Suomen urheilu 1959
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomen urheilu 1959 käsittelee vuoden 1959 merkittäviä uutisia ja tapahtumia suomalaisessa urheilussa.
Vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Juhani Järvinen | Pikaluistelu |
| 2. | Toivo Salonen | Pikaluistelu |
| 3. | Olli Mäki | Nyrkkeily |
| 4. | Eero Salminen | Yleisurheilu |
| 5. | Veikko Hakulinen | Hiihto |
| 6. | Tauno Jaskari | Paini |
| 7. | Risto Luukkonen | Nyrkkeily |
| 8. | Toimi Alatalo | Hiihto |
| 9. | Kalevi Kärkinen | Mäkihyppy |
| 10. | Eino Oksanen | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Erillisellä naisten listalla kuusi parasta olivat:
| Sija | Urheilija | Urheilumuoto |
|---|---|---|
| 1. | Siiri Rantanen | Hiihto |
| 2. | Eva Hög | Hiihto |
| 3. | Eevi Huttunen | Pikaluistelu |
| 4. | Toini Pöysti | Hiihto |
| 5. | Tuovi Sappinen | Voimistelu |
| 6. | Aulikki Jaakkola | Yleisurheilu |
| Lähde: [1] | ||
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jyväskylän suurajot kilpailtiin yhdeksännen kerran ja voittajaksi ajoi ruotsalainen Gunnar Callbo Volvolla.[2]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi seitsemän maaottelua. Ainoan voittonsa Aatos Lehtosen valmentama joukkue sai ensimmäistä kertaa kohtaamastaan Saksan demokraattisesta tasavallasta: syyskuussa Helsingin olympiastadionilla pelattu ottelu päättyi 3–2. Karsinnassa vuoden 1960 olympialaisiin Suomi hävisi kahdesti Puolalle ja kerran Saksan liittotasavallalle. HIFK:n Hannu Kankkonen teki vuoden maaotteluissa neljä maalia, joista kaksi kesäkuussa Norjaa vastaan. Vuosina 1956–1959 neljän maan kesken pelatussa Pohjoismaiden-mestaruusturnauksessa Suomi jäi viimeiseksi saatuaan 12 ottelusta vain yhden tasapelipisteen. [3][4]
- Suomen-mestaruuden voitti Helsingin IFK, hopeaa sai porilainen Rosenlewin Urheilijat -38 ja pronssille sijoittui Valkeakosken Haka.[5]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen-mestaruuden voitti tamperelaisseura Tappara, hopeaa sai saman kaupungin KooVee ja pronssille sijoittui Helsingin IFK. Sarja pelattiin aiemmista vuosista muuttuneella tavalla kymmenen joukkueen kaksinkertaisena sarjana.[6][7]
Jääpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen maajoukkue pelasi helmikuussa kaksi vierasottelua Ruotsia ja kaksi kotiottelua Neuvostoliittoa vastaan, ja Suomen ainoa voitto tuli toisesta Ruotsi-ottelusta.[8]
- Suomen-mestaruussarjassa mitalijärjestys oli sama kuin vuotta aiemmin: kultaa helsinkiläinen Käpylän Urheilu-Veikot, hopeaa Oulun Palloseura ja pronssia Lappeenrannan Veiterä.[9]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Suomen-mestaruuden voitti yhden välivuoden jälkeen helsinkiläisseura Pantterit, hopeaa sai toinen helsinkiläisseura Torpan Pojat ja pronssille sijoittui Kotkan Työväen Palloilijat.[10]
- Naisten Suomen-mestaruuden voitti Helsingin Visa, hopeaa sai Tampereen Pyrintö ja pronssille sijoittui Porin Palloilijat.[11]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailuissa Luzernissa, Sveitsissä Olli Mäki voitti kultaa alle 60-kiloisten sarjassa.[12]
- Risto Luukkonen nousi ammattinyrkkeilyn kärpässarjan Euroopan-mestariksi voittamalla 4.9. Helsingin olympiastadionilla 10 842 maksaneen katsojan läsnäollessa 15 erän ottelussa espanjalaisen Young Martinin.[13]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailuissa Teheranissa, Iranissa Tauno Jaskari saavutti hopeaa alle 57-kiloisten sarjassa.[14]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pikaluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailuissa Suomi saavutti kaksoisvoiton: kultaa voitti Juhani Järvinen ja hopealle sijoittui Toivo Salonen.[15]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Arponen, Antti O.: Visaiset valinnat – Vuoden urheilijat 1947–1996, s. 65. Suomen Urheilumuseosäätiö ja Urheilutoimittajain Liitto ry, 1997. ISBN 951-97170-1-3.
- ↑ Pihlaja, s. 134
- ↑ Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi – Suomen jalkapallomaajoukkueen historia, s. 173–174, 357. Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8.
- ↑ Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 376. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
- ↑ Pihlaja, s. 201
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 140. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Suomen jääkiekkomuseo - tilastot, SM-mitalijoukkueet 1928-> urheilumuseo.fi. Arkistoitu 29.9.2018.
- ↑ Liikanen, Pekka (vast. toim.): Jääpallokirja 2007, s. 32, 34. Suomen Jääpalloliitto, 2006. ISSN 0784-0411.
- ↑ Pihlaja, s. 269
- ↑ Pihlaja, s. 315
- ↑ Pihlaja, s. 316
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 759. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 624–626, 732. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 271. Otava, 1970.
- ↑ Pihlaja, s. 550