Robert Bauman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Bauman

Robert Edmund Bauman (s. 4. huhtikuuta 1937 Bryn Mawr, Pennsylvania) on yhdysvaltalainen entinen republikaanisen puolueen poliitikko.[1]

Bauman opiskeli kansainvälisiä suhteita ja oikeustiedettä Georgetownin yliopistossa. Hän sai juristinoikeudet vuonna 1964. Bauman oli edustajana republikaanien kansalliskonventeissa vuosina 1964, 1974, 1978 ja 1980. Vuosina 1971–1973 hän oli Marylandin osavaltion senaatin jäsenenä. Elokuussa 1973 Bauman valittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäseneksi William Oswald Millsin kuoltua. Hän istui edustajainhuoneessa tammikuuhun 1981 ja oli epäonnistuneesti jälleen ehdolla sen jäseneksi vuonna 1980.[1] Kuukausi ennen häviötään Bauman oli saanut osakseen syytöksiä 16-vuotiaan pojan seksiin taivuttelusta. Hän haki tapahtuneen jälkeen apua alkoholismiin ja kertoi alkoholinkäytön johtaneen alentaneen estoja sekä johtaneen seksuaaliseen holtittomuuteen. Poliitikkona Bauman oli muun muassa katsonut homoseksuaalien olevan hoidon ja parannuksen tarpeessa.[2]

Bauman oli vuoteen 1982 naimisissa opiskeluaikoinaan tapaamansa Carol Dawsonin kanssa. Pari sai neljä lasta ennen eroamistaan vuonna 1982. Vuonna 1986 ilmestyi Baumanin kirja The Gentleman from Maryland.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BAUMAN, Robert Edmund (1937-) Biographical Directory of the U.S. Congress
  2. a b Former Congressman Relates Life of Drinking, Gay Sex in New Book AP News