Rally Príncipe de Asturias

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rally Príncipe de Asturias on Espanjassa, Asturian provinssissa järjestettävä rallikilpailu. Kilpailun järjestämisestä vastaa Automóvil Club Principado de Asturias (ACPA). Kilpailun alkuvuosina se tunnettiin myös nimellä Rally de la Ciudad de Oviedo, provinssin pääkaupunki Oviedon mukaan.

Ralli ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964, joten se on Espanjan vanhin ja tunnetuin autourheilutapahtuma. Ralli on jätetty ajamatta vuoden 1964 jälkeen ainoastaan vuonna 1976. Lisäksi vuosina 1973 ja 2002 kilpailu ei kuulunut Espanjan kansalliseen mestaruussarjaan. Vuodesta 1982 vuoteen 1998 ralli oli osa rallin EM-sarjaa. Vuosina 2004-2007 ralli kuului Länsi-Euroopan Ralli Cupiin kertoimella 10. Vuosina 2008 ja 2009 ralli oli osa Eurosportin organisoimaa Intercontinental Rally Challenge (IRC)-sarjaa.

Vuonna 2012 kilpailun yhteydessä sattui onnettomuus, jossa tšekkiläisen Antonin Tlustakin ohjaama ralliauto osui katsojaan EK8:lla sillä seurauksella että kyseinen katsoja menehtyi. Kilpailu keskeytettiin ja suurimmalle osalle autokunnista annettiin kyseiseltä erikoiskokeelta laskennallinen aika. [1]

Kilpailun menestynein kuljettaja on viidellä voitollaan espanjalainen Jesús Puras. Paras ulkomaalainen on kilpailun kahdesti voittanut ranskalainen Bernard Tramont[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]