Surumarssi (vallankumouslaulu)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Surumarssi on venäläinen työväenlaulu ja surumarssi, jota esitettiin kuolleiden vallankumouksellisten hautajaisissa. Erityisesti vuoden 1905 Pietarin verisunnuntai teki kappaleen kuuluisaksi[1]. Laulu on myöhemmin tunnettu myös Suomen työväenliikkeen parissa.

Laulun sanat perustuvat runoilija A. Arhangelskin (joissain lähteissä V. G. Arhangelski; oikea nimi Anton Amosov[2]) runoon vuodelta 1878, ja se tuli Venäjällä tunnetuksi jo 1880-luvulla nimellä ”Te tuskissanne kaaduitte” (ven. Вы жертвою пали, Vy žertvoju pali). Sävelen taustasta on erilaisia näkemyksiä: sen on sanottu olleen romanssisäveltäjä Aleksandr Varlamovin sovitus eräästä kansanlaulusta, toisaalta säveltäjäksi on väitetty N. N. Ikonnikovia.[1] Erään tiedon mukaan samalla melodialla oli aiemmin laulettu toista, runoilija Ivan Kozlovin sanoihin perustunutta laulua.[2]

Nadežda Krupskajan mukaan kappaletta laulettiin verisunnuntain uhrien hautajaisissa 9. tammikuuta 1905[1] (gregoriaanisen kalenterin mukaan 22. tammikuuta).

Kappaleen vanhan suomennoksen on tehnyt ilmeisesti Esa Paavo-Kallio ja uuden 1950-luvulla Reino Sandell.[1] Laulusta on useita suomenkielisiä levytyksiä 1970- ja 1980-luvuilta, muun muassa Koiton Laulun esittämänä albumilla V. I. Lenin 1870–1970 (1970), Kom-teatterin esittämänä albumilla Kansainvälinen (1972) sekä Ajan laulun esittämänä albumilla Ajan laulu (1972).[3]

Dmitri Šostakovitš käytti Surumarssin teemaa 11. sinfoniansa adagio-osassa, Benjamin Britten puolestaan nuoruudensävellyksessään Russian funeral.

  1. a b c d Virpi Kari (toim.): Työväen laulukirja, s. 42–43. F-kustannus, Helsinki 2007.
  2. a b Вы жертвою пали A-pesni. Viitattu 11.4.2019 (venäjäksi).
  3. Haku sanalla ”Surumarssi”[vanhentunut linkki] Suomen äänitearkisto. Viitattu 11.4.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]