Patrik Karlkvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patrik Karlkvist
Henkilötiedot
Syntynyt1. toukokuuta 1992 (ikä 32)
Trosa, Ruotsi
Kansalaisuus  Ruotsi
Jääkiekkoilija
Pelipaikka oikea laitahyökkääjä
Maila oikea
Pituus 186 cm
Paino 98 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2020–
Aik. seurat Nyköpings HC (Ruotsi I)
Västerviks IK (Ruotsi I)
Mora IK (Allsv.)
MODO Hockey (Allsv.)
Sport (SML)
IK Oskarshamn (SHL)

Patrik Karlkvist (s. 1. toukokuuta 1992 Trosa, Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkoilija. Hän on pelipaikaltaan oikea laitahyökkääjä. Karlkvist laukoo oikealta.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juniorivuodet ja Ruotsin I-divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karlkvist on Södertälje SK:n kasvatti. Hän siirtyi juniorina sittemmin Nyköpings HK:hon. Karlkvist oli kaudella 2009–2010 seuran J18-junioreiden paras pistemies ja maalintekijä tehoilla 25+14=39.[2] Hän pelasi osan kaudestaan myös Nyköpingin J20-junioreissa, joiden sisäisen piste- ja maalipörssin Karlkvist voitti tehoilla 18+8=26.[3] Hän oli nostamassa joukkuetta kauden päätteeksi J20 Division 1:stä J20 Elitiin. 17-vuotias Karlkvist debytoi kauden aikana myös Nyköpingin miesten joukkueessa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla maan I-divisioonassa, jossa hän pelasi kymmenen runkosarja- ja kolme nousukarsintasarjan ottelua.[1]

Alkukauden 2010–2011 Karlkvist pelasi suurimmaksi osaksi Nyköpingin J20-junioreissa, joiden paras pistemies ja maalintekijä hän oli tehoilla 17+19=36.[4] Karlkvist pelasi myös neljä Ruotsin I-divisioonan ottelua, kunnes tammikuussa 2011 hän siirtyi kasvattajaseuransa Södertälje SK:n J20-junioreihin. Kaudella 2011–2012 Karlkvist oli tehoilla 13+21=34 joukkueen toiseksi paras pistemies Björn Hjärpen jälkeen.[5] Kaudeksi 2012–2013 hän siirtyi pelaamaan Ruotsin I-divisioonaa Västerviks IK:n riveihin.[1] Karlkvist oli tehoilla 28+27=55 joukkueen paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies Joacim Hedbladin jälkeen.[6] Hän jakoi koko sarjan maalipörssin kuudennen sijan Enköpings SK:n Filip Crusemanin kanssa.[7] Kaudella 2013–2014 Karlkvist oli Västervikin paras pistemies ja maalintekijä tehoilla 36+37=73, joilla hän sijoittui koko Ruotsin I-divisioonan pistepörssissä kolmanneksi.[8]

HockeyAllsvenskan 2014–2020[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 2014–2015 Karlkvist siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle HockeyAllsvenskan-joukkue Mora IK:hon.[9] Hänen tulokaskautensa sarjassa toi 38 runkosarjaottelussa tehot 15+9=24 ja viidessä nousukarsintasarjan ottelussa kaksi syöttöpistettä. Karlkvist jakoi runkosarjassa Moran sisäisen maalipörssin toisen sijan Daniel Hermanssonin kanssa edellään Jerry Pollastrone. Hän voitti myös joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +15.[10] Karlkvist pelasi kauden aikana myös viisi ottelua lainalla sarjatasoa alempana Hockeyettanin (ent. Ruotsin I-divisioona) Hudiksvalls HC:ssä lokakuussa 2014.[1][11]

Huhtikuussa 2015 Karlkvist teki kolmivuotisen SHL-sopimuksen MODO Hockeyn kanssa. Seura kuitenkin lainasi hänet samalla ensimmäisen sopimuskautensa 2015–2016 ajaksi Mora IK:n Allsvenskan-joukkueeseen.[12] Karlkvist oli tehoilla 16+18=34 joukkueen paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies Daniel Hermanssonin jälkeen.[13] Hänen emoseuransa MODO kuitenkin putosi kauden päätteeksi SHL:stä Allsvenskaniin ja sarjapudotuksen myötä Karlkvistilla olisi ollut oikeus purkaa hänen sopimuksensa. Karlkvist kuitenkin päätti tehdä huhtikuussa 2016 joukkueen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen ja jatkaa MODOssa Allsvenskan-pelejään.[14] Kaudella 2016–2017 hän jakoi tehoilla 20+18=38 joukkueen sisäisen maalipörssin voiton Henrik Björklundin kanssa ja sisäisen pistepörssin toisen sijan Emil Molinin kanssa edellään Björklund.[15] Karlkvist jakoi Allsvenskanin maalipörssin kymmenennen sijan neljän muun pelaajan kanssa.[16] Kaudella 2017–2018 hän oli MODOn toiseksi paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies tehoilla 16+16=32. Karlkvist voitti myös joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +11.[17] Huhtikuussa 2018 hän teki MODOn kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[18]

