Vuoden 2014 miehittämättömät avaruuslennot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden 2014 miehittämättömät avaruuslennot onnistuneista ja epäonnistuneista miehittämättömistä avaruuslennoista vuonna 2014. Laukaistavien miehittämättömien avaruusalusten määräksi arvioidaan noin 100 kappaletta kuten edeltävinäkin vuosina. Cubesatit (1-4 kilogramman painoiset satelliittit) nostivat - myös laukaisuissa tuhoutuneiden ja jatkossa matalien kiertoratojen avaruusromun - satelliittien lukumäärää. Kiinan avaruustoiminta on kolmen kärjessä ohittanut EU-alueen. EU:n avaruustoiminnalle kahden Galileo-paikannussatelliitin joutuminen liian matalalle kiertoradalle oli frustroivat järjestelmän käytön alkua edelleen viivästyttävä tosiasia.

Taulukon lihavoidut tekstit tarkoittavat sitä, että kyseiset laukaisut liittyvät Suomen avaruustoimintaan, vuonna 2014 toteutui ainoastaan EU:n Sentinel 1A-tutkasatelliitin lento.

Onnistuneet laukaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laukaisuajankohta Avaruusaluksen nimi Avaruusaluksen tyyppi Avaruusaluksen omistaja Kantoraketti, laukaisupaikka Lähteet
Tammikuu 4 laukaisua, 37 satelliittia
5. GSat 14 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Intia GSLV Mk.2, Sriharikota
6. Thaicom 6 (AfriCom 1) Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Tietoliikennesatelliittiyhtiö Falcon-9, Cape Canaveral
9. Cygnus CRS-1 (SS C. Gordon Fullerton) Satelliitti, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-1 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-2 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-3 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-4 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-5 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-6 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-7 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-8 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-9 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-10 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-11 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-12 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-13 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-14 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-15 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-16 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-17 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-18 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-19 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-20 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-21 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-22 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-23 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-24 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-25 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-26 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-27 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. Flock-28 Cubesat, LEO-rata Yhdysvaltalainen yritys Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. ArduSat 2 ↑ Cubesat, LEO-rata ? Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. LituanicaSAT 1 Cubesat, LEO-rata Liettua Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. LitSat 1 Cubesat, LEO-rata Liettua Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. SkyCube Cubesat, LEO-rata ? Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
9. UAPSat 1 Cubesat, LEO-rata ? Antares, Wallops Island (yhteislaukaisu)
24. TDRS 12 (TDRS L) Linkkisatelliitti, GEO-rata NASA Atlas-5, Cape Canaveral
Helmikuu 5 laukaisua, 13 satelliittia
5. Progress-M 22M Rahtialus ISS-asemalle, LEO-rata Venäjän avaruusjärjestö Sojuz-U, Baikonur
6. ABS 2 (ST 3, Koreasat 8) Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Korea Ariane-5ECA Kourou (yhteilaikaisu)
6. Athena-Fidus Sotilaallinen tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Ranska ja Italia Ariane-5ECA Kourou (yhteilaikaisu)
14. Türksat 4A Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Turkkilainen yhtiö Proton-M, Baikonur
20. GPS-2F 5 (Navstar 64, USA 248) Sotilaallinen paikannussatelliitti, MEO-rata Yhdysvaltain ilmavoimat Delta-4M+, Cape Canaveral
27. GPM-Core Sääsatelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. STARS 2 Satelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. ShindaiSat Satelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. TeikyoSat 3 Satelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. KSAT 2 Sääsatelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. OPUSAT Sääsatelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. INVADER Sääsatelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
