Phasors on Stun

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Phasors on Stun”
FM
Singlen ”Phasors on Stun” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Black Noise
 Äänitetty  1977
 Julkaistu 1978
 Formaatti 7"-single
 Tuottaja(t) Keith Whiting
 Tyylilaji avaruusrock, pop[1]
 Kesto 03.16 (singleversio)
03.49 (albumiversio)
 Levy-yhtiö Passport Records
FM:n muut singlet
”Journey”
1978
”Phasors on Stun”
1978
Shapes of Things
1979

Phasors on Stun on kanadalaisen progressiivista rockia esittävän FM-yhtyeen kappale, joka julkaistiin singlenä vuonna 1978. Singlen B-puolena oli versiosta riippuen joko ”Slaughter in Robot Village” tai monofoninen versio ”Phasors on Stunista”.[2] Kappale on yhtyeen tunnetuin.[3]

”Phasors on Stun” oli ensimmäisiä yhtyeen säveltämiä kappaleita yhdessä ”One O’Clock Tomorrow’n” ja ”Black Noisen” ohella. Sen sävelsivät yhtyeen perustajajäsenet Cameron Hawkins ja Nash the Slash vuonna 1976, ennen rumpalin liittymistä yhtyeeseen.[4] He esittivät kappaletta jo yhtyeen ensimmäisissä, loppuvuodesta 1976 pitämissä konserteissa ja televisioesiintymisissä.[5][6] Kappale äänitettiin vuonna 1977 ja se julkaistiin samana vuonna yhtyeen debyyttialbumilla Black Noise. Seuraavana keväänä kappale julkaistiin myös singlenä,[7] jolloin siitä muodostui pienimuotoinen hitti sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa. Se oli molempien maiden listoilla parhaimmillaan 20 suosituimman joukossa.[1][7][5][8]

Kappale alkaa kirkkaalla mandoliinimelodialla, jota säestävät tunnustelevat rumpufillit. Myöhemmin mukaan liittyvät avaruushenkiset syntetisaattorisäestykset ja korkealla äänellä lauletut, tieteisteemaiset sanoitukset. Kappaleessa on myös nopeatempoinen syntetisaattorisoolo, ja sen lopussa kuullaan sädeaseen ääniä jäljitteleviä efektejä, jotka tulevat vuorotellen stereoiden oikeasta ja vasemmasta kanavasta.[9] Sävellys sekoittaa monimutkaisia sovituksia ja levottomia rytmejä kaupallisempaan pop-tyyliin.[1]

Kappaleen nimi on viittaus Star Trekissä toistuvasti esitettyyn kehotukseen asettaa vaiheisena tunnettu ase tainnutusasetukselle (”set phasers to stun”).[10]

Musiikkinäytteet
Näyte ”Phasors on Stunin” viimeisestä kertosäkeestä. Sädeaseen ääniä jäljittelevät efektit vahvistavat science fiction -teemaa.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canadian Bands -sivuston mukaan ”Phasors on Stun” on vakiinnuttanut asemansa kulttiklassikkona.[11] Wall of Sound -sivuston Neil Hobkirk mukaan ”Phasors on Stun” on ”hittisingle, joka iskee edelleen kovaa”.[9] Louder Sound -verkkolehden Phil Ashcroftin mielestä kappaleessa yhdistyvät yhtyeen taiteellisesti kunnianhimoisemmat tendenssit sekä popin herkkyys. Lopputulos on hänen mukaansa kestänyt hyvin aikaa.[1] AllMusicin Mike DeGagne sanoo kappaleen kylmän äänimaailman ja ”lävistävien laserpurkausten” tavoittavan ”avaruuden mustuuden” oivallisesti.[12]

Prog Archives -sivustolla kuvaillaan ”Phasors on Stunia” tarttuvaksi ja kompaktiksi yhdistelmäksi valtavirtapopin energiaa ja progressiivisen rockin monimutkaisuutta. Avaruusaiheisia sanoituksia ja laserase-efektejä kritisoidaan kuitenkin tahattoman huvittaviksi.[13]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuottanut Keith Whiting. Black Noisen CD-painoksissa tuottajaksi on merkitty myös FM.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ashcroft, Phil: FM discuss the turbulent past, touring with Rush and their big return Prog: Astounding sounds, amazing music. 26.2.2016. Louder Sound. Viitattu 6.10.2019. (englanniksi)
  2. FM – Phasors On Stun Discogs. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  3. Spotifyssä ”Phasors on Stunilla” on enemmän kuunteluja kuin yhtyeen muilla kappaleilla yhteensä. Tarkistettu 7.10.2019.
  4. Wentworth, Paul: In May of 2005 I had the opportunity to ask Cameron Hawkins some Frequently asked Questions about himself and FM. He was kind enough to respond and had some very interesting answers. The FM Archive. toukokuu 2005. Viitattu 10.10.2019. (englanniksi)
  5. a b FM CanadianBands.com. Arkistoitu 25.12.2019. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  6. Artist: Nash the Slash The Canadian Pop Encyclopedia. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  7. a b Wentworth, Paul: FM History Blacknoise: The FM Archive. 2015. Viitattu 6.10.2019. (englanniksi)
  8. Reed, Ryan: 48. FM, 'Black Noise' (1977) (50 Greatest Prog Rock Albums of All Time: From the Court of the Crimson King to the Comatorium) Rolling Stone. 17.6.2015. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  9. a b Hobkirk, Neil: Science Fiction Double Feature: “Black Noise” (reissue) and “Transformation” by FM (2014, 2015; Convexe) Wall of Sound. 2.6.2015. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  10. Marshall, Rick: The Origins of 11 Famous Star Trek Lines Mental Floss. 2013. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  11. Nash the Slash CanadianBands.com. Arkistoitu 15.5.2014. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  12. DeGagne, Mike: FM: Black Noise AllMusic. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)
  13. Black Noise (FM - Prog Related) Prog Archives. Viitattu 7.10.2019. (englanniksi)