Karlkvist oli kaudella 2018–2019 tehoilla 20+22=42 MODOn paras pistemies ja hän jakoi sisäisen maalipörssin voiton Henrik Björklundin kanssa. Karlkvist jakoi koko Allsvenskanin maalipörssin viidennen sijan Björklundin, Almtuna IS:n Viktor Hertzbergin ja BIK Karlskogan Fredrik Forsbergin kanssa sekä pistepörssin kuudennen sijan Karlskrona HK:ta ja AIK IF:ää edustaneen Justin Crandallin kanssa.[19] Kaudella 2019–2020 hän oli tehoilla 30+38=68 MODO:n paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies koko sarjan pistepörssin voittaneen Jonathan Johnsonin jälkeen. Karlkvist jakoi Allsvenskanin pistepörssin kolmannen sijan Timrå IK:n Albin Lundinin kanssa.[20] Hän jakoi myös 12 osumallaan sarjan ylivoimamaalipörssin voiton joukkuetoverinsa Jonathan Johnsonin kanssa.[21]

Siirtyminen SM-liigaan ja paluu MODOon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 2020–2021 Karlkvist siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella SM-liigajoukkue Vaasan Sportiin.[22] Hän teki miesten pääsarjadebyyttinsä runkosarjan avauskierroksella 2. lokakuuta 2020 vieraissa Pelicansia vastaan. Karlkvist merkittiin heti Sportin ykkösketjun vasempaan laitaan Niclas Luceniuksen ja Juho Liuksialan viereen.[23] Hän sai ottelussa jääaikaa 19.11 minuuttia ja Karlkvist keräsi teholukeman –1.[24] Hän pelasi kahdeksan ottelua ilman tehopisteitä, kunnes Sport purki Karlkvistin sopimuksen lokakuun lopulla, kun molempien osapuolten asettamat tavoitteet eivät pelillisesti toteutuneet.[25] Marraskuussa hänen vahvistettiin palaavan kevääseen 2022 asti ulottuvalla sopimuksella edelliseen seuraansa MODOon. Seura tarvitsi siirtoon taloudellista tukea, mutta MODOn tiedotteen mukaan joukkueen fanit kuitenkin keräsivät vain parissa päivässä peräti 640 000 Ruotsin kruunun potin, jolla MODOn oli mahdollista palkata Karlvist.[26] Hän nousi kauden edetessä joukkueen kapteenistoon. Karlkvist voitti MODOn sisäisen piste- ja syöttöpörssin tehoilla 19+26=45.[27]