27. ITF 1 Sääsatelliitti, LEO-rata Japani H-2A-202 Tanegashima (yhteislaukaisu)
Maaliskuu 4 laukaisua, 6 satelliittia
15. Ekspress-AT 1 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Venäläinen yhtiö Proton-M, Baikonur (yhteislaukaisu)
15. Ekspress-AT 2 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Venäläinen yhtiö Proton-M, Baikonur (yhteislaukaisu)
22. Astra 5B Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata SES tietoliikenneyhtiö Ariane-5ECA Kourou (yhteislaukaisu)
22. Amazonas 4A Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Espanjalainen tietoliikenneyhtiö Ariane-5ECA Kourou (yhteislaukaisu)
23. Kosmos 2494 (Uragan-M #42) eli GLONASS Paikannussatelliitti, MEO-rata Venäjä Sojuz-2-1b, Plesetsk
31. SJ 11-06 Teknologiakoe, mahdollisesti ennakkovaroitussatelliitti, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-2C, Jaiquin avaruuskeskus
Huhtikuu 8 laukaisua, 117 satelliittia
3. DMSP-5D3 F19 (USA 249) Sotilaallinen sääsatelliitti, LEO-rata? Yhdysvaltain ilmavoimat Atlas-5, Vandenberg
3. Sentinel 1A Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata ESA ja Euroopan komissio Sojuz-STA Fregat-M, Kourou
4. IRNSS 1B Paikannussatelliitti, GEO-rata? ISRO PSLV-XL Sriharikota
9. Progress-M 23M Rahtialus, LEO-rata Venäjän avaruusjärjestö Sojuz-U Baikonur
9. Ofeq 10 Tiedustelusatelliitti, LEO-rata Israel Shavit-2, Israel
10. Mercury F/O 1 ? (NROL 67) Tiedustelusatelliitti, ? rata NSA/NRO Atlas-5(541) Cape Canveral
16. EgyptSat 2 (MisrSat 2) Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Egypti Sojuz-U, Baikonur
18. Dragon CRS-3 Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
18. ALL-STAR/THEIA Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
18. KickSat 1 Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
18. SporeSat Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
18. TSAT (TestSat-Lite) Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
18. PhoneSat 2.5 Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
18. 104 kpl Sprite-satelliitteja Nanosatelliitti, LEO-rata ? Falcon-9, Cape Canaveral (yhteislaukaisu)
28. Luch 5V Satelliitti, rata? Venäjä Proton-M, Baikonur (yhteislaukaisu)
28. KazSat 3 Satelliitti, rata? Kazakstan Proton-M, Baikonur (yhteislaukaisu)
30. KazEOSat 1 (DZZ-HR) Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kazakstan Vega Kourou
Toukokuu
6. Kosmos 2495 (Yantar-4K2M #9, Kobalt-M #9) Tiedustelusatelliitti, LEO-rata Venäjän avaruusvoimat Sojuz-2.1a Plesetsk
17. GPS-2F 6 (Navstar 67, Rigel, USA 251) Sotilaallinen paikannussatelliitti Yhsyvaltain ilmavoimat Delta-4M, Cape Canaveral
22. Quasar 19 (SDS-3 8, NROL 33, USA 252) Tiedustelusatelliitti, LEO-rata NRO/NSA Atlas-5, Cape Canaveral
23. Kosmos 2496 (Strela-3M #10, Rodnik-S #10) Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata Venäjä Rokot-KM Plesetskin kosmodromi (yhteislaukaisu)
23. Kosmos 2497 (Strela-3M #11, Rodnik-S #11) Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata Venäjä Rokot-KM Plesetskin kosmodromi (yhteislaukaisu)
23. Kosmos 2498 (Strela-3M #12, Rodnik-S #12) Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata Venäjä Rokot-KM Plesetskin kosmodromi (yhteislaukaisu)
23. Kosmos 2499 ? Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata Venäjä Rokot-KM Plesetskin kosmodromi (yhteislaukaisu)
24. Rising 2 Piensatelliitti, LEO-rata ? H-2A, Tanegashima (yhteislaukaisu)
24. UNIFORM 1 Piensatelliitti, LEO-rata ? H-2A, Tanegashima
24. SOCRATES Piensatelliitti, LEO-rata ? H-2A, Tanegashima
24. SPROUT Piensatelliitti, LEO-rata ? H-2A, Tanegashima
26. Eutelsat 3B Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Eutelsat Zenit-3SL, Tyynimeri
Kesäkuu
14. Kosmos 2500 (Uragan-M #43) Paikannussatelliitti, MEO-rata Venäjän avaruusvoimat Sojuz-2-1b, Plesetsk
19. Deimos 2, KazEOSat 2 (DZZ-MR) ja 37 piensatelliittia eri maista (TabletSat-Aurora, BugSat 1 (Tita), SaudiSat 4, Hodoyoshi 3, Hodoyoshi 4, AprizeSat 9, AprizeSat 10, UniSat 6, BRITE-CA 1 (BRITE-Toronto, CanX 3E), BRITE-CA 2 (BRITE-Montreal, CanX 3F), Perseus-M 1, Perseus-M 2, Flock-1c 1, Flock-1c 2, Flock-1c 3, Flock-1c 4, Flock-1c 5, Flock-1c 6, Flock-1c 7, Flock-1c 8, Flock-1c 9, Flock-1c 10, Flock-1c 11, POPSAT-HIP 1, Tigrisat, Lemur 1, QB50P1, QB50P2, PACE, ANTELSAT, DTUSat 2, Duchifat 1, NanoSatC-Br 1, PolyITAN 1, AeroCube 6A, AeroCube 6B) Kaukokartoitussatelliitteja ja piensatelliitteja, LEO-rata Useita maita Dnepr, Venäjä
27. SPOT 7 ja 6 piensatelliittia (CanX 4, CanX 5, AISat 1, VELOX 1-NSAT, VELOX 1-PSAT) Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata CNES ja muita maita ?
