Rina De Liguoro
Rina De Liguoro (oikealta nimeltään Elena Caterina Catardi, 24. heinäkuuta 1892 Firenze – 15. huhtikuuta 1966 Rooma) oli italialainen pianisti ja elokuvanäyttelijä. Häntä on kutsuttu italialaisen mykkäelokuvan viimeiseksi diivaksi[1].
Tuleva näyttelijä opiskeli pianonsoittoa ja valmistui Napolin San Pietro a Majellan konservatoriosta. Vuonna 1918 hän meni naimisiin elokuva-alalla toimineen kreivi Wladimiro De Liguoron kanssa. Rinan elokuvadebyytti oli pieni rooli Lucio D’Ambran komediassa La principessa Bebè (1921). Hänen läpimurtonsa tapahtui Enrico Guazzonin Messalinan nimiroolissa vuonna 1923. De Liguoro näytteli myös historiallisten elokuvien Quo vadis? ja Pompejin viimeiset päivät uusintaversioissa.[1]
1920-luvun loppupuolella De Liguoro työskenteli Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa. Tuon ajan elokuvista merkittävimpiä ovat Alexandre Volkoffin Casanova (1927) ja Richard Oswaldin Cagliostron kreivi (1929). De Liguoron viimeinen italialainen mykkäelokuva oli uusintaversio Francesca Bertinin Assunta Spinasta vuonna 1930. Samana vuonna hän siirtyi Hollywoodiin. De Liguoro näytteli Clarence Brownin menestyselokuvassa Romantiikka (Romance) ja Cecil B. DeMillen flopissa Madam Satan (molemmat 1930), mutta äänielokuvan tultua työtilaisuudet alkoivat ehtyä. Vuonna 1939 näyttelijä palasi Italiaan, jossa hän esiintyi vielä muutamissa elokuvissa. Niistä viimeinen oli Luchino Viscontin Tiikerikissa vuonna 1963.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c European Film Star Postcards filmstarpostcards.blogspot.fi. Viitattu 12.5.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rina De Liguoro Elonetissä.
- Rina De Liguoro Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| ||||||||||||||
