Monsanto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Monsanto Company Inc.
Yritysmuoto pörssiyhtiö
Osake NYSE: MON
ISIN US61166W1018
Perustettu 1901
Perustaja John Francis Queeny
Toimitusjohtaja Hugh Grant
Kotipaikka Missouri, Yhdysvallat
Toimiala Maatalouskauppa
Tuotteet herbisidit, torjunta-aineet, siemenet
Henkilöstö 20 604 (2011)

Monsanto-yhtymä on maailman suurimpia maataloudessa käytettyjen kasvien jalostajia sekä kasvinsuojeluaineiden tuottaja. Sen perusti John Francis Queeny vuonna 1901 Saint Louisissa Yhdysvaltojen Missourin osavaltiossa. Yhtymän nimi tulee Queenyn vaimon tyttönimestä.

Aluksi Monsanto tuotti virvoitusjuomateollisuuden makuaineita: sakariinia, kofeiinia ja vanilliinia erityisesti Coca-Colan tarpeisiin. Yhtiö laajensi myöhemmin toimintaansa peruskemian tuotteiden, kuten rikkihapon valmistukseen. Yhtymästä tuli 1940-luvulla johtava muovien ja synteettisten kuitujen tuottaja maailmassa. Tuotevalikoimaan tulivat tällöin myös muun muassa dioksiini, aspartaami, PCB ja naudan kasvuhormoni. Monsanto oli yksi Vietnamin sodassa käytetyn Agent Orange -kasvimyrkyn valmistajista. Vietnamin hallitus ja Punainen Risti ovat syyttäneet Agent Orangea yli miljoonan ihmisen kuolemasta tai vakavasta vammautumisesta.lähde?

Monsanto pitää päätuotteenaan Roundup-rikkaruohotorjunta-ainetta, mutta sen jälkeen kun aineen patentti umpeutui, yhtymä on 1990-luvun loppupuolelta asti suunnannut suurimmat tutkimusvoimavaransa geenimuunneltuihin tuotteisiin.

Tieteellisenä yhteistyökumppanina yhtymällä on etenkin Washington University in Saint Louis.[1] Monsanton kehittämä geenimuunneltu soija on kohdannut varsinkin Euroopassa kuluttajien vastustusta.[2]

Saksalainen kemianteollisuuden suuryhtiö Bayer ilmoitti toukokuussa 2016 ostavansa Monsanton. Kauppahinnaksi on sovittu 62 miljardia dollaria.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.