Edel Records Finland

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Audiovox Records)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Edel Records Finland
Perustettu 1999
Toimiala musiikki
Emoyhtiö Playground Music

Edel Records Finland on suomalainen levy-yhtiö, joka nykyisin viimeksi uudelleen nimettynä on Playground Music Oy.[1] Tuotanto on kotimaista musiikkia ja toimintana on ollut monien ulkomaisten levymerkkien edustusta Suomessa. Edel Records Finland Oy toimi myös jo kotimaisten labelien ja myös yhtyeiden omakustanteiden jakelijana. Aiemmin Edel Records Finland Oy toimi nimellä K-tel International (Finland) Oy, mutta yhtiön liityttyä vuonna 1999 yrityskaupan myötä kansainväliseen Edel-konserniin levy-yhtiön nimi muuttui muotoon Edel Records Finland Oy. Edeliin sulautui myös K-telin aiemmin samana vuonna ostama Audiovox Records Oy (AXR).

Ryhmittymä Edel Music AG on yksi Euroopan suurimmista riippumattomista levy-yhtiöistä. Pääkonttori sijaitsee Saksassa.

Vanhastakaupungista Ruotsiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Playground Music ja Bonnier Amigo Music Group ostivat Edelin Suomen toiminnot Edel Records Finland Oy:n. Uudelleen nimettyyn yhtiöön Playground Music Bam Oy sulautui myös Oy Bonnier Amigo Music Finland Ab ja Playground Music Finland. Playground myi Edelin kotimaisen katalogin uudelle AXR Musicille.[2] Helsingin Vanhankaupungin jakeluvarasto siirtyi Ruotsiin. Vuodesta 2010 alkaen jakeluvarastot ovat ENS Ab:ssa Boråsissa, kuten ovat myös usean muunkin suomalaisen kansainvälisen toimijan varastot.

Edelillä olleita kotimaisia artisteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakelua muun muassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]