Heinäkuu
14. Tietoliikennesatelliitteja, LEO-rata Orbcomm, Yhdysvallat Falcon-9, Cape Canaveral
18. Foton-M 4 Tutkimussatelliitti, LEO-rata Venäjän avaruusjärjestö Sojuz-2, Baikonur
23. Progress-M 24M Rahtialus ISS:lle Venäjän avaruusjärjestö Sojuz-U, Baikonur
28. GSSAP 1 (USA 253, AFSPC 4), GSSAP 2 (USA 254) AFSPC 4), ANGELS (USA 255) Sotilaallisia satelliitteja Yhdysvaltain ilmavoimat Delta-4M, Cape Canaveral
29. ATV 5 (Georges Lemaître) Rahtialus ISS:lle Euroopan avaruusjärjestö Ariane-5ES Kourou
Elokuu
2. GPS-2F 7 (Navstar 68, USA 256) Sotilaallinen paikannussatelliitti, MEO-rata Yhdysvaltain ilmavoimat Atlas-5, Cape Canaveral
5. AsiaSat 8 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Tietoliikenneyritys Falcon-9, Cape Canaveral
9. Yaogan 20A, Yaogan 20B, Yaogan 20C Kaukokartoitussatelliitteja, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-4C Jaiquin avaruuskeksu
13. WorldView 3 (WV 3) Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata? Yhdysvallat Atlas-5 Vandenberg
19 GF 2, BRITE-PL 2 (CanX 3D, Heweliusz) ?satelliitti, nanonsatelliitti Kiina?, Puola Pitkä marssi CZ-4B, Taiyanin avaruuskeskus
22.8. Galileo 5 (Galileo-FOC FM1, Doresa), Galileo 6 (Galileo-FOC FM2, Milena) Paikannussatelliitti, 2 kpl, MEO rata Euroopan komissio Sojuz-STB Fregat-MT Kourou Osittainen epäonnistuminen - väärä rata
Syyskuu
4. CX 1-04 Ling Qiao Satelliitti Kiinan kansantasavalta Pitkä marssi CZ-2D Jaiquin avaruuskeskus
7. AsiaSat 6 / Thaicom 7 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Aasialainen ? yritys Falcon-9, Cape Canaveral
8. Yaogan 21 (JB-8 3 ?), TT 2 Satelliitteja Kiinan kansantasavalta Pitkä marssi CZ-4B Taiyanin avaruuskeskus
11. MEASAT 3b (Jabiru 2), Optus 10 Tietoliikennesatelliitteja, GEO-rata Australia? Ariane-5ECA Kourou
17. CLIO (USA 257) Sotilaallinen satelliitti Yhdysvaltain ilmavoimat Atlas-5 Cape Canaveral
21. Dragon CRS-4 (SpX 4), RapidScat, SpinSat Piensatelliitteja Yhdysvallat Falcon-9 Cape Canaveral
27. Luch (Olimp-K 1 ?) Satelliitti Venäjän avaruusjärjestö? Proton-M Briz-M Baikonur
28. SJ 11-07 Satelliitti Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-2C Jaiquin avaruuskeskus
Lokakuu
7. Himawari 8 Satelliitti, ?-rata Japanin avarusjärjestö H-2A-202 Tanagashima
15. IRNSS 1C Navigaatiosatelliitti, GEO-rata?` Intian avaruusjärjestö PSLV-XL Sriharikota
16. Intelsat 30 (DLA 1, ISDLA 1) ja ARSAT 1 Tietoliikennesatelliitteja, GEO-rata Ariane-5ECA Kourou
20. Yaogan 22 Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-4C Taiyanin avaruuskeskus
21. Ekspress-AM 6 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Venäläinen tietoliikenneyhtiö Proton-M Briz-M, Baikonur Epäoptimaalinen rata
24. Chang'e 5-T1 4M (Manfred Memorial Moon Mission) Kuuluotain Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-3C/G2 Xichangin avaruuskeskus
27. SJ 11-08 Satelliitti Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-2C, Jaiquin avaruuskeskus
29. Progress-M 25M Rahtialus ISS-asemalle Venäjän avaruusjärjestö Sojuz-2-1a Baikonur
