Ritva Kylli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ritva Kylli
Henkilötiedot
Syntynyt1975 (ikä 48–49)
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti lehtori, dosentti
Koulutus ja ura
Tutkinnot FT Oulun yliopisto (2005)
Tutkimusalue kansatiede, antropologia, ruokahistoria

Ritva Kylli (s. 1975)[1] on suomalainen historioitsija.

Kylli on Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti. Hän toimii arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimusteemansa liittyvät ruokaan, ympäristöön ja terveyteen sekä arktisten ja pohjoisten alueiden historiaan.[2]

Kylli valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1999 ja väitteli tohtoriksi vuonna 2005. Väitöskirja Kirkon ja saamelaisten kohtaaminen Utsjoella ja Inarissa 1742–1886 palkittiin Oulun yliopiston vuoden parhaana väitöskirjana.[3]

Kylli oli tutkijavieraana Hokkaidon yliopistossa vuonna 2018.[2]

Kyllille myönnettiin Suomen ruokahistoria -teoksesta aikakauslehti Kanavan ja Otavan Kirjasäätiön Kanava-palkinto vuoden 2021 parhaana kotimaisena tietokirjana. Teos oli myös tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas samana vuonna ja Botnia-kirjallisuuspalkintoehdokas vuonna 2022.[3][4][5][6]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirkon ja saamelaisten kohtaaminen Utsjoella ja Inarissa 1742–1886. Väitöskirja. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2005. ISBN 952-9888-26-0.
  • Saamelaisten kaksi kääntymystä. Uskonnon muuttuminen Utsjoen ja Enontekiön lapinmailla 1602–1905. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-349-4.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kylli, Ritva, 1975- Finto. Viitattu 22.4.2023.
  2. a b [1] oulu.fi. Viitattu 17.10.2022.
  3. a b [2] (Arkistoitu – Internet Archive) munoulu.fi. Viitattu 17.10.2022.
  4. [3] kaleva.fi. Viitattu 17.10.2022.
  5. [4] tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 17.10.2022.
  6. [5] suomenkuvalehti.fi. Viitattu 17.10.2022.