Sesshū Tōyō

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sesshū Tōyō (jap. 雪舟等楊; 14201506) oli japanilainen Sumi-e -tussimaalaustekniikkaa käyttänyt taiteilija. Hän maalasi maisemia, zen-buddhalaisia kuvia ja kukilla ja linnuilla koristeltuja sermejä.[1] Hän otti vaikutteita kiinalaisesta maisemamaalauksesta, jota hän kehitti edelleen omaan tyyliinsä.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sesshū Tōyō syntyi vuonna 1420 samuraisukuun.[2] Perheen alkuperäinen sukunimi oli Oda. Alkuperäistä etunimeä ei tiedetä, mutta kun hän meni kymmenvuotiaana temppeliin, hän sai nimen Tōyō. Tuohon aikaan buddhalaiset temppelit olivat uskonnollisen merkityksensä ohella taiteen ja kulttuurin keskuksia. Uskonnollisen ohjauksen lisäksi hän sai opetusta taiteessa ja kalligrafiassa.[1]

Noin vuonna 1440 Sesshū muutti maansa silloiseen pääkaupunkiin Kiotoon. Hän asui kuuluisasa Shōkokun temppelissä lähellä Ashikaga-shogunien palatsia. Tuon ajan kuuluisin taidemaalari Shūbun asui samassa temppelissä ja opasti Sesshūa. Zenmestari Shurin Suto puolestaan perehdytti häntä buddhalaisuuteen. Sesshūn varhaisia maalauksia ei ole säilynyt, mutta hänen arvellaan työskennelleen Shūbunin tyyliin. Shūbun oli saanut Song-dynastian ajan (960–1279) kiinalaisilta vaikutteita sekä tyyliinsä että aihevalintoihin. Kahdenkymmenen Kioton-vuoden jälkeen Sesshū muutti Yamaguchiin, Honshūn saaren länsiosaan. Siellä hänestä tuli Unkokun temppelin johtaja.[1]

Vuonna 1468 Sesshū pääsi kauppavaltuuskunnan mukana pitkään toivomalleen matkalle Kiinaan. Hänen tehtävänään oli ostaa maalauksia ja tutustua paikallisiin luostareihin. Hän oli pettynyt sen ajan kiinalaisiin taiteilijoihin, jotka Ming-dynastian aikana olivat loitontuneet Song-dynastian aikana vallinneesta hengellisyydestä ja estetiikasta. Sesshū sai kuitenkin inspiraatiota Kiinan mahtavista maisemista ja yhteyksistä zeniläisiin luostareihin. Hän palasi Japaniin seuraavana vuonna, ja asettui myöhemmin Ōitan lähelle uuteen ateljeehensa, jossa hän maalasi kuuluisimmat teoksensa ja otti vastaan monia vierailijoita, jotka halusivat ihailla taidetta tai kuulla Kiinan-matkasta.[1]

Tehtyään useita matkoja Kyūshūn pohjoisosiin Sesshū palasi Yamaguchiin.[1] Hän kuoli vuonna 1506.[2] Useita temppeleitä väitetään hänen hautapaikakseen.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sesshujin puutarha Kiotossa.

Sesshū Tōyōn tunnetuin teos on 15 metriä pitkä rullamaalaus Sansui Chokan, joka kuvaa maisemia neljänä vuodenaikana.[2]

Monissa maalauksissa on hänen nimensä tai sinettileimansa, mutta osa lienee oppilaiden töitä.[1]

Sesshū tunnetaan etenkin tussimaalauksistaan, mutta hän oli myös kuuluisa puutarhasuunnittelija. Hänen Iko-jin temppeliin suunnittelemansa puutarha Masudassa on säilynyt jälkipolville. Kiotossa olevaa Funda-inin eli Sesshujin puutarhaa pidetään myös mahdollisesti hänen suunnittelemanaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Hugo Munsterberg: Sesshū Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.11.2019.
  2. a b c d e Sesshu Toyo (1420-1506) 雪舟等楊 Japan Visitor. Viitattu 6.11.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]