Satamaito

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osuuskunta Satamaito
Tunnuslause Se puhtaan valkoinen
Yritysmuoto osuuskunta
Perustettu 1982
Toimitusjohtaja Anniina Honkanen
Kotipaikka Pori
toimipaikka Ulvila
Toiminta-alue Suomi
Toimiala elintarviketeollisuus
Tuotteet maitotuotteet
Liikevaihto 35,2 milj. euroa (2018)[1]
Liikevoitto -2,5 milj. euroa (2018)[1]
Henkilöstö 74 (2018)[1]
Omistaja 140 maidontuottajaa
Kotisivu satamaito.fi

Satamaito on Ulvilassa toimiva meijeriosuuskunta, jonka omistaa 140 länsisuomalaista maidontuottajaa.[2]

Satamaidon entinen meijeri Porissa.

Satamaidon edeltäjien toiminta alkoi Porissa vuonna 1903, jolloin Karjarannan kaupunginosaan perustettiin Porin Ympäristön Osuusmeijeri. Se sijaitsi Karjarannassa aina vuoteen 1920 saakka, jolloin meijeri muutti läheiselle Katariinankadulle.[3][4] Vuonna 1981 Porin Ympäristön Osuusmeijeri yhdistyi Eurassa, Kiukaisissa ja Säkylässä toimineen Lännen Maidon sekä nakkilalaisen Maito-Teljän kanssa Osuuskunta Satakunnan Maidoksi. Uusi osuuskunta aloitti toimintansa vuotta myöhemmin, ja vuonna 1986 se muutti nimensä Osuuskunta Satamaidoksi.[5]

Toukokuussa 2014 yhtiö kertoi suunnitelmistaan siirtää meijeri vuonna 2016 Ulvilaan Uponorilta vapautuviin tiloihin.[6]

Satamaito on julkaissut maidontuottajien Maitoviesti-lehteä.

Satamaidon tuotantotilat sijaitsevat Ulvilan Friitalassa. Yritys muutti Ulvilaan vaiheittain vuosina 2016–2018 aiemmista Porin keskustassa sijainneista entisen Porin Oluttehtaan vieressä sijainneista tiloistaan. Virallisesti Satamaito muutti Ulvilan-tiloihin marraskuussa 2018[7].

Satamaito työllistää suoraan 74 henkilöä.[1]

Tuotanto-ongelmat 2015

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meijerin tuotteita vedettiin myynnistä kahdesti toukokuussa 2015 kymmeniä tuhansia litroja. Maitotuotteiden epäiltiin aiheuttavan terveysongelmia, ja syyksi paljastui enterobakteeri, jota oli löytynyt pesulinjastosta.[8] Jälkimmäisessä tapauksessa epäiltiin kyseessä olleen listeriabakteeri.[9]

Valio-omistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satamaito omistaa yhden kilpailijansa Valion osakkeen. Osake vastaa 0,002 prosentin omistusosuutta.[10]

  1. a b c d Satamaito (Yrityksen taloustiedot vuodelta 2018 Asiakastiedon verkkosivuilla) asiakastieto.fi. Viitattu 20.5.2020.
  2. Satamaidon kotisivut - Yritys satamaito.fi. Viitattu 20.5.2020.
  3. Porin Ympäristön Osuusmeijeri (1904 - ) Teollisuustyön jäljillä. Porin kaupunki. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.
  4. Satamaito aloittaa Ulvilassa 2016 –Uponorin tehdaskiinteistöstä kaupat Satakunnan Kansa. 6.5.2014. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.
  5. Henttinen, Annastiina: Kauppaneuvos Esa Talvitie (1923–2009). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 6.5.2014
  6. Pelkonen, Jari & Laakso, Antti: Meijeri Satamaito muuttaa Porista Ulvilaan Yle Uutiset. 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.
  7. Osuuskunta Satamaito (Yrityksen tiedot kaupparekisterissä) tietopalvelu.ytj.fi. Viitattu 25.12.2018.
  8. http://yle.fi/uutiset/satamaidon_ongelmien_syy_selvisi_enterobakteeri/7980874
  9. http://yle.fi/uutiset/satamaidossa_epaillaan_listeriabakteeria/7990635
  10. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1.–31.12.2019, Valio Oy:n omistajat 31.12.2019 (Yrityksen vuosikertomus 2019) cdn.valio.fi. Viitattu 20.5.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kalevi Jäntti. Yhdeksän vuosikymmentä Satamaitoa, Pori : Osuuskunta Satamaito, 1992. ISBN 952-90-4084-9