William Lind

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William Lind MM-kilpailuissa vuonna 2016.

William Lind (s. 1985) on ruotsalainen suunnistaja. Tarton MM-kilpailuissa 2017 hän saavutti pronssia pitkällä matkalla ja viestissä sekä pronssia viestissä Strömstadin MM-kilpailuissa 2016. Doksyn MM-kilpailuissa 2021 Lind voitti viestin maailmanmestaruuden. Suunnistuksen EM-kilpailuissa hän on sijoittunut parhaimmillaan kuudenneksi pitkällä matkalla Palmelassa vuonna 2014. Suunnistuksen maailmancupissa hänellä on yksi osakilpailuvoitto ja hän on sijoittunut kaksi kertaa toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi. Vuonna 2012 hän sijoittui Jukolan Viestissä toiseksi Malungsin joukkueessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]