Tuntematon pakolainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuntematon pakolainen
Elokuvan englanninkielinen juliste.
Elokuvan englanninkielinen juliste.
Ohjaaja Hamy Ramezan
Käsikirjoittaja
Tuottaja Aram Aflatuni[1]
Kuvaaja
Leikkaaja Katja Pällijeff
Erikoistehosteet Toni Teivaala (äänisuunnittelu)
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö ITV Studios Finland Oy
Ensi-ilta 21. maaliskuuta 2016 (televisio)
Kesto 75 min.
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 167 500 € (66 500 € elokuvasäätiön tuki)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tuntematon pakolainen on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva, jonka on ohjannut Hamy Ramezan. Dokumentissa stand up-koomikko Ali Jahangiri ja ohjaaja Ramezan matkustavat pakolaisvirran mukana Kreikan Lesboksen saarelta Balkanin halki kohti Suomea. Elokuvaa kuvattiin marraskuussa 2015 noin kolmen viikon ajan.[2]

Tuntematon pakolainen sai maailmanensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla 10.3.2016. Elokuva palkittiin kotimaisen kilpailun voittajana yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. Elokuva oli myös yleisön suosikki.[3]

Dokumentti esitettiin Yle TV1:n Dokumenttiprojektissa 21. maaliskuuta 2016.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuntematon pakolainen. Suomen elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 10.11.2020. Viitattu 10.11.2020.
  2. Lehtonen, Veli-Pekka: Poikkeuksellinen dokumentti kulkee pakolaisten mukana läpi Euroopan: ”Totuus näkyy lasten silmistä” Helsingin Sanomat. 9.3.2016. Viitattu 10.11.2020.
  3. Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix Vietnamiin! Tampere Film Festival 8. – 12.3.2017. Arkistoitu 6.4.2016. Viitattu 10.11.2020.
  4. Dokumenttiprojekti: Tuntematon pakolainen Yle TV1. 14.3.2016. Viitattu 10.11.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]