1937
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
[muokkaa] tammikuu - maaliskuu
- 1. tammikuuta – Anastasio Somozasta tuli Nicaraguan presidentti.
- 1. tammikuuta – Pohjois-Pirkkala muuttui kauppalaksi. Samalla Pispala liitettiin siitä Tampereen kaupunkiin.
- 9. tammikuuta – Yrjö Väisälä löysi asteroidi 1424 Sundmanian.
- 19. tammikuuta – Howard Hughes teki ilmailuennätyksen lentämällä Los Angelesista New Yorkiin seitsemässä tunnissa, 28 minuutissa ja 25 sekunnissa.
- 20. tammikuuta – Franklin Delano Roosevelt vannoi virkavalan toiselle presidenttikaudelleen. Edellisten presidenttien virkaanastujaistilaisuudet pidettiin 4. maaliskuuta, tästä lähtien 20. tammikuuta.
- 23. tammikuuta – 17 kommunistijohtajaa syytettiin Moskovassa osallistumisesta Lev Trotskin salaliittoon Neuvostoliiton kaatamiseksi ja sen johtajien murhaamiseksi.
- 29. tammikuuta – Neuvostoliiton tärkeimpiin kommunistijohtajiin kuulunut Karl Radek tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
- 31. tammikuuta – Neuvostoliitossa teloitettiin 31 henkilöä trotskilaisuudesta syytettynä.
- 8. helmikuuta – Falangistit valtasivat Málagan.
- 15. helmikuuta – Kyösti Kallio valittiin Suomen presidentiksi.
- 16. helmikuuta – Wallace Carothers sai patentin nailonille.
- 10. maaliskuuta – Paavi Pius XI:n natsismin tuominnut ensyklika julkaistiin Saksassa.
- 12. maaliskuuta – Saksan Suomen-lähettiläs Wipert von Blücher esitti ulkoministeri Rudolf Holstille vastalauseen sen johdosta, että Cajanderin hallituksen sosiaaliministeriksi oli nimitetty Saksaan avoimen kielteisesti suhtautuva K.-A. Fagerholm.
- 18. maaliskuuta – Espanjan sisällissota: Tasavaltalaiset joukot voittivat italialaiset Guadalajaran taistelussa.
[muokkaa] huhtikuu - kesäkuu
- 1. huhtikuuta – Adenista tuli brittien kruununsiirtomaa.
- 5. huhtikuuta – Neuvostoliiton salaisen poliisin (GPU) päällikkö, kommunistien puhdistuksia johtanut Genrih Jagoda erotettiin virastaan, koska hän oli "ylittänyt valtuutensa".
- 17. huhtikuuta – Repe Sorsa esiintyi ensimmäisen kerran piirrosfilmissä.
- 26. huhtikuuta – Espanjan sisällissota: Luftwaffe pommitti Guernicaa.
- 1. toukokuuta – Yleislakko Pariisissa.
- 6. toukokuuta – Zeppeliini Hindenburg LZ-129 tuhoutui Lakehurstissa, Yhdysvalloissa.
- 12. toukokuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Yrjö VI kruunattiin Westminster Abbeyssa.
- 27. toukokuuta – Golden Gaten silta avattiin liikenteelle.
- 3. kesäkuuta – Windsorin herttua (Ison-Britannian entinen kuningas Edvard VIII) solmi avioliiton Wallis Simpsonin kanssa.
- 11. kesäkuuta – Marsalkka Mihail Tuhatševski ja seitsemän puna-armeijan kenraalia teloitettiin.
- 29. kesäkuuta – Kanadalainen Joseph-Armand Bombardier sai patentin moottorikelkan vetojärjestelmälle.
[muokkaa] heinäkuu - syyskuu
- 1. heinäkuuta – Irlannin vapaavaltion kansalaiset hyväksyivät uuden perustuslain.
- 2. heinäkuuta – Amelia Earhart katosi yrittäessään maailman ensimmäistä päiväntasaajaa kiertänyttä maailmanympärilentoa.
- 7. heinäkuuta – Kiinan–Japanin sota alkoi: Marco Polon sillan välikohtaus.
- 21. heinäkuuta – Éamon de Valera valittiin Éiren presidentiksi.
