Myllypuro (Tampere)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myllypuro
Ruduksen ja Lemminkäisen tehtaita Myllypurossa.
Ruduksen ja Lemminkäisen tehtaita Myllypurossa.
Kaupunki Tampere
Suuralue Lounainen suuralue
Suurpiiri Tesoma
Postinumero(t) 33330
Lähialueet Ikuri, Kalkku

Myllypuro (ruots. Kvarnbäcken) on kaupunginosa Tampereen läntisessä kärjessä Nokian rajalla. Nimensä se on saanut kaupunginosan ja Ikurin välissä virtaavasta Myllypurosta, jonka vanha nimi on Tuohijoki tai myös Myllyoja[1]. Myllypuro alkaa Vuorentaustan Pohjajärvestä ja laskee Nokian puolelle Vihnusjärveen. Purossa on kaksi melko korkeaa putousta ja kummassakin oli 1890-luvulla jalkamylly. Ylemmän myllyn omisti Villilän tila ja alemman Pitkäniemen kartano. 1900-luvun vaihteen tienoilla Myllypuroon rakennettiin kolmella kiviparilla toimiva ratasmylly. Myllypuron alue siirtyi silloisesta Pohjois-Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alussa ja sen ensimmäinen osa-asemakaava vahvistettiin vuonna 1967.[2]

Nimi Myllypuro sopii oikeastaan huonosti Tampereen seudun nimistöön, koska hämäläismurteissa puhutaan yleensä Myllyojista, kun taas Myllypuro-nimet kuuluvat itämurteisiin.[2]

Alue on keskittynyt voimakkaasti teollisuuteen ja vieressä on myös Kalkun teollisuusalue sekä vielä Nokian puolella Kankaantaan teollisuusalue. Asukkaita alueella on vain muutamia, joten Myllypuro on väestöltään Tampereen pienin kaupunginosa. Alueen suurimpia tehtaita on Sandvik Tamrock, joka valmistaa erilaisia kallionporauslaitteita ja louhintakalustoa kaivoksiin. Yrityksellä on alueella myös koekaivos.

Myllypuron kaupunginosaa sivuaa länsipuolella valtatie 3 ja eteläpuolella Tampereen ja Porin välinen rautatie.

  1. Tampereen kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitys, sivu 185
  2. a b Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 261–262. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.