Äyrinmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Äyrinmäki on alue Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa entisen Pattijoen kunnan alueella. Alue sijaitsee noin 8 kilometriä itään Saloisten kirkonkylältä. Sen ohi kulkee Raahe–Vihanti-tie eli niin sanottu Malmitie. Äyrinmäellä oli aiemmin kyläkauppa ja posti. Äyrinmäki oli myös Pattijoen Ylipään eli nykyisen Lasikankaan alueen postiosoite 1990-luvulle asti.

Äyrinmäki on ollut Pattijoen Ylipään laitimmainen perä vanhan Saloisten kunnan rajalla. Noin puolentoista kilometrin matkalla Mattilanperäntien varressa olevat talot ovat kuuluneet Pattijoen kunnan perustamisvuodesta 1920 alkaen Pattijoen kuntaan ja kuuluivat Pattijoen Ylipään koulupiiriin. Sitä kauempana sijaitsevat talot kuuluivat ensin Saloisiin ja 1973 tapahtuneen kuntaliitoksen jälkeen Raaheen.[1]

Nykyisin Äyrinmäen katsotaan usein olevan osa Mattilanperää alueen nykyisen postiosoitteen mukaisesti.

  1. Kallio, Vappu. Maailman kaunein kylä. Joutsen Median Painotalo, Oulu 2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.