Jösse Järvenpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jösse Järvenpää
Henkilötiedot
Syntynyt20. huhtikuuta 1961 (ikä 63)
Muusikko
Aktiivisena 1989–
Tyylilajit iskelmä
folk
Soittimet kitara, banjo
Levy-yhtiöt Audiovox Records, EMI

Jussi Sakari "Jösse" Järvenpää (s. 20. huhtikuuta 1961) on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Keikoillaan hän on esittänyt oman tuotantonsa lisäksi myös Irwin Goodmanin kappaleita.lähde?

Pertti "Nipa" Neumann kiinnitti Järvenpään EMI-levy-yhtiöön vuonna 1991 ja se julkaisi Jösselta kaksi vinyylisingleä, "Tilttiin" ja "Kusi sukassa".[1] Hänen esikoisalbuminsa Kossumafia ilmestyi 1992.[2] Vuonna 2005 Järvenpää julkaisi ihailemansa Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemiä kappaleita albumillisen nimellä Jössen reissu Rautawaaralle.[3] Järvenpään musiikkivideoita on katsottu YouTube-videopalvelussa yli 1,6 miljoonaa kertaa (2017).[4]

Järvenpää on kertonut asettuvansa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa uuden puolueisiin sitoutumattoman Reformi-koalition ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiirissä.[5]

Toukokuussa 2017 Järvenpää sai kutsun poliisikuulusteluun epäiltynä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan YouTubessa julkaistujen musiikkivideoiden vuoksi.[4]

  • Kossumafia (AXR, 1992)
  • Uutta Irwinismiä (1998)
  • III Pitkä (1999)
  • Happy Hours 1991–2001 (2001)
  • Neljäs Pitkä (2004)
  • Jössen reissu Rautawaaralle (Finrila, 2005)
  • IV B (Finrila, 2005)
  • Aina Suomalainen (2006)
  • Vitonen (JiiJii, 2007)
  • Kuusi-Sex (Finrila, 2008)
  • Kosteat Vuodet 1991–2011 (Finrila, 2011)
  • Seitsemäs (2014)
  • Tilttiin (EMI, 1991)
  • Kusi sukassa / Hevosmiehen jäähyväiset (EMI, 1991)
  • Kossumafia (AXR, 1992)
  • Joulu putkassa (AXR, 1997)
  • Tuhansien pubien maa (1997)
  • Viinasta energiaa (1997)
  • Syksyn sävel karsitut (1998)
  • Varpunen ja minä (Finrila, 2002)
  • Saatanan syvältä (Finrila, 2005)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.