29. GPS-2F 8 (Navstar 69, USA 258, Spica) Sotilaallinen paikannussatelliitti, MEO-rata Yhdysvaltain ilmavoimat Atlas-5(401) Cape Canaveral
30. Meridian 7 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Sojuz-2-1a Fregat-M, Plesetskin kosmodromi
Marraskuu
6. ASNARO 1, ChubuSat 1 (Kinshachi 1), Hodoyoshi 1, QSAT-EOS (Tsukushi) Tsubame Piensatelliitteja, LEO-rata Dnepr Venäjä
14. Yaogan 23 Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-2C Taiyanain avaruuskeskus
20. Yaogan 24 (JB-6 5) Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-2D (2) Jaiquin avaruuskeskus
21. Kuaizhou 2 Kiinan avaruushallinto Kuaizhou Jaiquin avaruuskeskus
30. Kosmos 2502 ? (Uragan-K1 #2) Paikannussatelliitti, MEO-rata Venäjön avaruusjoukot Sojuz-2-1b Fregat-M Plesetsk
Joulukuu
3. Hayabusa 2, PROCYON, DESPATCH (ARTSAT 2, FO 81, OSCAR 81), Shin'en 2 Tiede- ja piensatelliitteja JAXA H-2A-202 Tanegashima
5. Orion EFT-1 Koekapseli NASA Delta-4H Cape Canaveral
6 DirecTV 14, GSat 16 Tietoliikennesatelliitteja, GEO-rata USA, Intia Ariane-5ECA Kourou
7. CBERS 4 (ZY-1 04) Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kiina ja Brasilia Pitkä marssi CZ-4B Taiyanin avaruuskeskus
10. Yaogan 25A, Yaogan 25B, Yaogan 25C Satelliittieja, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-4C Jaiquin avaruuskeskus
13. 'Trumpet-F/O-2 1' (USA 259, NROL 35) Tiedustelusatelliitti, HEO-rata NRO Atlas-5 Vandenberg
15. Yamal 401 Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Proton-M Briz-M Baikonur
18. O3b FM9, O3b FM10, O3b FM11, O3b FM12 Tietoliikennesatelliitteja, LEO-rato Orbcomm, Yhdysvallat Sojuz-STB Fregat-MT Kourou
19. Kondor-E 1 Tutkasatelliitti, LEO-rata Strela, Baikonur Etelä-Afrikka ostanut venäläisen tutkasatelliitin?
23. IPM Venäjä Angara-A5 Briz-M, Plesetks
25. Kosmos 2503 ? (Lotos #1) Satelliitti, LEO-rata Venäjä Sojuz-2-1b, Plesetskin kosmodromi
26. Resurs-P 2 ja Koronas-Nuklon Venäjän avaruusjärjestö Sojuz-2-1b, Baikonurin kosmodromi
27. Yaogan 26 Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-4B, Taiyanin avaruuskeskus
27. Astra 2G Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata Proton-M Briz-M, Baikonur
31. FY 2G Sääsatelliitti, GEO-rata Kiinan avaruushallinto Pitkä marssi CZ-3A, Xichangin avaruuskeskus

Epäonnistuneet laukaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15.5.2014 Ekspress-AM 4R, Proton-M, Baikonur, 3. vaiheen liian aikainen sammuminen.

22.8.2014 Galileo-FOC FM1 (Doresa) ja Galileo-FOC FM2 (Milena) joutuivat liian matalalle kiertoradalle, kun Sojuz-laukaisun ylin rakettivaihe Fregat-MT sammui liian aikaisin, laukaisu tehtiin Kourousta.

28.10.2014 Cygnus CRS-3 (Orb 3, SS Deke Slayton) ja Flock-1d 1-26 (26 kpl) sekä Arkyd-3, RACE ja GOMX 2 piensatelliitit tuhoutuivat yhdysvaltalaisen Antares-130 raketin laukaisun epäonnistuess Wallops Islandilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Edeltäjä:
Vuosi 2013
Miehittämättömät avaruuslennot Seuraaja:
Vuosi 2015