Ringeten maailmanmestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ringeten maailmanmestaruuskilpailut on Kansainvälisen Ringetteliiton (IRF) järjestämä kansainvälinen ringetteturnaus.

Ensimmäinen turnaus järjestettiin Kanadassa vuonna 1990. Eniten mestaruuksia on voittanut Suomi. Ringeten maailmanmestaruutta kutsutaan Sam Jacks Trophy -nimellä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1990 Gloucesterissä pidettyyn ensimmäiseen turnaukseen osallistui kuusi kanadalaista joukkuetta provinsseista, sekä Suomen ja Yhdysvaltojen maajoukkueet.

Vuosien 1990–1996 ja 2000–2004 aikana maailmanmestaruuskilpailut pidettiin joka toinen vuosi. Vuonna 1998 turnausta ei pidetty, mutta lajin mahtimaat Suomi ja Kanada pelasivat useamman maaottelun keskenään eri puolella Eurooppaa. Vuodesta 2004 eteenpäin kilpailut on pidetty joka kolmas vuosi.

Vuodesta 2013 turnaus on pelattu järjestelmällä, jossa lajia ylivoimaisesti hallitsevat Suomi ja Kanada pelaavat suoraan kaksiosaisen finaalin maailmanmestaruudesta, eli Sam Jacks Trophy -palkinnosta.[2] Muut joukkueet kisaavat President's Pool alkusarjan, joiden kaksi parasta joukkuetta (Kanadan ja Suomen nuorten joukkueet pois lukien) kisaavat MM-pronssista (President's Bronze).

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Paikka Kultaa Hopeaa Pronssia
1990 Kanada Gloucester, Ontario  Alberta  Ontario  Quebec
1992 Suomi Helsinki  Kanada, länsi  Kanada, itä  Suomi
1994 Yhdysvallat Saint Paul, Minnesota  Suomi  Kanada, itä  Kanada, länsi
1996 Ruotsi Tukholma  Kanada  Suomi  Yhdysvallat
2000 Suomi Helsinki  Suomi  Kanada  Yhdysvallat
2002 Kanada Edmonton, Alberta  Kanada  Suomi  Yhdysvallat
2004 Ruotsi Tukholma  Suomi  Kanada  Yhdysvallat
2007 Kanada Ottawa, Ontario  Suomi  Kanada  Ruotsi
2010 Suomi Tampere  Suomi  Kanada  Yhdysvallat
2013 Kanada North Bay, Ontario  Suomi  Kanada  Yhdysvallat
2016 Suomi Helsinki  Suomi  Kanada  Ruotsi
2017 Kanada Mississauga, Ontario  Suomi  Kanada  Ruotsi
2019 Kanada Burnaby, Brittiläinen Kolumbia  Suomi  Kanada  Ruotsi
2022 Suomi Espoo[3]  Suomi  Kanada  Yhdysvallat

[4][5]

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Kultaa Hopeaa Pronssia
 Suomi 10 2 1
 Kanada 2 9 0
 Kanada, länsi 1 0 1
 Alberta 1 0 0
 Kanada, itä 0 2 0
 Ontario 0 1 0
 Yhdysvallat 0 0 7
 Ruotsi 0 0 4
 Quebec 0 0 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Famous People in Ringette nationalringetteschool.com. nationalringetteschool.com. Viitattu 1.1.2016. (englanniksi)
  2. Sakari Lund: Suomi lähellä ringeten MM-kultaa 3.1.2014. Yle. Viitattu 21.1.2014.
  3. Strozyk, Matias: Ringeten MM-kilpailut Espooseen syksyllä 2022 – Suomi hakemaan kymmenettä kultaa Yle Urheilu. 6.9.2021. Viitattu 6.10.2021.
  4. Historia - Suomen Ringetteliitto Ry ringette.skrl.fi: Suomen Ringetteliitto Ry. Arkistoitu 10.1.2016. Viitattu 2.1.2016.
  5. Suomen Ringetteliitto ry wrc2015.fi. wrc2015.fi. Arkistoitu 7.12.2015. Viitattu 4.1.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.