Square-tanssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Square dance, suomeksi nykyaikainen ("western" tai amerikkalainen) square-tanssi, kehitettiin 1930-1940-luvulla perinteisistä amerikkalaisista kansantansseista, kuten alkuperäisestä square dancesta. Tanssia harrastetaan nykyisin ympäri maailman. Square-tanssilla on juuret vanhoissa eurooppalaisissa tansseissa, kuten kontratansseissa ja katrillissa.

Suomeen square-tanssi tuli 1980-luvulla. Suomessa tanssin harrastajien lukumäärä on noin 100-200. Euroopassa tanssia harrastetaan varsinkin Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Myös Venäjälle on perustettu muutamia seuroja.

Tanssia harrastetaan yleisesti eri yhdistysten piirissä. Suomessa järjestetään vuosittain muutamia squaredance-festivaaleja.

Tanssin periaate

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä paria (kahdeksan tanssijaa) muodostavat squaren, neliön, joka on tanssin perusmuodostelma, josta tanssi alkaa. Tanssia johtaa "caller", joka jatkuvasti tanssin edetessä kertoo mitä yksittäisiä tanssivuoroja ryhmän tulee tehdä. Caller sisällyttää tanssivuorojen nimet laulamansa kappaleen sanoihin. Kaikki tanssivuorot on etukäteen harjoiteltuja, ja vuorot noudattavat kansainvälistä standardia. Tanssivuorojen, englanniksi call, nimet ovat pääsääntöisesti englanniksi. Englannin kielen osaaminen on eduksi, mutta ei ole edellytys tanssin harrastamiseen.

Callerin tehtävänä on muodostaa yksittäisistä tanssivuoroista mielenkiintoinen tanssikokonaisuus. Tanssijat eivät etukäteen tiedä mitä calleja tanssiin tulee sisältymään, mikä on yksi modernin square-tanssin kantavista ajatuksista. Tanssin aikana on kaikkien tanssijoiden kuunneltava tarkkaavaisesti calleria ja tehtävä yhteistyötä ryhmässä, jotta tanssi onnistuisi. Jos kaikki tanssivuorot on tanssittu oikein, ovat kaikki tanssijat palanneet paikoille, joista tanssi alkoi, tästä on tapana antaa suosionosoitukset sekä callerille että tanssiryhmälle. Kohteliaisuus kuuluu tanssiin, muita ryhmän tanssijoita tervehditään tanssin alkaessa, ja kiitetään tanssin päättyessä.

Squaredance tip

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokainen tanssi (englanniksi tip) koostuu kahdesta osasta - hash call ja singing call. Ensimmäinen osa on usein vaativampi ja tanssitaan siten, että musiikki on enemmän taustalla. Toisessa osassa caller laulaa kappaleen ja sisällyttää tanssivuorojen nimet, callit, kappaleen sanoihin. Soitettava musiikki voi olla esim. pop/rockia, discoa, countrya tai iskelmää.

  • Square tanssia tanssitaan kymmenellä eri tasolla, kolme ensimmäistä ovat:
    • Basic - aloittelija taso, joka sisältää n. 50 vuoroa (call)
    • Mainstream - sisältää edellisten lisäksi n. 20 call:ia
    • Plus - edellisten lisäksi n. 30 callia

Kun uusi tanssija on oppinut basic- tai mainstream-tason, on suoritettava koe (engl. graduation), jotta tanssija saa kantaa seuran merkkiä (engl. badge). Badge on edellytys, jotta saa tanssia järjestetyillä festivaaleilla.

  • Seuraavat kaksi tasoa ovat:
    • Advanced 1 (A1) - sisältää n. 40 call:ia
    • Advanced 2 (A2) - sisältää n. 37 call:ia

Näitä tasoja tanssivat kokeneemmat tanssijat. Tasot asettavat korkeammat vaatimukset yksittäiselle tanssijalle, jokaisen odotetaan pystyvän toimimaan itsenäisemmin kuin alemmilla tasoilla. Ylempien tanssitasojen tip:iin sisältyy calleja alemmilta tasoilta, näin näillä tasoilla tanssijoiden on osattavat myös kaikki alemmat tasot.

  • Viisi korkeinta tasoa ovat
    • Challenge 1 (C1) - sisältää n. 85 call:ia
    • Challenge 2 (C2) - sisältää n. 100 call:ia
    • Challenge 3a (C3A)
    • Challenge 3b (C3B)
    • Challenge 4 (C4)

Challenge-tasolla vuorot ovat monimutkaisempia kuin alemmilla tasoilla, näin tason oppimiseen myös kuluu vastaasti pitempi aika.

Tanssien järjestäjät usein antavat suosituksia pukeutumiseen, näitä voivat olla:

  • Vapaa - asu vapaa.
  • Proper - Pojilla pitkähihainen paita ja tytöillä paita ja hame.
  • Traditionell - amerikkalais- tai western-tyylinen asu