Rumble

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rumble
Ohjaaja Jani Volanen
Käsikirjoittaja

Jari Nissinen

Jani Volanen
Tuottaja Mika Ritalahti
Nico Ritalahti
Pääosat Vesa-Matti Loiri
Tommi Korpela
Jari Nissinen
Jari Pehkonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Silva Mysterium Oy
Ensi-ilta 2002
Kesto 56 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Rumble on suomalainen komediapainotteinen road movie vuodelta 2002. Sen on ohjannut Jani Volanen ja käsikirjoittanut Jari Nissinen. Rumble on saanut kulttimainetta karkeudellaan ja levottomuudellaan.[1]

Neljä ikääntyvää teddyrokkaria - Leo, Mäkinen, Ake ja Pera - matkustaa kesäisen päivän ja yön Suomen maaseudulla punaisella vuoden 1960 avo-Cadillacilla juoden alkoholia. Lisäksi he saavat päähänsä muun muassa tilata pizzaa suoraan liikkuvaan autoonsa, metsästävät kadonnutta nahkarotsia, ostavat viinaa venäläiseltä rekkakuskilta ja telovat poliisipartion. Sivuosista tärkein on Sami, jonka nelikko kaappaa mukaansa avoauton takaluukkuun.

Tommi Partanen arvioi Rumblen "rosoiseksi roadmovieksi" ja kutsui sitä "kaurismäkeläisen pateettisuuden käänteismaailmaksi". Taitava kameratyöskentely onnistuu pitämään hyvän maun rajoja sivuavan elokuvan rajan paremmalla puolella.[1]

Rumble sai ensi-iltansa Helsingissä vuonna 2002 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla. Televisiossa YLE TV1 esitti sen ensimmäisen kerran 2003[2].

PAN Vision Publishing Oy julkaisi Rumblen DVD:nä vuonna 2008. Elokuvan ääni on Dolby Digital 5.1.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Vesa-Matti Loiri  Leo  
 Jari Nissinen  Ake  
 Tommi Korpela  Mäkinen  
 Jari Pehkonen  Pera  
 Henry Hanikka  Sami  
 Pekka Laiho  huoltoaseman työntekijä  
 Ville Myllyrinne  huoltoaseman työntekijä  
 Tuomas Uusitalo  nuori mies huoltoasemalla  
 Hannu-Pekka Björkman  pizzakuski  
 Jyri Kähönen  rekkakuski  
 Elina Knihtilä  naispoliisi  
 Rauno Ahonen  miespoliisi  
 Aake Kalliala  Metsäpitsan omistaja  
 Tuorikki  lehmä  
  • Gene Vincent & His Blue Caps: B-I-Bickey-Bi, Bo-Bo-Go
  • The Johnny Otis Show: Willie And The Hand Jive
  • Johnny Burnette & The Rock'n Roll Trio: The Train Kept A'Rollin
  • Don & Dewey: Koko Joe
  • Roy Orbison & Teen Kings: Go! Go! Go!
  • Augie Rios: Linda Lou
  • Elvis Presley: Blue Moon
  • Freddie Cannon: Tallahassie Lassie
  • Sandy Nelson: Let There Be Drums
  • The Flamingos: I Only Have Eyes For You
  • Ray Sharpe: Linda Lu
  • Thurston Harris: Little Bitty Pretty One
  • Ronnie Dee: Action Packed
  • Ronnie Self: Bop-A-Lena
  • Jackie Morningstar: Rockin' In The Graveyard
  • The Teen Queens: Eddie My Love
  • Shep And The Limelites: Daddy's Home
  • Lord Dent & His Invaders: Wolf Call
  • The Wailers: Mau Mau
  • The Capris: There's A Moon Out Tonight
  • The Jive Bombers: Bad Boy
  1. a b DVD-julkaisun takakansi
  2. ELONET: Rumble (2002) elonet.fi. Viitattu 15.6.2009.