Pentti Otsamo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pentti Otsamo (s. 25. lokakuuta 1967 Oulu) on suomalainen kuvittaja, sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnitelija.[1] Hän on tullut tunnetuksi arkielämän kuvaajana.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuudennen divisioonan jalkapalloa albumissa FC Palloseura 3: Veskari ohrapellossa (2005).

Otsamo valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 1996. Suomen sarjakuvaseura myönsi hänelle Puupäähatun vuonna 1995.[1] Vuonna 1995 julkaistu varhaistuotannon kokoava Pölykapseli toimi lähtölaukauksena pitkälle ja hallitulle uralle maan kärkipiirtäjienlähde? joukossa. Arkielämän kuvaukset saavat välillä absurdeja käänteitä, mutta tyyli pysyy samana.

Puupään jälkeen Otsamo on tullut tunnetuksi muun muassa Pauli Kallion kanssa tekemästä FC Palloseurasta, joka seuraa kuudennessa divisioonassa pelaavan joukkueen edesottamuksia. Otsamoa on julkaistu myös ulkomailla, ainakin saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja ruotsiksi. Esimerkiksi albumi Pieni olento julkaistiin englanniksi nimellä The Fall of Homunculus jo vuonna 1998, siis ennen suomenkielistä versiota. Vuonna 2008 Otsamo ja Kallio toteuttivat elämäkerrallisen sarjakuva-albumin kielentutkija M. A. Castrénin matkoista Venäjälle.

Otsamon tyyli on varsin lämminhenkinen. Ligne claire -koulukunnan edustajana kuvat ovat varsin selkeitä ja helposti hahmotettavissa. Tarinat tukevat hyvin piirrostyyliä tai toisin päin ja kokonaisuudesta tulee hallittu.

Otsamo asuu Maaningalla.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pölykapseli. Suuri Kurpitsa 1995.
  • FC Palloseura 1: Nurmikenttien kutsu (käsikirjoitus Pauli Kallio). Otava 1998.
  • FC Palloseura 2: Kenelle pillit soivat (käsikirjoitus Pauli Kallio). Jalava 1999.
  • Pieni olento. Otava 1999.
  • Haukotuksia. Suuri Kurpitsa 1999.
  • Väliaikatietoja. Otava 2003.
  • FC Palloseura 3: Veskari ohrapellossa (käsikirjoitus Pauli Kallio). Sammakko 2005.
  • M. A. Castren ja Siperian kielioppi (käsikirjoitus Pauli Kallio). Otava 2008.
  • Kahvitauko. Helsinki: Like, 2012. ISBN 978-952-01-0703-1.
  • FC Palloseura 5: Huuhkaja lentää aurinkoon (käsikirjoitus Pauli Kallio). Suuri Kurpitsa 2016.
  • FC Palloseura 6: Kulmalan isännän kisahuuma (käsikirjoitus Pauli Kallio). Suuri Kurpitsa 2021.
  • Välittäjä – Kauppa-Lopo kaukana, kaukana Kuopiosta. Suuri Kurpitsa, 2021. ISBN 978-952-7160-48-0
  • Tapio Tomsten: Työmiehen päiväkirja 2018–2022. Sarjakuvat ilmestyneet Tekijä-lehdessä 2018–2022. Helsinki: Suuri Kurpitsa, 2023. ISBN 978-952-7160-63-3.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Otsamo, Pentti Kirjasampo.fi. Viitattu 19.8.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]