Wheel (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wheel
Tiedot
Tyylilaji progressiivinen metalli, progressiivinen rock
Kotipaikka Suomi Helsinki, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

James Lascelleslaulu, kitara
Jussi Turunensoolokitara
Aki Virtabasso
Santeri Saksalarummut

Aiheesta muualla
Kotisivut

Wheel on suomalainen progressiivista metallia soittava yhtye.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye on perustettu vuonna 2015 kun laulaja James Lascelles muutti Suomeen. Lascelles tapasi televisio-ohjelman esiintymisessä yhtyeen ytimen muodostavat henkilöt. Yhtyeen ensimmäinen EP-levy julkaistiin vuonna 2015 ja toinen EP Path julkaistiin vuonna 2017.[1]

Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Moving Backwards helmikuussa 2019 ja toisen albumin Resident Human maaliskuussa 2021.

Toisen albumin kappale "Movement" on julkaistu singlenä. Kappale kertoo retoriikasta, joka seurasi George Floydin murhaa ja siihen liittyvästä empatian ja logiikan puutteesta. Kappale liittyy siihen, miten sijoittavat omaisuuden ihmishenkeä korkeammalle sijalle.[1] Albumilta on julkaistu toinen single "Hyperion", jonka inspiraatio on peräisin Dan Simmonsin Hyperion Cantos -sarjasta: kappale käsittelee ihmiskunnan suhdetta kuolevaisuuteen.[2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP-levyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Path  (2017)
  • The Divide  (2018)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Prog Metal band Wheel announce new album ‘Resident Human’ and new single “Movement” progreport.com. 11.12.2020. Viitattu 6.12.2022. (englanniksi)
  2. Prog Metal band Wheel release new single “Hyperion” progreport.com. 15.1.2021. Viitattu 6.12.2022. (englanniksi)
  3. Vesa Siltanen: Progemetalliyhtye Wheel kiertää Suomea uuden albumin myötä Inferno. Viitattu 29.2.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]