Seppo Polameri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seppo Juhani Polameri (1. syyskuuta 1936 Helsinki17. tammikuuta 2017 Espoo)[1] oli suomalainen kuvittaja, art director ja taidegraafikko.[2]

Polameri kuvitti yli 70 kirjaa, suunnitteli kirjojen kansia ja ulkoasuja, toimi aikakauslehtien, muun muassa Metsästys ja Kalastus -lehden, taittajana ja art directorina mainostoimistossa. Hän maalasi vuonna 2008 peruskorjausten jälkeen avatun Helsingin Luonnontieteellisen museon näyttelyiden taustamaalaukset.[3][4] Vapaaksi taiteilijaksi hän ryhtyi vuonna 1979. Hänet tunnetaan erityisesti metsästys- ja kalastusaiheisista töistä.[5]

Polameri teki kansikuvat satoihin kirjoihin, muun muassa huomattavaan osaan Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukauden kirjoista, sillä hän työskenteli kirjakerhon vakituisena kuvittajana. Kokonaan hän kuvitti noin 70 kirjaa, joukossa muun muassa Veikko Huovisen Puukansan tarina (1984), A. E. Järvisen Valitut tarinat (1978) ja Erkki Norellin Perhokalastajan vuosi (1997).[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 19.2.2017, s. C 18
  2. Taina, Hannu & Loiri, Pekka: Kuvittaja ja erämies: Seppo Polameri 1936–2017. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 5.2.2017, s. C 20. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.2.2017.
  3. Karumo, Markku: Luonto syntyy reipasta tahtia Etu-Töölön ehostettuun museoon. Helsingin Sanomat 22.3.2008. Luettu 6.2.2017.
  4. Malinen, Jere: Lappi löytyi lateksipurkista. Helsingin Sanomat 21.5.2008, s. C 7.
  5. Artura.fi. (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 21.5.2008.
  6. Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 191–192. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.