Tri Mabusen testamentti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tri Mabusen testamentti
Das Testament des Dr. Mabuse
Ohjaaja Fritz Lang
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Hans Erdmann
Kuvaaja
Leikkaaja Lothar Wolff
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Saksa
Tuotantoyhtiö Nero-Film
Levittäjä Nero-Film AG
Netflix
Ensi-ilta

1933

Kesto 122 min
Alkuperäiskieli saksa
Edeltäjä Tri Mabuse – ihmispeto
Seuraaja Mabusen 1000 silmää
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tri Mabusen testamentti (Das Testament des Dr. Mabuse) on Fritz Langin ohjaama saksalainen rikoselokuva vuodelta 1933. Se oli Langin viimeinen elokuva Saksassa ennen maasta pakenemistaan. Se perustuu Norbert Jacquesin romaaniin, jonka pohjalta Thea von Harbou ja Lang tekivät käsikirjoituksen. Elokuva on toinen elokuva Langin Tri. Mabuse -sarjasta. Mabusen roolia esitti ensimmäisen Mabuse-elokuvan tavoin Rudolf Klein-Rogge.

Tri Mabusen testamentti piti tulla ensi-iltaan 24. maaliskuuta 1933. Edellisenä päivänä ilmoitettiin kuitenkin, että elokuvan pitäisi vielä läpäistä Saksan sensuuriviranomaisten tarkastus. Seuraavana päivänä ensi-iltaa viivästyttiin teknisiin syihin vedoten, ja elokuvan tilalla esitettiin propagandaelokuvaa Blutendes Deutschland ("Vertavuotava Saksa").[1] Maaliskuun 29. päivänä Saksan sensuuriviranomaiset ilmoittivat, että elokuva kielletään kokonaan. Kieltämisen syynä oli "uhka laille ja järjestykselle sekä julkiselle turvallisuudelle". Vaikka Tri Mabusen testamentti kiellettiin Saksassa, se sai ensi-iltansa Budapestissa jo maaliskuun lopulla ja huhtikuussa Wienissä ja muualla saksankielisillä alueilla Saksan ulkopuolella.[2]

Elokuvasta tehtiin kaksi versiota, joista toinen suunnattiin Ranskan markkinoille, ja tehtiin ranskaksi. Ensimmäisten äänielokuvien aikana kahden elokuvan kuvaaminen oli halvempaa kuin jälkikäteen tehty dubbaaminen tai tekstitysten luominen. Ranskalaisessa versiossa käytettiin pääasiassa ranskalaisia näyttelijöitä, ja se oli jonkin verran lyhempi kuin saksankielinen versio.[3]

Elokuvan perusjuoni on yksinkertainen: tohtori Mabuse on kuollut mielisairaalassa, mutta hänen ennen kuolemaansa töhertämänsä älyttömät paperilaput, "Tohtori Mabusen testamentti" otetaan uuden, maailmanvaltaan pyrkivän rikollisen järjestön pyhimmäksi ohjenuoraksi. Lopputulos päättyy kaiken, myös näiden papereiden, tuhoon.

Natsit tulkitsivat tämän ajatuksen selväksi herjaksi joka kohdistui Hitlerin Mein Kampf -teokseen joten kieltoreaktio oli selvä. [4]

"Halusin tehdä vertauskuvallisen teoksen Hitlerin terrorimenetelmistä. Paljastaa natsiteorian, jonka mukaan ’uuteen järjestykseen’ päästään vain tuhoamalla kaikki mikä on arvokasta ihmiselle. - Fritz Lang (1943)" [5]

Suomessa elokuva oli Valtion filmitarkastamon kokonaan kieltämä vuodesta 1933 aina vuoteen 1953 asti.[6] Sensuurista vapauduttuaan elokuva sai Suomen ensi-iltansa 9.10.1953.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • McGilligan, Patrick: Fritz Lang: The Nature of the Beast. New York: St Martins Press, 1997. ISBN 0-571-19175-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. McGilligan, s. 171
  2. McGilligan, s. 173
  3. The Testament of Dr. Mabuse DVD Movie Central. Viitattu 8. huhtikuuta 2009. (englanniksi)
  4. elokuvan arvosteleva käsiohjelma, Suomen Elokuva-arkisto
  5. ote elokuvan VHS-version (jakaja Suomen Kunnallispalvelu) takakansitekstistä
  6. Sedergren, Jari.: Taistelu elokuvasensuurista : valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, [2006]. 85017263. ISBN 9517468121, 9789517468121. Teoksen verkkoversio.
  7. Testament des Dr. Mabuse, Das Elonet. Viitattu 10.5.2018.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.