Vivan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vivan
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen 2. toukokuuta
– ortodoksinen
Vastineita eri kielissä Viivi, Viva, Vivi, Vivia, Vivian, Viviane, Vivianne, Vivien, Vivienne [1][2]
Nimen alkuperä Viviana (lat. vivus ’eläväinen’)

Vivan on naisen etunimi. Se voi pohjautua englantilaiseen nimeen Vivian tai sen Skandinaviassa käytettyyn vastineeseen Vivianne. Lähtömuotona on latinalainen nimi Viviana ja adjektiivi vivus, jonka merkitys on ’eläväinen’. Vivan voi toisaalta olla myös Vivekan kutsumamuoto.[1][2][3]

Digi- ja väestötietoviraston mukaan Vivan on vuoteen 2024 mennessä ollut Suomessa virallisena etunimenä noin 300–310 naisella. Heistä suurin osa on syntynyt 1940- tai 1950-luvulla.[4]

Nimipäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vivan-nimi lisättiin suomenruotsalaiseen almanakkaan vuonna 1950.[5] Nimipäivä on 2. toukokuuta.[6]

Vuosina 1986–2000 Vivan-nimi oli mukana myös Ruotsin almanakassa. Siinä nimipäiviä olivat 30. joulukuuta (vuosina 1986–1992) ja 5. toukokuuta (vuosina 1993–2000).[7]

Tunnettuja Vivaneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vivan Holme, oik. Edith Sohlström (1870–1934), suomalainen kirjailija

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 252. Viides painos. Toim. Pirjo Mikkonen. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18892-6.
  2. a b Otterbjörk, Roland: Svenska förnamn. Kortfattat namnlexikon, s. 196. Tredje upplagan. Solna: Esselte studium, 1985. ISBN 91-24-29961-8. (ruotsiksi)
  3. Hanks, Patrick & Hodges, Flavia: A Dictionary of First Names, s. 333. Oxford: Oxford University Press, 1990. ISBN 0-19-211651-7. (englanniksi)
  4. Nimipalvelu: Etunimihaku (hakusana ”Vivan”) 6.5.2024. Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 10.5.2024.
  5. Blomqvist, Marianne: Personnamnsboken, s. 119. Helsingfors: Finn Lectura, 1993. ISBN 951-8905-73-8. (ruotsiksi)
  6. Nimipäivähaku (hakusana ”Vivan”) Yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 10.5.2024.
  7. Lindgren, Birgitta: Namnlängden och namnens placering under olika tider. – Namnlängdsboken. Historien bakom namnen i almanackan, s. 134. Redaktör Eva Brylla. Stockholm: Norstedts Ordbok, 2000. ISBN 91-7227-204-X. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Etunimien taivutus: Vivan (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisu)