Pragmatistinen kasvatusfilosofia

Pragmatistinen kasvatusfilosofia on teorioiden käytännön toimivuutta ja käytäntöön välittömästi sitoutuvuutta, yhteisöllisyyttä, ongelmalähtöistä oppimista ja demokratiaa painottava kasvatustieteen ajatussuuntaus.

Kasvatusfilosofia

Filosofian osa-alueiden jaottelussa teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan, sijoittuu kasvatusfilosofia ennen kaikkea käytännöllisen filosofian piiriin.Kasvatusfilosofiassa voidaan nähdä analyyttinen ja normatiivinen haara. Pragmatistinen kasvatusfilosofia on esimerkiksi hermeneuttisen kasvatusfilosofian ohella yksi normatiivisista suuntauksista.

John Deweyn määrittelemänä kasvatusfilosofia on kasvatuksen yleinen teoria, joka määrittelee ongelmia ja tuottaa ehdotuksia niiden ratkaisemiseksi. Kasvatuksen luonteesta esitettyjä hypoteeseja on aina empiirisesti koeteltava. Pragmatistinen kasvatusfilosofia ei siis tyydy esittämään muotoilujaan käsitteellisesti.

Juuret kielitieteellisessä pragmatismissa

Pragmatismi (pragmatism) on alkujaan Charles S. Peircen kielitieteellisessä merkityksen tarkastelussa käyttämä termi. Käsitys objekteista perustuu pragmatismin mukaan siihen, miten nämä objektit vaikuttavat. Merkityksen siis tulee olla kokemuksellista, ei esimerkiksi määritelmään nojaavaa. William James ja John Dewey laajensivat pragmatismin totuusteoriaksi, jota uuspragmatistit kuten Richard Rorty, Hilary Putnam ja Robert Bramdom ovat kehitelleet edelleen. Ideoiden ja käsitysten totuudellisuutta arvioidaan sen perusteella, kuinka toimivia ne ovat käytössä.Peirce itse otti vuonna 1905 käyttöön muodon ”pragmatisismi” (pragmaticism).

Eräät ennen Peirceä ja Jamesia eläneet ajattelijat ovat kirjoittaneet hieman samansuuntaisista ajatuksista, mitä Peirce ja James myöhemmin esittivät. Esimerkiksi Alexander Bain tutki yhteyksiä uskomusten, käyttäytymisen ja taipumusten välillä. Bain esitti, että uskomus on väittämä, jonka mukaisesti henkilö on valmistautunut toimimaan.

Chicagon pragmatismi

Deweyn ympärille muodostui tämän Chicagon kautena (1894-1904) tutkijaryhmä, jossa näkyviä jäseniä olivat George H. Mead, James Rowland Angell, James Hayden Tufts ja Edward Scribner Ames. Heistä Mead, Angell ja Tufts edustivat kokeellista psykologiaa, Ames puolestaan väitteli tohtoriksi uskontotieteestä. Ryhmän toimintaa ja sen kehittelemää näkemystä on kutsuttu Chicagon pragmatismiksi tai Chicagon kouluksi.Sitä ei pidä sekoittaa sosiologian alan Chicagon koulukuntaan.

Pragmatistien maailmankuvan aineksia

Pragmatismi kuvaa ihmisen kehitystä nojaten toisaalta biologiseen evoluutioteoriaan ja toisaalta luovuuteen. Evolutiivinen kehitys tuottaa dynaamisuutta ja muutosta ihmiseen lajina. Luovuus puolestaan palvelee ihmisen sopeutumista ja ongelmanratkaisukykyä edistäen uuden tiedon luomista. Keskeisessä asemassa ihmisen kehityksessä on kieli.

John Deweyn kasvatusajattelun lähtökohtana on pidetty vastareaktiota sille, että teollistumiskehitys katkaisi maatalousyhteiskunnassa vallinneen välittömän yhteyden työn, oppimisen ja elämän välillä. Maatalousyhteisössä lapset osallistuivat ikäkautensa ja voimiensa mukaan talon töihin ja näkivät niiden tarkoituksen konkreettisesti. Teollistuminen eristi työn tehdassaleihin pois muun elämän piiristä. Maalaisyhteisö sen sijaan tarjosi kestäviä arvoja, joita koulunkin olisi hyvä edistää. On sanottu, että Dewey halusi tehdä kouluyhteisöstä ikään kuin amerikkalaisen farmin laajennetussa muodossa.

Dewey kirjoitti ajattelusta ja tietämisestä toimintana mm. seuraavasti: "[A]jatusten ytimenä on toiminta. Tietämisen kokeellinen käytäntö tarjoaa mallin filosofiselle opille ihmismielestä ja sen rakenteesta ja poistaa ikivanhan teorian ja käytännön erottamisen. Se paljastaa, että tietäminen itse on eräänlaista toimintaa, ainoaa toimintaa joka edistyen ja luotettavasti liittää luontoon toteutuneita merkityksiä."

Deweylle ajattelu ei ole "ulkopuolelta" tapahtuvaa "tiedon tarkkailua" ja kontemplointia vaan välineellistä toimintaa, jolla ihminen vaikuttaa käytännön elämäänsä. Ajatusten, käsitteiden ja teorioiden arvo testataan niiden käytännöllisellä toimivuudella. Tiedon ja mielipiteen välinen ero on siinä, että tiedolle on saavutettu laajempi hyväksyntä perusteellisemman käsittelyn kautta, ellei muuta eroa synny niiden käytännön vaikutuksista. Myös tämä näkemys on seurausta siitä ajatuksesta, ettei ihmisen ole mahdollista siirtyä käymiensä keskustelujen ulkopuolelle, johonkin sellaiseen tarkastelun tilaan, joka olisi näistä keskusteluista riippumaton.

Kasvatuskeskusteluun osallistuivat tuona kautena pragmatismin sisällä Deweyn ohella Peirce, James ja Mead. Progressiivisen pedagogiikan kehitykseen vaikuttivat etenkin William H. Kilpatrick, George S. Counts sekä Boyd Bode. Meadin merkitys korostui Deweyn siirryttyä vuonna 1904 New Yorkiin.

William James oli laaja-alainen tutkija ja opettaja työskennellen Harvardin yliopistossa vuodesta 1873 lähtien niin fysiologian, anatomian, kuin tuolloin ensiaskeleitaan ottavan psykologiankin sekä myös filosofian parissa. Jamesia pidetään nykyaikaisen uskontopsykologian perustajana. Hänen viimeinen akateeminen toimensa oli filosofian emeritus-professori 1907. Pragmatismiin liittyville kehittelyille tärkeä foorumi oli Metafyysisenä klubina (Metaphysical club) tunnettu keskusteluryhmä, johon kuuluivat Jamesin ohella mm. Oliver Wendell Thomas, Chauncey Wright sekä Charles S. Peirce. James teki tunnetuksi Deweyn ja Peircen työtä ja antoi edelliselle kunnian uuden koulukunnan perustamisesta ja jälkimmäiselle pragmatismin kehittäjänä.

George H. Mead (1863-1931) tunnetaan yhtenä sosiaalipsykologian perustajahahmoista. Mead työskenteli Deweyn ja Jamesin ohella aiemmin myös Saksassa Wilhelm Wundtin kanssa. Chicagoon Mead siirtyi yhdessä Deweyn kanssa 1894. Meadin tunnetuin teos on Mind, Self and Society from the standpoint of a social behaviorist.

Richard Rorty (1931-2007) on pragmatismin edistäjänä kiistelty hahmo. Kasvatusfilosofian perusteissa häntä ei välttämättä mainita lainkaan.Hän aloitti filosofian opintonsa Chicagossa vain 14-vuotiaana ja teki päätyönsä Princeton Universityssä filosofian professorina. Ennen kuolemaansa Rorty toimi viimeksi Stanfordin yliopistossa vertailevan kirjallisuudentutkimuksen emeritusprofessorina.Rorty on mm. perustellut omaa sitoutumistaan pragmatismiin darwinismilla. "Pragmatismi on myös keino siivota pois joukko vanhoja, kuolleita filosofisia kysymyksiä: kysymyksiä mielen ja maailman, subjektin ja objektin suhteesta ja niin edelleen. Darwinin avaamasta horisontista eroa subjektin ja objektin välillä ei yksinkertaisesti ole: on vain organismeja, jotka yrittävät tulla toimeen ympäristössään.", Rorty totesi Risto Kuneliuksen tekemässä Niin & Näin -lehden haastattelussa 1999.

Ihmiskäsitys

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan pragmatistit korostavat toiminnallista ja arvosidonnaista kuvaa ihmisestä todellisuuteen monenlaisten käytäntöjen kautta kiinnittyvänä olentona, joka älyllisen ongelmanratkaisutoimintansa avulla pyrkii toteuttamaan erilaisia inhimillisiä pyrkimyksiään ja siten selviytymään ongelmallisista tilanteistaan.

Pragmatismissa filosofiset käsitteet ja ongelmat nähdään kiinteästi käytäntöön kietoutuvina, ”käytäntöpitoisina”. Ihmisten ajatellaan toimivan monenlaisten käytännöllisten näkökohtien ja tavoitteiden ohjaamina, ja nämä tavoitteet säätelisivät sitä, millaisina todellisuus ihmisille hahmottuisi. Pragmatismissa kyseenalaistetaan teorian ja käytännön välinen raja.

Pragmatismissa ei tehdä eroa käytännöllisen ja teoreettisen järjen välillä. Siinä ei myöskään ontologisesti erotella tosiasioita ja arvoja. Sekä tosiasioilla että arvoilla on kognitiivinen sisältö: tieto on jotain mitä meidän tulisi uskoa, arvot taas ovat hypoteeseja siitä, mitkä teot ovat hyviä. Pragmatistinen etiikka on yleisesti ottaen humanistista, koska se ei katso moraalilla olevan muuta koetinta kuin se, mikä on tärkeää meille ihmisinä. Sen perusajatus on melko suoraviivainen: hyviä arvoja ovat ne, joille meillä on hyvät syyt. Tällainen pragmatistinen etiikka on vanhempaa kuin esimerkiksi Jerome Schneewindin ja John Searlen ajattelu, joka painottaa myös arvojen ja tosiasioiden samankaltaisuuksia.

William Jamesin panosta etiikkaan, sellaisena kuin se on esitetty hänen esseessään The Will to Believe, on usein pidetty virheellisesti puheenvuorona relativismin ja irrationalismin puolesta. Realistisemmin hän katsoo, että etiikkaan sisältyy aina tietty määrä luottamusta tai uskoa, emmekä voi aina odottaa riittävää todistusaineistoa, kun teemme moraalisia päätöksiä.

Klassisista pragmatisteista John Dewey kirjoitti laajimmin moraalista ja demokratiasta Artikkelissaan Three Independent Factors in Morals[12] hän pyrki yhdistämään moraalin kolme perusnäkökulmaa: oikea, hyve ja hyvä. Hän katsoi, että kaikki kolme tarjoavat merkityksellisiä tapoja tarkastella moraalisia kysymyksiä ja että näiden kolmen näkökulman välillä on sellainen mahdollisuus ristiriitoihin, jota ei aina voida ratkaista.[13]

Dewey myös arvosteli jaottelua keinoihin ja päämääriin, mikä oli hänen mukaansa vastuussa jokapäiväisen työelämämme ja koulutuksemme huonontumisesta, kun sekä työelämä että koulutus nähdään vain keinoina päästä päämääriin. Dewey painotti työn merkityksellisyyttä ja koulutusta elämänä, ei pelkästään elämään valmistautumisena.

Dewey vastusti monia muita aikansa filosofisia suuntauksia, ennen kaikkea Alfred Ayerin emotivismia. Dewey näki etiikan kokeellisena tutkimusalana, ja katsoi, ettei arvoja voida luonnehtia parhaiten tuntemuksina tai imperatiiveina, vaan hypoteeseina siitä, mitkä teot johtavat tyydyttäviin lopputuloksiin. Tästä seuraa myös, että koska emme aina ole varmoja siitä mitä haluamme, tai emme tiedä onko se mitä haluamme jotain mikä tyydyttäisi meitä parhaiten, etiikka on erehtyväinen hanke.

Pragmatistinen tietoteoria

Kaikkea pragmatistista tietoteoriaa kuvaa käytännöllisten seurausten painotus. Olennaista on se, kuinka teoreettiset ajatukset vaikuttavat ihmisten elämään yleensä ja tutkimustyöhön erityisesti. Pragmatistit ovat sitoutuneita sellaiseen tietoteoreettiseen viitekehykseen, joka yhdistää kausaliteetin toimintaan tai järkeen.

Pragmatistisen tietoteorian mukaan tutkimus tulkitaan keinoksi, jonka avulla ihminen voi saada otteen ympäristöstään. "Todellinen" ja "totuus" ovat tämän ajattelun mukaan vain nimityksiä, jotka ovat käyttökelpoisia tutkimuksessa, mutta joita ei voi ymmärtää tutkimustilanteen ulkopuolella. Pragmatistinen tietoteoria on psykologistista, mutta myös realistista: se olettaa ulkoisen maailman olevan olemassa itsessään ihmisestä riippumatta. Tätä ulkoista maailmaa pragmatismi lähestyy toiminnan avulla.

Pragmatistien mukaan totuus määräytyy sen mukaan, mikä pitkällä aikavälillä tuottaa ihmiskunnalle eniten hyötyä. Heidän mukaansa uskomuksien oikeutus, niiden ”totuus” ja ”epätotuus” mitataan sillä, kuinka hyödyllisiä ne ovat tutkimuksessa ja toiminnassa. Pragmatistit eivät ajattele, että uskomusten tulisi kuvata todellisuutta ollakseen tosia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki hyödyllinen tai toimiva olisi välittömästi totta. Pragmatistien mielestä teorioiden pohjalta pitäisi aina voida tehdä ennustuksia ja käytännön kokeita. Näin ihmisten erilaiset tarpeet lopulta määrittäisivät inhimillisen tutkimuksen kohteet.

Pragmatistinen kasvatusfilosofia

Pragmatismi pitää ajatuksien ja teorioiden arvona ja totuusmittarina niiden käytännöllistä merkitystä. Se, mikä käytännössä osoittautuu hyödylliseksi tai palkitsevaksi, on myös totta ja oikeaa. Pragmatistinen lähestymistapa koettuun ja elettyyn todellisuuteen on kokemuksellinen. Lähestymistapa vaatii testaamaan teoriat ja ajatukset käytännössä.

Kasvatuskäsityksiä ja –teorioita arvioidaan niiden edistyksellisyyden perusteella. Keskeistä on se, miten niiden ajatellaan edistävän ihmiskunnan kehitystä. Pragmatismi liittyy kasvatusajattelussa progressivismiksi kutsuttuun oppisuuntaan. Deweyn mukaan mielekkään kasvatuksellisen suunnittelun edellytys on filosofinen analyysi. Dewey ajatteli, että vain perinteisiin ja olemassa oleviin institutionaalisiin rutiineihin perustuva kasvatus merkitsee kehityksen pysähtymistä ja kasvatuksen alistamista perinteen keinotekoiseen muuttumattomuuteen. Hänen mukaansa valistunut kasvatuskäytäntö kuitenkin edellyttää käytännön ja kokemusten vaatimusten ja niiden ymmärtämisen mukaisesti kehittyvää ja alati muutosvalmista kasvatusfilosofiaa ja -ajattelua.

Pragmatistisessa kasvatusajattelussa on kolme keskeistä käsitettä. Ne ovat kokemus, kasvu ja sosiaalisuus.

Kokemus

Pragmatismiin liittyy ajatus, että maailma ei ole olemassa absoluuttisesti ja muuttumattomasti irrallaan inhimillisestä kokemuksesta ja käytännöistä. Todellisuuden luonteen selvittääkseen ihminen tarvitsee monipuolista käytännöllistä kokemusta. Kokemuksien kautta ihminen oppii, miten ideat toimivat käytännössä ja minkälaisiin ongelmiin ne voivat johtaa.

Käytännölliseen kokemukseen perustuvat uskomukset auttavat ihmistä kehittymään korkeammalle toiminnan tasolle. Esimerkiksi ongelmanratkaisutilanteissa toimivaksi osoittautuva ajatus auttaa ihmistä saamaan yhteyden välittömään kokemukseen, ja vapauttaa hänet vastaavissa tilanteissa uuden pohdinnan tarpeesta. Tietyn idean ongelmanratkaisukykyä ja siten sen kykyä auttaa ihminen takaisin oman välittömän kokemuksensa yhteyteen voidaan pitää idean totuuden arviointiperusteena. Totuus on näin ajatellen idean kykyä integroida yksilön kokemukset.

Pragmatismin mukaan totuus on kuitenkin muuttuva, sillä tilanteet eivät toistu samanlaisina ja ihmisen elämää ohjaavat periaatteet muuttuvat historiallisen kehityksen vaikutuksesta. Tietyissä tilanteissa toimineet ideat ja ratkaisut eivät välttämättä toimi enää uusissa yhteyksissä. Siten ihminen ja hänen tapansa mieltää maailma nähdään pragmatismissa jatkuvan muutoksen alaisina. Myös kasvatuksessa menestyksekkäät periaatteet muuttuvat historian saatossa, koska ideoita joudutaan soveltamaan koko ajan uudelleen. Joskus yhteiskunnalliset muutokset ovat niin rajuja, että ideat joudutaan vaihtamaan kokonaan uusiin.

Kasvu

Arvot ovat riippuvaisia kokemuksista, ja ne muuttuvat koko ajan uusien kokemusten ja perinteiden välisessä jännitteessä. Tämän vuoksi pragmatistisessa kasvatusajattelussa arvojen ajatellaan olevan suhteellisia, aikaan sidottuja ja muuttuvia. Arvojen työstämistä on tehtävä koko ajan uusien tilanteiden asettamien haasteiden vuoksi.

Deweyn ajatteli, että kasvu on kaikkien pragmatististen arvojen ydin. Merkittävää on kasvun, kehityksen ja edistyksen prosessit. Elämän tarkoituksena on aina pysyvä täydellistymisen, kypsymisen ja kehittymisen prosessi; ei täydellisyys lopullisena päämääränä.

Kasvatus on kasvua, näkökulmien laajenemista ja uusien toimintatapojen oppimista. Oppiminen on sidoksissa arvoihin, ja auttaa opiskelijaa kasvamaan ohjaten häntä tavoittelemaan syvimpiä kiinnostuksensa kohteita pitkäjänteisesti.

Sosiaalisuus

Yhteisöllinen vuorovaikutus on keskeistä yksilön älyllisen ja moraalisen kehityksen kannalta. Toisiin tutustuminen auttaa yksilöä suhteuttamaan toisten näkökulmat omiinsa, kehittää hänen älykkyyttään ja toimii hänen moraalinsa rakentumisen perustana. Yksilöiden ja ryhmien vapaa vuorovaikutus yhteiskunnassa on tärkeää, minkä vuoksi demokratia on edistyksellisin yhteiskuntajärjestelmä. Demokratiassa yksilöt voivat ryhmissä eläen jakaa vapaasti keskustella ja ilmaista mielenkiintonsa kohteita toisilleen. Näin heille voi muodostua jaettuja yhteisiä kokemuksia.

Suurimmasta yhteisöllisesti vuorovaikutuksesta syntyvä järjestys, esimerkiksi demokratia, on helpommin muokattavissa tarpeiden mukaan kuin auktoriteettien varaan rakentuva järjestelmä. Tällainen järjestys on myös hyvin inhimillinen, sillä se syntyy ihmisen tarpeiden, toiveiden, päämäärien ja toimintojen huomioon ottamisesta. Älyllinen vapaus ja älyllisen vuorovaikutuksen vapaus ovat yhteiskunnan kehityksen ja sen järjestyksen mielekkyyden edellytyksiä.

Kasvatusinstituutioiden tulee olla pienoisyhteiskuntia, jotka mahdollistavat kokemuksen laajentumisen, avartumisen ja sivistymisen mahdollistavan vapaan sosiaalisen toiminnan. Vapauden ja yhteisöllisyyden ilmapiirissä toimivat koulut edistävät demokraattisen yhteiskunnan kehittymistä valmistaen lapsia demokratiaan.

Yhteisöllistä vapautta ja avointa sosiaalisuutta koulun tulisi toteuttaa niin, että lapset voisivat vapaasi ilmaista kiinnostuksen kohteita sekä päämääriään, ideoitaan ja näkemyksiään. Kutakin lasta rohkaistaan antamaan oma panoksensa yhteisiin hankkeisiin ja itse omaksumaan oppimisesta.

Jotta tämä toimisi, tulisi opettajan tuntea oppilaansa. Yhteisten kokemusten perustana on niiden jakaminen ja niistä oppiminen. Opetuksen suunnittelu ja yhteiset säännöt rakennetaan yhdessä, mikä vahvistaa ryhmän yhteenkuuluvuutta. Se myös varmistaa, että ryhmän toiminnot palvelevat jäsentensä tarpeita ja kiinnostuksen kohteita.

Pragmatistisessa ajattelussa demokratian merkitys ei ole staattinen. Se löydetään käytäntöjen uudistumisen myötä. Demokratia sallii ihmisten arvostella ja hylätä yhteiskunnallisen elämän tarpeettomiksi käyneitä muotoja sekä kehittää uusia uusien tarpeiden myötä. Demokratia sallii yksilöiden ja ryhmien kykyjen monipuolisen toteuttamisen ja kehittämisen.

Soveltaminen opetuksen käytäntöihin

Pragmatismi jakaa progressivistisen ja analyyttisen kasvatusfilosofisen ajatuksen, että filosofien teorian tulee palvella kasvatuskäytäntöä, ja että sen merkitys on arvioitava käytännön tuloksien pohjalta.

Pragmatistisen kasvatusfilosofian operationalisoinnissa keskeisiä ovat ongelmalähtöinen menetelmä ja tekemällä oppiminen. Opitaan sellaisten ongelmien ratkaisemisen kautta, jotka liittyvät oppijan kokemusmaailmassa hänelle mielekkäisiin yhteyksiin. Käytännöllinen toiminta muutetaan ongelmaksi, johon etsitään ratkaisua suunnitelmallisella toiminnalla. Näin opiskelija joutuu perehtymään asiaan, tekemään oletuksia, harkitsemaan seurauksia ja ratkaisemaan ongelmia käytännöllisissä elämänyhteksissä.

Opetuksen lähtökohtana on opiskelijan kiinnostus. Opetussuunnitelmaan sisältyvien kokemusten tulisi kiinnostaa opiskelijaa ja herättää hänessä tunteita. Pragmatistien mukaan opiskelija jaksaa ponnistella, keskittyä älyllisesti ja toimia käytännöllisesti etsien ratkaisuja ongelmiin, mikäli ne ovat hänelle merkityksellisiä. Ponnistellessaan opiskelija oppii havaitsemaan yhteyksiä kokemusten ja seurausten välillä. Pohtivan ja kyseenalaistavan toiminnan avulla saavutetaan tavoitteet paremmin kuin toimimalla spontaanisti.

Viisi periaatetta ja learning by doing

Deweyn nimeen liitetään learning by doing -metodi, joka usein suomennetaan tekemällä oppimiseksi tai ongelmametodiksi. Se kuuluu osana hänen kiteyttämiinsä viiteen kasvatuksen periaatteeseen:

1. kokeellinen toiminnallisuus
2. oppilaskeskeisyys
3. koulu pienoisyhteiskuntana
4. luonnollisten toimintojen periaate
5. koulu demokraattisen yhteiskunnan toteuttajana

Kokeellinen toiminnallisuus

Dewey syytti koululaitosta pelkästään älyllisyyteen painottamisesta, moitti sitä keskiaikaiseksi. Koulun tulisi sallia myös luominen, hyödyllinen ja taiteellinen tekeminen. Taustalla on pragmatismin tietokäsitys: ihmisen ulkopuolella olevia totuuksia ei ole olemassa, joten niitä ei voi tieteen keinoin paljastaakaan. Tiede pyrkiköön helpottamaan ihmisen toimintaa. Tästä lähtökohdasta seuraa kokemuksellisuuden vaatimus kouluopetukseen.Risto Rinne ym. (2004, 172) huomauttavat tässä yhteydessä kuitenkin: "Olennaista on oppia se, miten hankitaan tietoja, ei muistaa irrallisia tietoja."

Oppilaskeskeisyys

Dewey kritisoi opetuksen organisoimista oppiaineiden eikä oppijoiden lähtökohdista. Perinteinen koulu toimii mekaanisesti, vaatii yhdenmukaisuutta ja passivoi oppilaita. Tavoitteena oli Deweyn sanoin, että "lapsesta tulee aurinko, jonka ympäri kasvatuksen välikappaleet kiertävät". Näin ollen koulun tuli myös ymmärtää lapsen keskeisiä tarpeita: tarvetta luoda ja tarvetta tutkia, tarvetta taiteelliseen ilmaisuun ja sosiaaliseen yhteisöllisyyteen.

Koulu pienoisyhteiskuntana

Deweyn kritiikki kohdistui koulun erillisyyteen ympäröivästä yhteiskunnasta. Se, mitä koulussa tehdään, ei muistuta sitä, mitä ympärillä, yhteiskunnassa tapahtuu. Koulun tulisi opettaa ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista. Tästä näkökulmasta esimerkiksi ryhmätyö on tärkeää. Tilaa on oltava myös spontaanille sosiaalisuudelle. Koulun ulkopuolella saatuja kokemuksia tulisi voida hyödyntää koulussa, siinä missä koulussa opittua käytetään ympäröivässä maailmassa.

Luonnollisten toimintojen periaate

Kuten oppilaskeskeisyyden näkökulma, myös luonnollisten toimintojen periaate korostaa opiskelun organisoimista lapsen ehdoilla. Niinpä luonnollista on käsillä tekeminen. Luonnollisten toimintojen periaatteesta seuraa myös opiskelun organisointi projekteiksi. Projekti on suhteellisen pitkäkestoinen ja läpäisee oppiaineiden rajat, vaatii useanlaisia tietoja ja taitoja. Keskeistä on tietojen integroituminen tietyn teeman ympärille.

Koulu demokraattisen yhteiskunnan toteuttajana

Dewey halusi koulun oppisisältöjen avaavan näkymiä ympäröivän yhteiskunnan rakenteeseen. Esimerkiksi raaka-aineisiin ja tuotannon tutustuminen kertoo myös ihmiskunnan sivistyksen eri vaiheista. Koulun tulee madaltaa käsitystä henkisen ja fyysisen työn välisestä erosta. Siihen, että Dewey pyrki sitomaan koulun ympäröivään yhteiskuntaan, liittyy osa hänen ajatteluunsa kohdistuvasta (anakronistisesta) kritiikistä: Deweyn ajatusten käytäntöön soveltaminen olisi jäänyt vähäiseksi siitä syystä, että viitekehys on aika- ja paikkasidonnainen. Toisaalta on kritisoitu sitä, että Dewey'iin viitataan tarkemmin hänen ajatteluaan tuntematta.

Pragmatismin koulutuksellisia sovelluksia tänään

• Pragmatismilla on Suomessa keskeinen rooli ammattikorkeakoulujen olemuksen ja tehtävien jäsentämisessä. Jukka Sirviö on määritellyt pragmatismin ammattikorkeakoulujen T&K-toiminnan omaksi tieteenfilosofiaksi.
• Pragmatismia luonnehditaan laajemminkin ammattikorkeakoulun tietokäsityksen pohjaksi.
• John Deweyn pragmatismin soveltuvuutta aikamme taide- ja musiikkikasvatusfilosofiseksi tarkastelutavaksi on Suomessa tutkinut muun muassa Lauri Väkevä, joka väitteli aiheesta Oulun yliopistossa 2004.
• Riitta Rissanen toteaa väitöskirjassaan Työelämälähtöinen opinnäytetyö oppimisen kontekstina: fenomenografisia näkökulmia tradenomin opinnäytetyöhön (2003), että opinnäytetyössä löydetyn ratkaisun uutuusarvo on opiskelijan, tiedon soveltajien ja työyhteisön käyttöön tulevassa uudessa tiedossa. Tällainen tutkimus tukeutuu pikemminkin pragmatistiseen kuin empiristiseen tiedonkäsitykseen.
• Lauri Pulakka on musiikkipedagogin opinnäytetyössään päätellyt, että laulunopettamiseen voidaan soveltaa pragmatistista totuuskäsitystä: tärkeää on oppilaan oma kokemus, mikä painotus johtaa tekemällä oppimiseen (Pulakka 2008, 13).

Katso myös

• Kasvatusfilosofia
• Pragmatismi

Lähteet

• Dewey, John: Pyrkimys varmuuteen: Tutkimus tiedon ja toiminnan välisestä suhteesta. alkuteos The Quest for Certainty: A Study on the Relation between Knowledge and Action (1929). Suomentanut Pentti Määttänen. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-767-6.
• Dewey, John: Koulu ja yhteiskunta. Helsinki: Otava, 1957.
• Iisalo, Taimo: Kouluopetuksen vaiheita : keskiajan katedraalikoulusta nykyisiin kouluihin. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-09910-8.
• Kansanen, Pertti: Johdantoa kasvatustieteellisissä tutkimuksissa käytettävien tutkimusmenetelmien systematiikkaan. Opetuksen tutkimuksen monet menetelmät (toim.) Pertti Kansanen & Kari Uusikylä, 2000, s. 9–21. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Kivinen, Osmo & Ristelä, Pekka: Totuus, kieli ja käytäntö: pragmatistisia näkökulmia toimintaan ja osaamiseen. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-25938-1.
• Nordin, Svante: Filosofian historia: länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin. Oulu: Pohjoinen, 1995. ISBN 951-749-292-8.
• Nummela, Pekka, Friman, Mervi, Lampinen, Osmo & Volanen, Matti Vesa: Ammattikorkeakoulut ja sivistys. Helsinki: Opetusministeriö, 2008.
• Nurmi, Kari E.: Johdatus kasvatuksen filosofisiin ja historiallisiin perusteisiin. Helsinki, Lahti: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1995. ISBN 951-45-5889-8.
• Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 952-9791-41-0.
• Puolimatka, Tapio: Kasvatus ja filosofia. 2. uudistettu p.. Helsinki: Kirjayhtymä, 1995. ISBN 951-26-4249-2.
• Puolimatka, Tapio: Kasvatus ja filosofia. 2. uudistettu p.. Helsinki: Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4249-2.
• Rinne, Risto, Kivirauma, Joel & Lehtinen, Erno: Johdatus kasvatustieteisiin. 5. painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28904-3.
• Sutinen, Ari: Kasvatus ja kasvu: George H. Meadin kasvatusajattelu John Deweyn ja Charles S. Peircen filosofian valossa. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura, 2003. ISBN 952-5401-15-4.
• Tashakkori, Abbas & Teddlie, Charles: Mixed methodology: combining qualitative and quantitative approaches. Thousand Oaks (Calif.): Sage Publications, 1998. ISBN 0-7619-0070-5.
• Tashakkori, Abbas & Teddlie, Charles (toim.): Handbook of mixed methods in social & behavioral research. Thousand Oaks (Calif.): SAGE, 2003. ISBN 978-0-7619-2073-1.
• Väkevä, Lauri: Kasvatuksen taide ja taidekasvatus. Estetiikan ja taidekasvatuksen merkitys John Deweyn naturalistisessa pragmatismissa. Oulu: Oulu University Press, 2004. ISBN 951-42-7309-5.
• Väkevä, Lauri: Kasvatuksen taide ja taidekasvatus. Estetiikan ja taidekasvatuksen merkitys John Deweyn naturalistisessa pragmatismissa (Väitöskirja Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta) 2004. Oulu: Oulu University Press.

Aiheesta muualla

• Pihlström, Sami: Pragmatistinen kasvatusfilosofia Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.