- 28. heinäkuuta – IRA:n pommi-isku kuningasta vastaan Belfastissa.
- 6. elokuuta – Espanjan sisällissota: Falangistit tulittivat tykein Madridia.
- 8. elokuuta – Stalinin puhdistukset alkoivat kun Moskovan Butovossa teloitettiin 91 ensimmäiseen vakavuusluokkaan kuulunutta neuvostovastaista elementtiä NKVD:n 5. elokuuta voimaan tulleen käsky numero 00447:n "Operaatiosta entisten kulakkien, rikollisten ja muiden neuvostovastaisten elementtien rankaisemiseksi" mukaan.
- 28. elokuuta – Toyota Motor Corporation perustettiin itsenäisenä yhtiönä.
- 21. syyskuuta – J. R. R. Tolkienin teos Hobitti eli sinne ja takaisin julkaistiin.
[muokkaa] lokakuu - joulukuu
- 17. lokakuuta – Tupu, Hupu ja Lupu esiintyvät ensimmäisen kerran Al Taliaferron ja Ted Osbournen sarjakuvastripissä.
- 21. lokakuuta – Espanjan sisällissota: Falangistit saivat haltuunsa koko Espanjan pohjoisrannikon.
- 5. marraskuuta – Adolf Hitler ilmoitti salaisessa kokouksessa suunnitelmastaan hankkia saksalaisille "elintilaa".
- 5. marraskuuta – Espanjan sisällissota: Tasavaltalaisten tukijoiden joukkoteloitus Piedrafita de Babiassa, lähellä Leónia Espanjassa. Mahdollisesti jopa 35 000 ihmistä teloitettiin.
- 6. marraskuuta – Italia liittyi antikominternsopimukseen.
- 8. marraskuuta – Natsien näyttely "Ikuinen juutalainen" (Der ewige Jude) avattiin Münchenissä.
- 9. marraskuuta – Kiinan–Japanin sota: Japanilaiset valtasivat Shanghain.
- 27. marraskuuta – Pohjolan Työn ensimmäinen numero ilmestyi.
- 11. joulukuuta – Italia erosi Kansainliitosta.
- 13. joulukuuta – Kiinan–Japanin sota: Nanjingin taistelu päättyi ja joukkomurhat alkoivat.
- 16. joulukuuta – Kansaneläkelaitos aloitti toimintansa.
- 21. joulukuuta – Animaatioelokuvan Lumikki ja seitsemän kääpiötä ensi-ilta Yhdysvalloissa.
[muokkaa] Syntyneitä
[muokkaa] tammikuu - maaliskuu
- 1. tammikuuta – Lenita Airisto, suomalainen toimitusjohtaja ja Suomen Neito
- 6. tammikuuta – Harri Holkeri, suomalainen poliitikko
- 18. tammikuuta – John Hume, pohjoisirlantilainen poliitikko
- 19. tammikuuta – Prinsessa Birgitta, Ruotsin prinsessa
- 24. tammikuuta – Martin Saarikangas, suomalainen vuorineuvos
- 30. tammikuuta – Boris Spasski, neuvostoliittolainen šakinpelaaja
- 30. tammikuuta – Vanessa Redgrave, brittiläinen näyttelijä
- 30. tammikuuta – Anna-Liisa Haakana, suomalainen kirjailija
- 31. tammikuuta – Philip Glass, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 4. helmikuuta – Magnar Solberg, norjalainen ampumahiihtäjä
- 20. helmikuuta – Robert Huber, saksalainen biokemisti
- 21. helmikuuta – Ron Clarke, australialainen kestävyysjuoksija
- 21. helmikuuta – Harald V, Norjan kuningas
- 25. helmikuuta – Tom Courtenay, brittiläinen näyttelijä
- 6. maaliskuuta – Valentina Tereškova, ensimmäinen naiskosmonautti
- 18. maaliskuuta – Mark Donohue, yhdysvaltalainen kilpa-autoilija
- 27. maaliskuuta – Ilpo Hakasalo, suomalainen musiikkitoimittaja (k. 2006)
- 30. maaliskuuta – Warren Beatty, näyttelijä-ohjaaja
[muokkaa] huhtikuu - kesäkuu
- 1. huhtikuuta – Lassi Sinkkonen, suomalainen kirjailija (k. 1976)
- 5. huhtikuuta – Colin Powell, Yhdysvaltain ulkoministeri
