Tyyne Paasivuori
| Tyyne Paasivuori | |
|---|---|
 Tyyne Paasivuori vuonna 1967. |
|
| Kansanedustaja | |
|
29.3.1954–21.7.1958, 20.2.1962–28.7.1974
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Helsinki |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. joulukuuta 1907 Kokemäki |
| Kuollut | 28. heinäkuuta 1974 (66 vuotta) Turku |
| Ammatti | kirjaltaja, sosionomi |
Tyyne Maria Paasivuori (o.s. Kallio, 23. joulukuuta 1907 Kokemäki – 28. heinäkuuta 1974 Turku) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1954–1958 ja 1962–1974.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyyne Paasivuori syntyi Kokemäen Risteellä pienviljelijä Aukusti Nestor Kallion (1882-1947) ja Maria Lehtilän (1878-1964) seitsenlapsiseen perheeseen. Yksitoistavuotiaana hänet lähetettiin lapsettoman enonsa hoiviin Helsinkiin, jossa hän kävi kansakoulunsa loppuun ja suoritti tyttöjen ammattikoulun talousosaston.[2] Vuonna 1924 Paasivuori meni latojan oppiin ja liittyi pian Suomen Kirjatyöntekijäin Liittoon.[3] Hän kävi työnsä ohessa myös Suomen Liikemies-Yhdistyksen iltakauppakoulun sekä Taideteollisuuskeskuskoulun graafisen alan latojakurssin. Suoritettuaan vielä Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa kansansivistystutkinnon vuonna 1941 Paasivuori jätti työnsä kirjapainossa ja keskittyi perheenhoitoon.[2]
Politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ammattiyhdistysliikkeen ohella Paasivuori vaikutti Suomen Sosialidemokraattisessa Työläisnuorisoliitossa ja toimi Helsingin työväenyhdistyksen naisjaoston puheenjohtajana 1930-luvulta lähtien.[2] Paasivuori lähti valtakunnanpolitiikkaan vasta sotavuosien jälkeen. Vuonna 1954 hänestä tuli kansanedustaja. Paasivuori menetti paikkansa seuraavissa vaaleissa, mutta valittiin uudelleen 1962.[4] Paasivuori oli vaalipiirinsä ääniharavia ja samalla koko maan eniten ääniä saaneita naisehdokkaita. Esimerkiksi vuoden 1966 eduskuntavaaleissa Paasivuori sai yli 12 600 ääntä, ja neljä vuotta myöhemmin hän oli edelleen valtakunnan yhdeksänneksi eniten ääniä saanut nainen, vaikka äänimäärä putosi lähes 5 000:lla.[5][6]
Paasivuori ilmoitti edustavansa demokraattista sosialismia.[6] Kansanedustajana hän keskittyi nais- ja raittiusasiain ohella vanhus- ja eläkeläishuoltoon. Sosionomin tutkinnon suorittaneena hän luennoitsi ammattiliittojen naiskursseilla, naisjärjestöjen kursseilla sekä maanpuolustuskursseilla. Paasivuori matkusteli kansanedustajakautenaan paljon viettäen muun muassa useamman kuukauden Kiinassa vuonna 1955. Hän toimi myös Sosialidemokraattisten Naisten Keskusliiton varapuheenjohtajana. Paasivuori oli presidentin valitsijamiehenä vuosina 1956 ja 1962 ja kuului Helsingin kaupunginvaltuustoon vuodesta 1954 lähtien.[2]
Paasivuori oli keskeinen vaikuttaja edistysmielisessä osuustoimintaliikkeessä. Paasivuori oli Elannon edustajiston ja hallintoneuvoston jäsen. Kulutusosuukuntien Keskusliiton johtokunnassa hän oli ainoa naisjäsen vuosina 1960-1970. Paasivuori oli myös naisia talousasioihin ja osuustoimintaan patistaneen KK:n Naiset Mukaan -toimikunnan puheenjohtaja sekä kuului OTK:n kuluttajalautakuntaan.[7] Lisäksi Paasivuorella oli lukuisia muita luottamustehtäviä muun muassa Äitien lomahuollossa, Lomaliitossa, Työväen Sivistysliitossa, Mannerheimin lastensuojeluliitossa, Suomen Sosialidemokraattisessa Raittiusliitossa ja Helsingin Työväen Säästöpankissa.[1]
Paasivuori kuoli äkillisen sairauden jälkeen kesken kansanedustajankautensa heinäkuussa 1974.[8] Häenen seuraajakseen eduskuntaan nousi Pauli Burman.[1] Paasivuori on haudattu Malmin hautausmaahan.[9]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyyne Paasivuoren puoliso oli kansanedustaja Arvo Paasivuori, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1934.[1] Pariskunta oli tutustunut Helsingin työväenyhdistyksen riennoissa. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista nuorin kuoli runsaan vuoden ikäisenä.[2] Heidän poikansa on diplomi-insinööri Pekka Paasivuori.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Tyyne Paasivuori Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 3.1.2008.
- ↑ a b c d e Hentilä, Marjaliisa: Tyyne Paasivuori – naisten ja kotien hyväksi Naisten Ääni -hanke. 2017. Suomalainen Naisliitto. Viitattu 8.5.2024.
- ↑ ”Herraskaisuus rapissut pois”. Helsingin Sanomat, 6.4.1969, s. 5. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 8.5.2024.
- ↑ Arpajaisia ja äänikuninkaita: Helsingin vaalipiirin kolme [sic] vuosikymmentä. Helsingin Sanomat, 23.9.1975, s. 10. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 8.5.2024.
- ↑ Karkinen Salon tilalle Helsingissä. Helsingin Sanomat, 23.3.1966, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 8.5.2024.
- ↑ a b Kolbe, Pirkko: Kymmenen kärjessä: Naisten omat ääniharavat. Helsingin Sanomat, 22.3.1970, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 8.5.2024.
- ↑ Inkinen, Kari: Varhaisia vaikuttajanaisia Osuustoiminta. 2011. Pellervo. Viitattu 8.5.2024.
- ↑ Kuolleita. Helsingin Sanomat, 30.7.1974, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 7.5.2024.
- ↑ Nousiainen, Anu: Kymmenientuhansien matka vie Malmille (vain tilaajille) 25.1.1991. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.5.2024.
- ↑ Astikainen, Arto: Jaakko Ilkan jälkeläiset demareita (vain tilaajille) 29.9.1992. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.5.2024.
|
