Troy Davis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Troy Davisin puolesta järjestetty mielenosoitus.

Troy Anthony Davis (s. 9. lokakuuta 196821. syyskuuta 2011) oli yhdysvaltalainen henkilö, joka tuomittiin vuonna 1991 kuolemaan 19. elokuuta 1989 Georgian Savannah'ssa tapahtuneesta poliisin, Mark MacPhailin, murhasta. MacPhail ammuttiin kuoliaaksi, kun hän oli auttamassa koditonta ihmistä, joka oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi Burger Kingin parkkipaikalla.[1]

Davis itse kiisti syyllisyytensä aina kuolemaansa saakka. Davis valitti tuomiostaan vetoomustuomioistuimeen ja myöhemmin Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, mutta hänen tuomionsa ei muuttunut valitusten aikana.[2]

Davisin tuomio herätti Yhdysvalloissa paljon keskustelua ja suuri joukko ihmisiä uskoi Davisin syyttömyyteen. Davisin oikeudenkäynnissä esitettiin hyvin vähän fyysisiä todisteita hänen syyllisyytensä puolesta, minkä lisäksi osa Davisia vastaan todistaneista todistajista oli muuttanut kertomustaan Davisin teloitukseen mennessä. Davisin teloittamista vastustanut julkinen addressi keräsi teloitukseen mennessä yli 630 000 vastustusta. Muun muassa entinen presidentti Jimmy Carter sekä 51 Yhdysvaltain kongressin jäsentä vaativat teloituksen perumista.[2]

Davis teloitettiin 21. syyskuuta 2011 myrkkyruiskeella. Davis todettiin kuolleeksi kello 23.08 paikallista aikaa (03:08 GMT 22. syyskuuta).[1]

  1. a b Troy Davis executed in Georgia amid innocence protests BBC News. 22.9.2011. Viitattu 22.9.2011. (englanniksi)
  2. a b Davis Is Executed in Georgia New York Times. 22.9.2011. Viitattu 7.5.2020. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.