Vivi Friedman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vivi Friedman
Henkilötiedot
Syntynyt20. toukokuuta 1967
Helsinki
Kuollut2. tammikuuta 2012 (44 vuotta)
Tulsa, Oklahoma, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset The Family Tree
Aiheesta muualla
www.vivifriedman.com
IMDb
Elonet

Vivi Friedman (20. toukokuuta 1967 Helsinki[1]2. tammikuuta 2012[2] Tulsa, Oklahoma, Yhdysvallat[3]) oli suomalainen elokuvaohjaaja, joka työskenteli Yhdysvalloissa. Hän teki muun muassa mainos- ja lyhytelokuvia. Hänen ainoaksi pitkäksi elokuvakseen jäi The Family Tree.[1]

Friedmanin Yhdysvalloissa independent-tuotantona 2010 valmistunut pitkä elokuva The Family Tree (työnimi Driving Lessons[4]) on esitetty elokuvajuhlilla eri puolilla maailmaa, muun muassa Suomessa Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvajuhlilla. Elokuvan näyttelijöitä ovat Hope Davis, Keith Carradine, Dermot Mulroney ja Selma Blair.[5]

Friedman syntyi Helsingissä ja kävi koulunsa Vihdissä. Elokuvaohjaajana hän aloitti Suomessa lähinnä mainoselokuvien tekijänä. Hän asui Los Angelesissa vuodesta 2003, mutta lähti ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin 1990. Hän opiskeli elokuvantekoa Yhdysvalloissa. Friedman kuoli 2. tammikuuta 2012 syöpään.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pertti Avola, Suomalaisohjaajan Hollywood-ura jäi lyhyeksi, Kuolleet, Helsingin Sanomat 5.1.2011 sivu C 5 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Tomi Hinkkanen: Finnish Film Director Vivi Friedman Dies at 44 Finn Times. 2.1.2012. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  3. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 6.1.2012 sivu C 11
  4. Elokuvauutiset[vanhentunut linkki]
  5. Jussi Mankkinen: Suomalainen naisohjaaja sai jalkaa oven väliin Hollywoodissa yle.fi. 16.9.2010. Viitattu 17.9.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.