Romano Battisti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Romano Battisti
Romano Battisti
Miesten soutu
Maa:  Italia
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2012 pariairokaksikko
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Amsterdam 2014 pariairokaksikko
Pronssia Pronssia Chungju 2013 pariairokaksikko

Romano Battisti (s. 21. elokuuta 1986 Priverno) on italialainen kilpasoutaja ja -purjehtija.[1] Hän saavutti parhaat soutumenestyksensä pariairokaksikossa: olympiahopeaa, kaksi MM-mitalia ja Euroopan-mestaruus.[2]

Battisti osallistui kaksiin olympialaisiin. Lontoossa 2012 hän saavutti pariairokaksikossa Alessio Sartorin kanssa hopeaa 1,13 sekuntia Uuden-Seelannin parille hävinneenä. Rio de Janeirossa 2016 hän sijoittui Francesco Fossin parina neljänneksi.[1]

Battisti osallistui aikuisten maailmanmestaruuskilpailuihin ensimmäisen kerran vuonna 2009, jolloin hän sijoittui kahdeksikossa kuudenneksi. Chungjussa 2013 hän saavutti Francesco Fossin kanssa pariairokaksikossa pronssia. Seuraavana vuonna Amsterdamin MM-kilpailuissa sama pari saavutti hopeaa. Aiguebeletten MM-kilpailuissa 2015 Battisti sijoittui Giacomo Gentilin kanssa kymmenenneksi. Myöskään vuonna 2017 pariaironelosessa ja vuonna 2018 pariairokaksikossa ei tullut menestystä.[2]

Battisti saavutti Euroopan-mestaruuskilpailuissa neljä mitalia. Vuonna 2008 hän saavutti nelosessa ja vuonna 2012 pariairokaksikossa hopeaa. Sevillan EM-kilpailuissa 2013 Battisti ja Fossi voittivat pariairokaksikossa kultaa. Vuonna 2017 Battisti saavutti pariaironelosessa pronssia.[2]

Battisti kilpaili vuonna 2021 purjehtijana Italian Luna Rossa -veneessä, joka Prada Cupin voittajana selviytyi America’s Cupiin. Siinä se hävisi Uuden-Seelannin venekunnalle.[1][3][4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Romano Battisti Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c Romano Battisti World Rowing. FISA. Viitattu 27.3.2022. (englanniksi)
  3. America's Cup Team: Luna Rossa charterguide.co.nz. Viitattu 27.3.2022. (englanniksi)
  4. Romano Battisti lunarossachallenge.com. Viitattu 27.3.2022. (englanniksi)
  5. McMorran, Steve: Team NZ beats Luna Rossa 7-3 to retain the America’s Cup 17.3.2021. AP. Viitattu 27.3.2022. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.