Valto Salmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valto Paavali Salmi (22. helmikuuta 1903 Helsinki18. lokakuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen kestävyysjuoksija.[1] 1930-luvulla Salmi oli Työväen Urheiluliiton nimekkäin keskipitkien matkojen juoksija. Hän voitti muun muassa Wienin työläisolympialaisten 5 000 metrin kilpailun vuonna 1931.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Kisa-Tovereiden perustajajäseniin kuulunut Salmi saavutti urallaan 21 TUL:n mestaruutta. Vuonna 1931 hän voitti 5 000 metrin kilpailun Wienin työläisolympialaisissa ja oli kolmas 1 500 metrillä. Vuonna 1937 Salmi sijoittui toiseksi Antwerpenin työläisolympialaisten 5 000 metrillä.[2][3] Lisäksi hän voitti muun muassa Kaisaniemen juoksun yleisen sarjan kolmasti vuosina 1933–1935.[1]

Aktiiviuransa jälkeen Salmi toimi TUL:n jouksuvalmentajana. Vuosina 1946–1948 hän valmensi Suomen olympiajuoksijoita yhdessä Armas Valsteen kanssa.[2] Lisäksi Salmi oli vuoden 1952 Helsingin olympialaisten ja 1971 Helsingin EM-kilpailuiden maratonin kilpailujohtaja.[1] TUL:n hajaannuksen aikana hän vaikutti sosialidemokraattien perustamassa Työväen Urheiluseurojen Keskusliitossa.[4]

Salmi työskenteli vuodesta 1933 lähtien OTK:n palveluksessa muun muassa varastoesimiehenä.[2] Vuonna 1962 hänelle myönnettiin Suomen urheilun hopeinen ansioristi.[4]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valto Salmen poika on urheiluselostaja Pentti Salmi. Hänen veljensä oli kestävyysjuoksija Rauni Salmi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuolleita. Helsingin Sanomat, 2.11.1974, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 13.8.2020.
  2. a b c d Valto Salmi 50-v. Helsingin Sanomat, 22.2.1953, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 13.8.2020.
  3. Valto Salmi 60-v. Helsingin Sanomat, 22.2.1963, s. 20. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 13.8.2020.
  4. a b Suomen urheilun ansioristit ja -mitalit. Helsingin Sanomat, 27.2.1962, s. 27. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 13.8.2020.
  5. Piilonen, Teijo: 90 vuotta täyttävä selostajalegenda Pentti Salmi muisteli sota-ajan korispelejä – ”Monta kertaa mentiin Sokoksen pommisuojaan” 13.1.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 13.8.2020.