Syöntikilpailu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Käynnissä oleva syöntikilpailu.

Syöntikilpailu tarkoittaa kilpailua, jossa pyritään syömään mahdollisimman nopeasti jokin tietty tai "ääretön" annos ruokaa (tai sekä juomaa). Syöntikilpailussa vaikeus voi määräytyä esimerkiksi ruoka-annoksen koolla, tulisuudella, maulla tai hajulla tai annoksen syöntitavalla, kuten ilman käsiä apuna käyttäen syömistä tai syömäpuikoilla syömistä. Nämä vaikeudet sisältävät usein myös aikarajan tai aikatavoitteen (esimerkiksi suorittaa syönti ennen muita kilpailijoita), mutta ajan sijaan voidaan myös määrittää, että tietty annos tulee syötyä esimerkiksi niin, ettei syönnin aikana tule oksennusta.[1][2]

Muun muassa Pelkokerroin-televisio-ohjelmassa yhteen tehtävään kuuluu maultaan tai myös hajultaan iljettävän annoksen syöminen ilman oksennusta syönnin aikana sekä aikatavoitteen kera (joissain tapauksissa kuitenkin ilman aikatavoitetta).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirakansyöntikilpailu Washington, D.C:ssä vuonna 1923.

Maailman ensimmäinen piirakansyöntikilpailu järjestettiin Torontossa vuonna 1878. Sen voitti Albert Piddington.[3]

Kaikista eniten syöntikilpailuja voittanut mieskilpailija on Joey Chestnut, joka on voittanut kaikkiaan 15 kilpailua. Chestnut on syönyt kerralla 76 Hot Doggia vuonna 2021, mikä on maailmanennätys.[4] Naisten maailmanennätyksen on tehnyt Miki Sudo syömällä 48,5 Hot Doggia vuonna 2020. Sudo on voittanut Nathan’s Hot Dog Eating Contest -kilpailun seitsemän kertaa.[5]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syöntikilpailuja on kritisoitu huonon esimerkin näyttämisestä nuorille.[6] Kiinassa syöntikilpailuja on kritisoitu ruokajätteen tuottamisesta. Syöntikilpailut kiellettiin Kiinassa lailla vuonna 2021. Lain rikkomisesta voi saada jopa 100 000 yuanin sakot.[7]

Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syöntikilpailujen haitallisia terveysvaikutuksia ovat muun muassa aspiraatiokeuhkokuume, vatsan repeämä, ruokatorven repeämä ja ylipaino.[8] Syöntikilpailut ovat myös johtaneet tukehtumiskuolemiin.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. How Competitive Eating Works entertainment.howstuffworks.com. Viitattu 23.7.2019. (englanniksi)
  2. The untold truth of competitive eating mashed.com. Viitattu 23.7.2019. (englanniksi)
  3. Roundtable | Pie Fight Lapham’s Quarterly. Viitattu 29.11.2022. (englanniksi)
  4. Joey Chestnut Sets New Record With 13th Hot Dog Eating Contest Win NPR.org. Viitattu 29.11.2022. (englanniksi)
  5. Sport Desk: Miki Sudo sets women’s record, wins seventh Nathan’s Hot Dog Eating Contest | ESPN - The Global Herald theglobalherald.com. 4.7.2020. Viitattu 22.12.2023. (englanniksi)
  6. Competitive Eating Contests Bring in the Dough - FOXBusiness.com Foxbusiness. 25.1.2010. Arkistoitu 25.1.2010. Viitattu 22.12.2023. (englanniksi)
  7. China’s new food waste law hard to stomach for binge-eating internet stars, who could face fines of US$15,000 for promoting overeating scmp.com. 31.12.2023. Viitattu 22.12.2023. (englanniksi)
  8. The Perils of Competitive Speed Eating! gastrojournal.org. 1.9.2017. Viitattu 22.12.2023. (englanniksi)
  9. Man Choked to Death After Roach-Eating Contest: Autopsy NBC 6 South Florida. 26.11.2012. Viitattu 22.12.2023. (englanniksi)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Syöntikilpailu.
Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.