Pirkko-Liisa Haarmann
Pirkko-Liisa Haarmann (vuoteen 1987 Aro, o.s. Autio; 3. helmikuuta 1938 Helsinki – 31. toukokuuta 2021 Lappeenranta[1]) oli suomalainen oikeustieteilijä ja korkeimman oikeuden oikeusneuvos. Haarmann on Inkeri Anttilan jälkeen toinen oikeustieteestä väitellyt ja oikeustieteen professorina toiminut nainen Suomessa.[2]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haarmann varttui ja kävi koulunsa Lapualla. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1957. Haarmann opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 1961 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1971.[2]
Haarmann työskenteli Helsingin yliopistossa siviilioikeuden assistenttina 1965–1969, vahingonkorvausoikeuden ja vakuutusoikeuden virkaa tekevänä assistenttina 1969–1970, siviilioikeuden virkaa tekevänä apulaisprofessorina 1970, siviilioikeuden yliassistenttina 1971–1973, siviilioikeuden apulaisprofessorina 1973–1978 ja kauppaoikeuden professorina 1973–1983. Hän sai Helsingin yliopiston siviilioikeuden dosentin arvon vuonna 1973, ja vuonna 1982 hänestä tuli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.[3][4]
Haarmann nimitettiin korkeimman oikeuden ylimääräiseksi oikeusneuvokseksi vuonna 1981 ja vakinaiseksi oikeusneuvokseksi vuonna 1983. Haarmann toimi korkeimman oikeuden jäsenenä eläkkeelle jäämiseen vuonna 2001 asti.[2]
Lisäksi Haarmann toimi muun muassa tuotevastuukomitean puheenjohtajana vuosina 1976–1978, asunto-osakeyhtiölakitoimikunnan puheenjohtajana vuonna 1980, tekijänoikeuskomitean varapuheenjohtajana vuosina 1985–1991 ja säätiölaitoskomitean jäsenenä vuosina 1972–1975. Hän oli puheenjohtajana myös Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnassa ja tekijänoikeusneuvostossa. Haarmann toimi Suomen Lakimiesliiton hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana, Pohjoismaisten lakimieskokousten Suomen paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenenä ja vuosina 1984–1990 Lakimies-lehden päätoimittajana. Haarmann sai Lakimiesliiton K. J. Ståhlberg -mitalin vuonna 1993, ja hän oli myös Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen kunniajäsen.[2]
Haarmann oli naimisissa kielitieteilijä Harald Haarmannin kanssa.[2]
Oikeustieteellinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haarmannin tutkimuskohteita olivat muun muassa tekijänoikeus ja muut immateriaalioikeudet, säätiölainsäädäntö ja kauppaoikeus.[5] Haarmannille oli ominaista ytimekäs tyyli, jossa hän pyrki selkeästi tuomaan esiin voimassa olevan oikeuden sisällön. Tarkasteluissaan hän mielsi lain takana olevat teoreettiset ajatuksenkulut ja käytännön ongelmat samalla, kun hän pyrki pelkistämään oikeuskäytännön usein monimutkaiset ydinajatukset ja ohjaukset.[2]
Immateriaalioikeuden alalla Haarmann teki laintulkintaa korostavia systemaattisia tutkimuksia, joita on luonnehdittu laajoiksi ja yksityiskohtaisiksi. Hänen tutkimuksissaan käsiteltiin runsaasti ennestään tuntemattomia ongelmia ja alueita, kuten kasvinjalostajan suojaa ja ennakkokäyttöoikeutta patenttioikeudessa.[6] Haarmannin oppikirja Immateriaalioikeus (1984) kuului suomalaisten immateriaalioikeuden harjoittajien peruslukemistoon, ja siitä julkaistiin neljä uudistettua ja laajennettua painosta vuosina 1994, 2000, 2006 ja 2014.[7]
Haarmannin säätiöoikeuden ydinalueelle suuntautuvat tutkimukset loivat pohjan säätiöoikeudelliselle tietämykselle Suomessa 1900-luvun loppuun asti.[8]
Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Säätiön lakkauttamisen edellytykset. Helsinki: , 1970.
- Säätiön tarkoituksesta ja sen toteuttamisen takeista. Väitöskirja. Porvoo: WS, 1971.
- Ennakkokäyttöoikeus patentinhaltijan yksinoikeuden rajoituksena. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1972.
- Sattumanvaraiset edut elinkeinotoiminnassa. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1975.
- Kasvinjalostajan oikeudellisesta asemasta: Kehityskulkuja ja nykynäkymiä. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1977.
- Tekijänoikeus ja mainonta. Helsinki: Mainostajien liitto, 1981.
- Aro, Pirkko-Liisa; Olsson, Curt: Osuuskuntaoikeus. 3. painos. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1982.
- Haarmann, Pirkko-Liisa; Tiili, Virpi: Yrityksen tavaramerkki- ja mallisuojaopas. Helsinki: Kauppalehti Business Books, 1986.
- Haarmann, Pirkko-Liisa; Olsson, Curt: Yhtiöoikeus. 9. uudistettu painos. Helsinki: Gaudeamus, 1987.
- Immateriaalioikeuden oppikirja. 3. uudistettu painos. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 2001.
- Haarmann, Pirkko-Liisa; Mansala, Marja-Leena: Immmateriaalioikeuden lakikirja. 2. uudistettu painos. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 2002.
- Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Helsinki: Talentum, 2005.
- Haarmann, Pirkko-Liisa; Mansala, Marja-Leena: Immmateriaalioikeuden perusteet. 2. uudistettu painos. Helsinki: Talentum, 2012.
- Immmateriaalioikeus. 5. uudistettu painos. Helsinki: Talentum, 2014.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000. Juva: Werner Söderström Lakitieto, 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 18.7.2021, s. C 12.
- ↑ a b c d e f Heikki Halila, Rainer Oesch: Pirkko-Liisa Haarmann in memoriam, s. 142–144. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia, 2022. ISBN 978-951-41-1175-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2024).
- ↑ Kangas (toim.), s. 453.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 137–138. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ Facta 2001, Täydennysosa 1990, s. 264. WSOY 1990.
WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 116. WSOY 1997. - ↑ Kangas (toim.), s. 271.
- ↑ Pirkko-Liisa Haarmann ja Immateriaalioikeus IPRinfo. Viitattu 11.3.2024.
- ↑ Kangas (toim.), s. 287.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