- 9. huhtikuuta – Pertti Viinanen, suomalainen työmarkkinajohtaja
- 14. huhtikuuta – Tauno Matomäki, suomalainen vuorineuvos
- 22. huhtikuuta – Jack Nicholson, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 28. huhtikuuta – Saddam Hussein, Irakin entinen presidentti (k. 2006)
- 4. toukokuuta – Ron Carter, yhdysvaltalainen jazzbasisti
- 5. toukokuuta – Gunnar Mattsson, suomalainen kirjailija (k. 1989)
- 11. toukokuuta – Erkki Aho, suomalainen koulumies, Kouluhallituksen pääjohtaja
- 14. toukokuuta – Aulis Aarnio, suomalainen oikeusfilosofi
- 15. toukokuuta – Madeleine Albright, Yhdysvaltain ulkoministeri
- 26. toukokuuta – Kari Nurmela, suomalainen oopperalaulaja (k. 1984)
- 30. toukokuuta – Claes Andersson, suomalainen kirjailija, poliitikko ja psykiatri
- 6. kesäkuuta – Anto Leikola, suomalainen oppihistorian professori
- 7. kesäkuuta – Neeme Järvi, virolainen kapellimestari
- 23. kesäkuuta – Martti Ahtisaari, Suomen presidentti
- 29. kesäkuuta – Johan Mickwitz, suomalainen kirjailija
[muokkaa] heinäkuu - syyskuu
- 6. heinäkuuta – Vladimir Ashkenazy, venäläis-islantilainen pianisti ja kapellimestari
- 12. heinäkuuta – Bill Cosby, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 12. heinäkuuta – Lionel Jospin, Ranskan pääministeri
- 18. heinäkuuta – Roald Hoffman, puolalais-yhdysvaltalainen kemisti
- 18. heinäkuuta – Hunter S. Thompson, yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija
- 8. elokuuta – Dustin Hoffman, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 10. elokuuta – Anatoli Sobtšak, venäläinen poliitikko (k. 2000)
- 10. elokuuta – Lasse Wächter, suomalainen upseeri (k. 1998)
- 15. elokuuta – Jorma Lyytinen, suomalainen iskelmälaulaja
- 19. elokuuta – Richard Møller Nielsen, tanskalainen jalkapallovalmentaja ja Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja
- 23. elokuuta – Ville-Veikko Salminen, suomalainen näyttelijä (k. 2006)
- 24. elokuuta – Marjatta Leppänen, suomalainen näyttelijä ja laulaja
- 30. elokuuta – Bruce McLaren, uusiseelantilainen Formula 1 -kuljettaja ja McLaren-tallin perustaja (k. 1970)
- 2. syyskuuta – Pentti Saarikoski, suomalainen runoilija ja kirjailija (k. 1983)
- 4. syyskuuta – Dawn Fraser, australialainen uimari
- 5. syyskuuta – Lasse Liemola, suomalainen laulaja
- 15. syyskuuta – Fernando de la Rúa, Argentiinan presidentti
- 19. syyskuuta – Pekka Tarjanne, suomalainen poliitikko
- 22. syyskuuta – Camilla Mickwitz, suomalainen graafikko
- 26. syyskuuta – Outi Heiskanen, suomalainen taidegraafikko
- 27. syyskuuta – Barbara Helsingius, suomalainen muusikko ja toimittaja
- 29. syyskuuta – Reino Kurki-Suonio, suomalainen tietojenkäsittelytieteen professori
- 29. syyskuuta – Juhani Raiskinen, suomalainen kapellimestari ja oopperanjohtaja
[muokkaa] lokakuu - joulukuu
- 10. lokakuuta – Juha Jokinen, suomalainen urheiluselostaja
- 11. lokakuuta – Bobby Charlton, englantilainen jalkapalloilija
- 27. lokakuuta – Eugen Ekman, suomalainen voimistelija
- 28. lokakuuta – Seppo Mustonen, suomalainen tilastotieteen professori
- 6. marraskuuta – Heikki Ylikangas, suomalainen historian professori
