Sergei Tsion
| Sergei Tsion | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1874 Venäjä |
| Kuollut | 1947 (73 vuotta) Ruotsi |
| Ammatti | toimittaja, upseeri |
Sergei Anatoljevitš Tsion (ven. Сергей Анатолиевич Цион, 1874 – 1947[1]) oli Venäjän keisarillisen armeijan kapteeni, joka vuonna 1906 oli yksi Viaporin kapinan johtajista yhdessä Arkadi Jemeljanovin ja Jevgeni Kohanskin kanssa.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juutalaistaustainen Tsion oli Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen jäsen ja kuului sen enemmistöryhmään eli bolševikkeihin.[2] Suomenlinnassa hän toimitti Vestnik Kasarmi (Kasarmin sanansaattaja) -nimistä lehteä, jonka julkaisua avustivat myös suomalaiset sosiaalidemokraatit.[3] Viaporin kapinan aikana Tsion oli yksi sen johtajista, mutta ei juurikaan osallistunut varsinaiseen kapinointiin, vaan seurasi tapahtumia mantereen puolella. Tuolloin hänen kontakteihinsa Helsingissä lukeutui suomalaisia sosialidemokraatteja, kuten esimerkiksi näytelmäkirjailija Elvira Willman.[4] Kapinayrityksen jälkeen Jemeljanov ja Kohanski teloitettiin, mutta Tsion onnistui pakenemaan Englantiin, jossa hän työskenteli toimittajana.[2] Helsinkiläinen kustannusosakeyhtiö Fugas julkaisi Tsionin Viaporin kapinasta kertovan muistelmateoksen Три дня восстания в Свеаборге (Viaporin kapinan kolme päivää) vuonna 1907.[1]
Paluu Venäjälle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tsion palasi Venäjälle maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesäkuussa 1917. Hän oli jättänyt bolševikit ja liittynyt sosialistivallankumouksellinen puolueeseen,[3] kuuluen samalla myös Aleksandr Kerenskin johtaman väliaikaishallituksen tukijoihin.[2] Tsion matkusti Pietariin Helsingin kautta, jossa häntä oli Työmies-lehden mukaan vastassa tuhatpäinen ihmisjoukko. Ennen junan lähtöä Tsion piti vielä lyhyen puheen.[4]
Lokakuun vallankumouksen myötä bolševikit ottivat Venäjällä vallan ja Tsion joutui pakenemaan Ruotsiin, missä hän eli kuolemaansa saakka. Tsion työskenteli muun muassa kielenkääntäjänä. Ruotsista käsin hän kävi myös kirjeenvaihtoa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Ivan Buninin kanssa, joka asui toisen maailmansodan aikana maapaossa Ranskan Grassessa. Bunin eli sota-ajan pitkälti Tsionin Ruotsissa keräämien avustusten turvin.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Автор книги: цион. Название: три дня восстания свеаборге Alib.ru. Viitattu 22.3.2015. (venäjäksi)
- ↑ a b c Свеаборг. Про штабс-капитана Циона, эсперантиста и знатока киргизской музыки 19.6.2012. Tolstiyyoj. Viitattu 22.3.2015. (venäjäksi)
- ↑ a b In Centenary of the Sveaborg uprising 30th of July – 2nd of August 1906 - lessons for anarchists 3.12.2006. Antti Rautiaisen kirjoituksia. Viitattu 22.3.2015.
- ↑ a b Hyttinen, Elsi: Kovaa työtä ja kohtalon oikkuja. Elvira Willmanin kamppailu työläiskirjallisuuden tekijyydestä vuosisadan vaihteen Suomessa, s. 150–151. Turku: Turun yliopisto, 2012. ISBN 978-951-29493-9-7. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Иван БУНИН: "Не до любви теперь людям" 1/2005. Дружба Народов. Viitattu 22.3.2015. (venäjäksi)
| ||||||||||
