheisiin (esim. politiikka, terveydentilaasi liittyvät artikkelit), turvaa anonymiteettisi salanimellä.
  2. Kirjoita haluamasi nimi/nimet alla olevaan bullet-listaan.
  3. Kun olet valmis, paina Julkaise-nappulaa.

Voit kertoa ideoistasi myös blogimme kautta.

Artikkelitoiveita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkintöjen selityksiä

xx = Laajennettava keskeinen artikkeli Lupaava artikkeli = Lupaava artikkeli Hyvä artikkeli = Hyvä artikkeli

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Hessel) = Katy Hessel: Taiteen historia ilman miehiä (2024, Nemo) -kirjassa esiteltyjä taiteilijoita Helsingin Sanomien arvostelun mukaan

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esittävä taide (esim. tv ja elokuvat)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hankkeen aikana tehdyt muokkaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukin hankkeen osallistuja ilmoittaa hankkeeseen liittyvät muokkauksensa omilla käyttäjäsivuilllaan.

Lisäksi käytössä on Dashboard, joka koostaa tekemämme muokkaukset yhteen. Dashboard päivittyy kerran vuorokaudessa:

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]