Torsti Laaksonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Torsti Laaksonen (10. joulukuuta 1934 Juupajoki5. heinäkuuta 2022)[1] oli suomalainen asesuunnittelija joka on tunnettu erityisesti suoravetolukkoisten ampuma-asekonstruktioiden suunnittelijana.

Laaksonen oli 1970-luvulla Tampereen Asepajan ( TAP ) tekninen johtaja ja asesuunnittelija ja osakas yhdessä Jali Timarin kanssa. Vuonna 1979 hän perusti Pirkan Ase Oy:n.

Perheen muutettua loppuvuodesta 1951 Orivedeltä Tampereelle hän haki töihin Tampereen Asepajalla ja aloitti siellä 17-vuotiaana metallimiehenä työt 2. tammikuuta 1952. Hänen työnsä siellä keskeytyi vuonna 1954 asepalvelukseen, jolloin Niilo Lahtinen kirjoitti suosituksen Asekouluun pääsemiseksi. Varusmiespalvelus alkoi 15.10.1954. Siviiliin hän palasi 9. syyskuuta 1955, jonka jälkeen palasi töihin Tampereen Asepajalle ja jatkoi siellä vuoteen 1967 saakka, jolloin hän siirtyi Kone-Lammisen (Tammermatic) palvelukseen noin vuoden ajaksi [1]. Niilo Lahtinen kuoli vuonna 1968, minkä jälkeen hänen veljenpoikansa Juhani Lahtinen, Tampereen Ilveksen maalivahti sai Tampereen Asepajan hoitaakseen jolloin hän pyysi Torsti Laaksosta takaisin töihin. Laaksonen palasi Tampereen Asepajalle vuonna 1970 jolloin sen uudeksi nimeksi tuli Tampereen Asepaja Oy.

Ensimmäinen Laaksosen sarjatuotantoon suunnittelema Tampereen Asepaja Oy:ssä ase oli pumpputoiminen TAP - Caribou, jota valmistettiin vuosina 1970–1974 noin 150 kappaletta. Tampereen Asepajan menestyksekkäimmän tuotteen TAP - Lakelanderin valmistus alkoi vuonna 1975, jossa Torsti Laaksonen toimi pääsuunnittelijana yhdessä Jali Timarin kanssa [ 2 ]. Sitä valmistettiin noin 4000 kappaletta, aseen lisenssi myytiin myös Ruotsiin ja aseen valmistus jatkui myös jonkin aikaa Norjassa Kongsbergissa Tampereen Asepajan menetettyä toimilupansa vuonna 1985.

Ampumahiihdossa siirryttin käyttämään pienoiskiväärinpatruunaa vuonna 1978, jolloin Torsti Laaksonen kehitti jo olemassa olevasta TAP - Wildboarista lippaallisen suoravetolukkoisen version ampumahiihtoon sopivaksi aseeksi, jonka nimeksi tuli Finnbiathlon. Jali Timari suunnitteli aseeseen uuden tyyppiset ampumahiihtovaljaat sekä muovista ja uretaanista valmistetun tukin.

Itä-Saksan Ampumahiihtoliiton johtaja tuli tutustumaan aseeseen Tampereelle ja tilasi sellaisia muutaman kappaleen DDR:n ampumahiihtomaajoukkueen käyttöön.

Itäsaksalainen ampumahiihtäjä Walther Ullrich kilpaili kyseisellä aseella useamman vuoden ajan voittaen mm. maailmanmestaruuden kyseisellä aseella [ 3 ]. Finnbiathlonista alkoi käytännössä ampumahiihdossa siirtyminen pulttilukkoisista aseista suoravetoisten pienoiskiväärien käyttöön ja erilaisten konstruktioiden suunnitteluun ampumahiihdossa. Kehitystyön tukena Tampereen Asepaja Oy:llä oli ampumahiihtäjä ja kokenut kilpa-ampuja Mauri Röppänen sekä ampumahiihtäjä Heikki Ikola.

Torsti Laaksonen lähti vuonna 1979 Tampereen Asepaja Oy:stä, jolloin hän perusti Tampereelle Pirkan Ase Oy:n jossa jatkoi aseiden suunnittelua. Vuonna 1984 valmistui uusi suoravetoinen pienoiskiväärinpatruunaa ampuva konstruktio ampumahiihtoon jonka valmistusoikeudet myytiin Ruotsiin. [ 4 ]

Vuonna 1989 valmistui ensimmäinen keskisytytteistä korkeapaineista patruunaa ampuva suoravetolukkoinen prototyyppi [ 5 ] , jota kehitettiin edelleen ja se patentoitiin vuonna 1994 ja sarjavalmistus alkoi yhteistyössä Oy. K. Hjorth Ab:n kanssa vuonna 1994. Asemallille annettiin nimeksi Lynx - 94. [ 6 ]

Jäi eläkkeelle Pirkan Ase Oy:stä vuonna 2000, jolloin yhtiön toimintaa alkoi jatkamaan veljenpoika Harri Laaksonen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Hyytinen: Suomalaiset Aseet, Finnish Firearms, Arma Fennica 1985 [ 2,3 ]ISBN 951-99681-6-4 s. 196 - 198, s. 207 - 210
  • Pekka Suuronen; Torsti Laaksonen, Asesuunnittelijoiden eliittiä [ 1 ] Ase-lehti 5/2016 s. 40 -46
  • Timo Hyytinen : Asesuunnittelua Suomessa, [ 4 ] Arma Fennica 2001 ISBN 951-97543-3-4
  • Peter Dannecker: Verschlusssysteme von Feuerwaffen [ 6 ] ( Saksaksi ) 2009 ISBN 978-3-936632-20-0 s. 81 - 82
  • Seppo Hämäläinen, Jouko Savonen, Asepajalla Tapahtuu [ 5 ], Erä -lehti 2 / 1989 s. 47 - 48
  • Von Ralph Wilhelm, Geradezu(g) Luchsuriös, Deutsche Waffen Journal [ 6 ] ( DWJ ) 7 / 1997 s. 1060 - 1063

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. PS Pekka Suuronen: Torsti Laaksonen 1934–2022, Erälehti, julkaistu blogina 25.9.2022 eralehti.fi. Viitattu 29.11.2022.