Patrick Juvet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patrick Juvet vuonna 1976
Patrick Juvet vuonna 2008

Patrick Juvet (21. elokuuta 1950 Montreux – maalis-huhtikuu 2021 Barcelona) oli sveitsiläinen laulaja ja malli. Juvet aloitti uransa mallina 1960-luvun lopulla. Ranskalainen musiikkituottaja Eddie Barclay löysi Juvetin vuonna 1971, ja Juvet julkaisi hänen kauttaan muutaman levytyksen.

Juvet valittiin julkisessa karsinnassa edustamaan Sveitsiä Eurovision laulukilpailuun 1973 kappaleella "Je vais me marier, Marie".[1] Kansainvälisessä Eurovision laulukilpailussa Juvet sijoittui 12. sijalle 17 kilpailijan joukosta.[2]

Juvet saavutti suurinta suositaan 1970-luvun lopulla diskoartistina. Juvet saavutti suurta suosiota ranskankielisessä Euroopassa vuonna 1977 kappaleellaan “Où sont les femmes?”. Muita kansainvälisiä menestyskappaleita olivat “Got A Feeling” ja “I Love America”.

Diskomusiikin mentyä pois muodista 1980-luvulla Juvetin suosio laski. Juvet muutti Lontooseen ja myöhemmin Los Angelesiin. Noihin aikoihin Juvet kärsi masennuksesta ja alkoholismista. Juvet muutti takaisin Pariisiin 1990-luvun alussa ja julkaisi vuonna 1991 uuden albumin Solitudes.

Juvet julkaisi vuonna 2005 omaelämänkerran Les bleus au cœur: Souvenirs, jossa käsitteli musiikkiuraansa sekä biseksuaalisuuttaan. Juvet löydettiin kuolleena asunnostaan Barcelonassa 1. huhtikuuta 2021. Kuolinsyyksi ilmoitettiin sydänkohtaus.[3]

  • La Musica (1973)
  • Love (1973)
  • Vous Raconte Son Rêve - Olympia 1973 (1974)
  • Chrysalide (1974)
  • Mort Ou Vif (1976)
  • Paris By Night (1977)
  • Got A Feeling - I Love America (1978)
  • Laura Les Ombres De L'été (1979)
  • Lady Night (1979)
  • Live (1980)
  • Still Alive (1980)
  • Rêves Immoraux (1982)
  • Solitudes (1991)

[4]