SHL-sopimus IK Oskarshamniin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2021 Karlkvistin sopimus MODOn kanssa purettiin, kun hänelle aukesi mahdollisuus siirtyä SHL:ään.[28] Muutamaa päivää myöhemmin Karlkvistin vahvistettiin siirtyvän kaudeksi 2021–2022 kaksivuotisella sopimuksella IK Oskarshamnin joukkueeseen.[29]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM
2008–2009 Nyköpings HK J20 Div. 1 5 1 2 3
2009–2010 Nyköpings HK J20 Div. 1 12 18 8 26 4
Nyköpings HK Ruotsi I 10 2 0 2 0
2010–2011 Nyköpings HK J20 Elit 18 17 19 36 8
Nyköpings HK Ruotsi I 4 0 0 0 0
Södertälje SK SuperElit 15 9 4 13 4 2 0 0 0 0
2011–2012 Södertälje SK SuperElit 48 13 21 34 14 4 0 2 2 2
2012–2013 Västerviks IK Ruotsi I 42 28 27 55 12
2013–2014 Västerviks IK Ruotsi I 42 36 37 73 22
2014–2015 Hudiksvalls HC Ruotsi I 5 6 2 8 2
Mora IK SuperElit 4 4 5 9 0
Mora IK Allsvenskan 38 15 9 24 4
2015–2016 Mora IK Allsvenskan 49 16 18 34 10
2016–2017 MODO Hockey Allsvenskan 50 20 18 38 16
2017–2018 MODO Hockey Allsvenskan 41 16 16 32 10
2018–2019 MODO Hockey Allsvenskan 52 20 22 42 10
2019–2020 MODO Hockey Allsvenskan 52 30 38 68 24
2020–2021 Sport SM-liiga 8 0 0 0 0
MODO Hockey Allsvenskan 42 19 26 45 8
2021–2022 IK Oskarshamn SHL 49 26 26 52 2 10 2 1 3 0
2022–2023 IK Oskarshamn SHL 52 23 38 61 14 3 1 5 6 0
2023–2024 IK Oskarshamn SHL 35 7 15 22 8
7 kautta yhteensä Allsvenskan 324 136 147 283 82
3 kautta yhteensä SHL 136 56 79 135 24 13 3 6 9 0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Patrik Karlkvist Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  2. Elite Prospects - Nyköpings HK J18 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  3. Elite Prospects - Nyköpings HK J20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  4. Elite Prospects - Nyköpings HK J20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  5. Elite Prospects - Södertälje SK J20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  6. Elite Prospects - Västerviks IK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  7. Elite Prospects - Division 1 Stats 2012-2013 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  8. Elite Prospects - Division 1 Stats 2013-2014 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  9. Pettersson, Robert: Mora värvar poängmakare från ettan Hockeysverige.se. 14.4.2014. NewsMe. Viitattu 27.4.2020. (ruotsiksi)
  10. Elite Prospects - Mora IK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  11. Pettersson, Robert: Pressmeddelande från HHC: Hudik Hockey & Mora IK lånar spelare av varandra idrottonline.se. 5.10.2014. Hudiksvalls HC - Ishockey. Arkistoitu 9.10.2014. Viitattu 27.4.2020. (ruotsiksi)
  12. Eriksson, Frank: MODO Hockey stärker samarbetet med Mora IK modohockey.se. 22.4.2015. MODO Elithockey AB. Viitattu 27.4.2020. (ruotsiksi)
  13. Elite Prospects - Mora IK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  14. Eriksson, Frank: Patrik Karlkvist klar för två säsonger i MODO Hockey modohockey.se. 15.4.2016. MODO Elithockey AB. Viitattu 27.4.2020. (ruotsiksi)
  15. Elite Prospects - MODO Hockey eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  16. Elite Prospects - Allsvenskan Stats 2016-2017 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  17. Elite Prospects - MODO Hockey eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  18. Eriksson, Frank: Patrik Karlkvist förlänger med MODO Hockey modohockey.se. 5.4.2018. MODO Elithockey AB. Viitattu 27.4.2020. (ruotsiksi)
  19. Elite Prospects - HockeyAllsvenskan Stats 2018-2019 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  20. Elite Prospects - HockeyAllsvenskan Stats 2019-2020 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  21. Elite Prospects - Award - HockeyAllsvenskan Most PP Goals eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 27.4.2020. (englanniksi)
  22. Mänty-Sorvari, Laurell: Vaasan Sportilta sopimusuutisia − kohun keskellä viime kauden viettänyt Jonne Virtanen palaa Liigaan Jatkoaika.com. 24.3.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 27.4.2020.
  23. Kokoonpanot liiga.fi. 2.10.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 2.10.2020.
  24. Ottelutilastot liiga.fi. 2.10.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 2.10.2020.
  25. Patrik Karlkvistin sopimus purettu yhteisymmärryksessä vaasansport.fi. 31.10.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 31.10.2020.
  26. Pönniö, Toni: Fanit järjestivät pikavauhtia muhkean rahapotin: Liigassa rajusti epäonnistunut pistetykki palaa kotiin! suomikiekko.com. 7.11.2020. Nordic Sport Media. Viitattu 8.11.2020.
  27. Elite Prospects - MODO Hockey eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 8.4.2021. (englanniksi)
  28. Edblad, Rickard: Patrik Karlkvist lämnar MODO Hockey modohockey.se. 8.4.2021. MODO Elithockey AB. Viitattu 8.4.2021. (ruotsiksi)
  29. Backlund, Gustav: Patrik Karlkvist sajnar på för IKO ikoskarshamn.se. 12.4.2021. IK Oskarshamn. Viitattu 12.4.2021. (ruotsiksi)