Salonkipuodit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Salonkipuodit (etualalla) vuonna 1875.[1]

Salonkipuodit eli pilaripuodit oli Tampereella nykyisen Tampereen Raatihuoneen paikalla 1800-luvulla sijainnut kaupungin ensimmäinen kunnallinen kauppahalli. Yksikerroksinen uusklassista tyyliä edustanut puurakennus jossa oli 14 puotia rakennettiin 1829–1830 ja rakennuksen suunnitteli koskiparonina tunnettu koskenperkaustöitä johtanut Carl Rosenkampff. Puodit olivat ensimmäisen kerran käytössä Pertunpäivän markkinoilla 1830. [2][3]

Aluksi myyntipuoteja vuokrattiin vain markkina-aikoina mutta jo 1860-luvulla ne olivat ympärivuotisessa käytössä. Puodeissa myytiin kaikkea elintarvikkeista vaatteisiin ja rautakauppatavaraan. Monet tamperelaiset kaupan alan liikkeet aloittivat toimintansa näissä puodeissa ja samoin monet merkittävät tamperelaiset kauppiaat aloittivat uransa täällä palvellen kaupparenkeinä tai puukhollareina. Salonkipuodit tuhoutuivat tulipalossa vuonna 1878 ja Tampereen raatihuone rakennettiin paikalle 1887–1890. Raatihuone oli aiemmin ollut saman tontin pohjoisreunassa sijainneessa yksikerroksisessa vuonna 1802 rakennetussa puutalossa. Seuraava kauppahalli Tampereelle valmistui 1901.[2][3]

  1. Hirvikallio, Seija: Kymppikortteli, Tampere: Kulttuuriympäristöselvitys (PDF) s. 17. Tampere: Arkkitehtitoimisto Seija Hirvikallio, 2014. Viitattu 1.2.2019.
  2. a b Tampereen ensimmäiset kauppahallit. Aamulehti, 01.04.1928, nro 91, s. 12. Kansalliskirjasto. Viitattu 01.04.2018.
  3. a b Niina Ketonen: Raatihuone, Koskesta voimaa -sivusto

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]