- 20. marraskuuta – Eero Mäntyranta, suomalainen urheilija
- 30. marraskuuta – Ridley Scott, elokuvaohjaaja
- 17. joulukuuta – John Kennedy Toole, yhdysvaltalainen kirjailija (k. 1969)
- 17. joulukuuta – Eero Valjakka, suomalainen arkkitehti
- 20. joulukuuta – Juhana Blomstedt, suomalainen kuvataiteilija
- 21. joulukuuta – Jane Fonda, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 22. joulukuuta – Eduard Uspenski, venäläinen kirjailija
- 31. joulukuuta – Anthony Hopkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 31. joulukuuta – Kai Lind, suomalainen iskelmälaulaja
[muokkaa] Kuolleita
[muokkaa] tammikuu - maaliskuu
- 11. tammikuuta – Edvard Valpas-Hänninen, suomalainen lehtimies ja poliitikko
- 20. tammikuuta – Immi Hellén, suomalainen runoilija
- 25. tammikuuta – Santeri Ivalo, suomalainen kirjailija (s. 1866)
- 7. helmikuuta – Elihu Root, yhdysvaltalainen poliitikko (s. 1845)
- 14. helmikuuta – Erkki Melartin, suomalainen säveltäjä (s. 1875)
- 15. maaliskuuta – H. P. Lovecraft, kirjailija
- 17. maaliskuuta – Austen Chamberlain, brittiläinen valtiomies
[muokkaa] huhtikuu - kesäkuu
- 21. huhtikuuta – Saima Harmaja, suomalainen runoilija (s. 1913)
- 23. toukokuuta – John D. Rockefeller, yhdysvaltalainen teollisuusmies
- 28. toukokuuta – Alfred Adler, psykologi
- 7. kesäkuuta – Jean Harlow, yhdysvaltalainen näyttelijä (s. 1911)
- 16. kesäkuuta – Matti Paasivuori, suomalainen poliitikko
- 19. kesäkuuta – J. M. Barrie, skotlantilainen kirjailija
[muokkaa] heinäkuu - syyskuu
- 2. heinäkuuta – Amelia Earhart, lentäjä (katosi)
- 11. heinäkuuta – George Gershwin, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 13. heinäkuuta – Emmett Dalton, yhdysvaltalainen lainsuojaton
- 20. heinäkuuta – Guglielmo Marconi, italialainen keksijä (s. 1874)
- 2. elokuuta – Artur Sirk, virolainen poliitikko
- 13. elokuuta – Sigizmund Levanevsky, neuvostoliittolainen lentäjä (katosi, ruumista ei koskaan löydetty)
- 2. syyskuuta – Pierre de Coubertin, nykyaikaisten olympialaisten perustaja
- 26. syyskuuta – Bessie Smith, yhdysvaltalainen jazz- ja blueslaulaja
- 29. syyskuuta – Ray Ewry, yhdysvaltalainen yleisurheilija
[muokkaa] lokakuu - joulukuu
- 19. lokakuuta – Ernest Rutherford, Nobel-palkittu 1908 ydinfysiikan isä
- 9. marraskuuta – Ramsay MacDonald, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
- 15. marraskuuta – Eero Järnefelt, suomalainen taidemaalari.
- 9. joulukuuta – Gustaf Dalén, ruotsalainen keksijä
- 20. joulukuuta – Erich Ludendorff, saksalainen kenraali
- 21. joulukuuta – Frank B. Kellogg, Yhdysvaltain ulkoministeri
- 28. joulukuuta – Maurice Ravel, ranskalainen säveltäjä
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Clinton Davisson ja George Thomson
- Nobelin kemianpalkinto: Walter Haworth ja Paul Karrer
- Nobelin lääketieteen palkinto: Albert Szent-Györgyi
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Roger Martin du Gard
- Nobelin rauhanpalkinto: Robert Cecil
[muokkaa] Kirjoja
- Vieras mies tuli taloon – Mika Waltari
- Yrjänän emännän synti – Artturi Leinonen
- Juurakon Hulda – Hella Wuolijoki
- Sydenpolttajat – Arvi Järventaus

