Mattilanperä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Raahen kylää. Alavieskan taloryhmästä katso Mattilanperä (Alavieska).

Mattilanperä on runsaan 350 asukkaan kylä Raahessa entisen Saloisten kunnan alueella, noin 10 kilometriä Saloisten kirkonkylältä kaakkoon ja noin 17 kilometriä Raahen keskustasta kaakkoon. Mattilanperällä on ala-aste, sekä ryhmäpäiväkoti. Kylän läpi virtaavat Haapajoki ja Poikajoki. Mattilanperällä sijaitsee myös Kettukankaan kivikautinen muinaisjäännösalue sekä 2011 toimintansa aloittanut Laivakankaan kaivos.[1]

Mattilanperän naapurikyliä ovat Kopsa, Äyrinmäki, Romuperä, Lasikangas ja Ketunperä.

Ensimmäinen talo Mattilanperälle rakennettiin ison vihan aikana piilopirtiksi. Se sijaitsi luultavasti Haapajoenmäellä. Rauhan palattua talo liitettiin Salon kylän Tokolan kantatilaan. Myöhemmin se autiotui ja hävisi. Varsinaisena kylän perustamisvuotena voidaan pitää vuotta 1781, jolloin Yrjö Haapakangas perusti Haapakankaan uudistilan Haapajoenmäelle. Seuraavana vuonna Samuli Mattila perusti Mattilanmäelle Mattilan tilan, jonka mukaan kylä on saanut nimensä. Vuosisadan lopulla perustettiin vielä kaksi uudistilaa, Martti Martikkalan perustama Martikkala sekä Yrjö Tikkalan perustama Tikkakangas. Kaikki tilat sijaitsivat Haapajokivarressa. 1800-luvulla kylälle perustettiin näiden talojen lisäksi muutama torppa sekä yksi sotilastorppa. 1800-luvulla kylän taloluku nousi myös tilojen jakamisen seurauksena.

Vuonna 1928 Mattilanperälle perustettiin kansakoulu; aiemmin oli käyty kiertokoulua. Kansakoulu aloitti toimintansa Tikkalan talossa ja sen vuoksi se tunnetaan edelleen Tikkalan kouluna. Näissä tiloissa toimittiin ns. Supistettuna kouluna lähes 20 vuotta. Rakennuksen kylmyyden vuoksi koulua jouduttiin käymään vuoden verran Ylängön talossa ennen uuden koulurakennuksen valmistumista vuonna 1948. Rakennus oli koulukäytössä vuoden 1991 loppuun asti, jolloin valmistui uusi koulurakennus. Vanhoissa tiloissa aloitti toimintansa päiväkoti. Uuden koulun pihapiiriin nousi vuonna 2002 kyläyhdistyksen talkoilla rakentama uusi päiväkoti.

Mattilanperällä on myös toiminut Raahen seudun osuuskaupan myymälä, joka toimi aluksi Mattilassa, myöhemmin muutamissa muissa taloissa ja 1960-luvulta lähtien omassa rakennuksessaan. Lopuksi osuuskauppa muuttui Ruonalan yksityiseksi kyläkaupaksi ja lakkautettiin 1990-luvun puolivälissä. 1950-luvulla kylälle perustettiin myös oma urheiluseura Saloisten viesti. 1950- ja 1960-luvuilla mattilanperäläinen Antti Kinnunen toimi SKDL:n kansanedustajana. Hän oli myös presidentin valitsijamiehenä. Nykyvuosina Mattilanperälle on noussut runsaasti uusia taloja ja kyläyhdistystoiminta on vilkasta.

Tunnettuja mattilanperäläisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Nordic Mines

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.