Vadelmavene

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Vadelmavene”
Kasmir
Singlen ”Vadelmavene” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta AMK Dropout
 Julkaistu 4. huhtikuuta 2014
 Tekijä(t) Kasmir, Hank Solo, Jonas W. Karlsson ja Mikko Kuoppala[1]
 Tuottaja(t) Hank Solo
Jonas W. Karlsson
 Tyylilaji pop, soul
 Kesto 03.13
 Levy-yhtiö Universal Music
Kasmirin muut singlet

”Vadelmavene”
2014
Wowwowwow
2014

Vadelmavene” on Kasmirin ensimmäinen soolosingle, jonka Universal Music julkaisi 4. huhtikuuta 2014.[2] Kappale on ensimmäinen singlejulkaisu artistin syksyllä 2014 ilmestyneeltä AMK Dropout -nimiseltä esikoisalbumilta.[3] ”Vadelmavene” valittiin The Voicen äänestyksessä vuoden 2014 kesähitiksi.[4] Vuoden 2015 Emma-gaalassa single palkittiin "vuoden biisinä".[5]

Kappale on mukana elokuussa 2014 ensi-iltansa saavassa Kesäkaverit-elokuvassa.[2] Elokuvasta on otteita kappaleen 30. huhtikuuta 2014 julkaistulla Inari Niemen ohjaamalla musiikkivideolla.[6]

”Vadelmavene” myi kultaa kesäkuussa 2014, ja platinaa heinäkuun lopulla samana vuonna.[7][8]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vadelmavene – 3.18

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lista Paras
sijoitus
Suomen virallinen singlelista 1 [9]
Suomen virallinen latauslista 1 [9]
Radiolista 1 [9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vadelmavene Fono-äänitetietokanta. Viitattu 15.1.2021.
  2. a b Kesä starttaa perjantaina Kasmirin Vadelmaveneellä! Universal Music. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 5.4.2014.
  3. Mäkilähde, Juuso: Mitä mieltä olet Kasmirin kappaleesta Vadelmavene? YleX. 3.4.2014. Viitattu 5.4.2014.
  4. Vuoden 2014 virallinen Kesähitti The Voice. Viitattu 26.6.2014.
  5. Haloo Helsinki!, Cheek ja Pepe Willberg putsasivat pöydän Emma-gaalassa Ilta-Sanomat. Arkistoitu 19.8.2015. Viitattu 28.2.2015.
  6. Kasmir - Vadelmavene KasmirVEVO. 30.4.2014. Viitattu 11.5.2014.
  7. Kasmirin Vadelmavene myi kultaa Stara. 10.6.2014. Viitattu 11.7.2014.
  8. Kasmirin Vadelmavene myynyt platinaa Stara. 24.7.2014. Viitattu 25.7.2014.
  9. a b c Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Karmir - Vadelmavene Musiikkituottajat. Arkistoitu 20.4.2014. Viitattu 13.4.2014.
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.