Valokuvakeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valokuvakeskukset ovat yhdistyksiä, jotka työskentelevät valokuvan, erityisesti valokuvataiteen näkyvyyden puolesta. Ne eroavat kameraseuroista siinä, että kameraseurat pyrkivät kehittämään oman jäsenistönsä toimintaa kun taas valokuvakeskusten kohderyhmänä on niin sanottu suuri yleisö.

Tyypillisesti valokuvakeskuksien toiminta ei rajoitu yhteen kaupunkiin tai kuntaan, vaan niillä on oma toimialue. Toimialueet noudattelevat suurpiirteisesti entistä läänijakoa.

Opetusministeriön alainen Valtion valokuvataidetoimikunta jakaa erityistä valokuvakeskustukea valokuvakeskusten toimintaa varten.

Suomessa toimii tällä hetkellä kymmenen itsensä valokuvakeskukseksi laskevaa yhdistystä:

Lisäksi mukaan lasketaan usein Helsingissä toimiva valokuvagalleria Hippolyte, jota ylläpitää Valokuvataiteilijoiden liitto ry.

  1. Suomen valokuvakeskukset (Arkistoitu – Internet Archive), Valokuvakeskus. Viitattu 27.7.2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]