Pan and scan
Pan and scan on tapa esittää laajakangaselokuvia kuvaputkiaikakauden 4:3-kuvasuhdetta käyttäneissä televisioissa niin, että kuvasta näkyy koko korkeus mutta vaakasuunnassa on kuhunkin otokseen valittu olennaisin kohta eräänlaisella jälkikäteisellä panoroinnilla ja kuvan reunat rajattu pois. Menetelmä oli yleinen analogisen television aikakaudella 1900-luvun loppuvuosina, ja elokuvien levitysyhtiöt toimittivat tuotantoyhtiöiden luvalla näin käsiteltyjä versioita televisioyhtiöille ja videojulkaisijoille. Pan and scanin vaihtoehtona on lähettää laajakangaselokuvat niin sanotussa kirjeluukkuformaatissa (letterbox), jolloin kuva on täysleveä mutta matala ja sen ylä- ja alapuolella on leveät mustat palkit.[1]
Pan and scan -menetelmällä esitettynä kaikkein laajimmalla kuvasuhteella kuvatuista elokuvista, kuten Ben-Hur (1959) ja Mieletön, mieletön maailma (1963) jää näkyviin vain puolet. Aluksi menetelmää käytettiin jopa ilman panorointia niin, että elokuvaruudusta rajattiin koko elokuvan ajaksi näkymään keskikohta, riippumatta siitä näkyikö siinä kaikki olennainen. Vähitellen opittiin siirtämään rajausta leikkauskohdassa sopivimpaan paikkaan seuraavassa kuvassa ja lopulta jopa panoroimaan ”vauhdissa” otoksen aikana niin, että elokuviin saattoi tulla vaakasuoria ”kameranliikkeitä”, joita alkuperäisessä teoksessa ei ollut lainkaan.[1]
Amerikkalaisessa halpaelokuvien tuotannossa laajakuvan ja tv-kuvan leveysero alettiin ratkaista niin, että laajakankaalla teattereissa näytetyssä kuvassa kaikki olennainen sommiteltiin aina keskelle kuvaruutua niin, että kun elokuvasta tehtiin video- tai televisioversio, kuvavaikutelma usein vain parani tiivistyessään olennaiseen ilman turhia reunoja.[1]
Vuonna 1997 yhdysvaltalaiset elokuvaohjaajat haastoivat Tanskan television oikeuteen laajakangaselokuviensa lähettämisestä pan and scan -tekniikalla. Heidän puhemiehenään oli elokuvaohjaaja Sydney Pollack, jonka elokuva Korppikotkan kolme päivää oli ohjaajan mukaan tällä tavoin tärvelty. Tanska valittiin oikeudenkäynnin paikaksi siksi, että Tanskan lain mukaan elokuvien tekijänoikeudet ovat niiden ohjaajilla eikä Yhdysvaltojen tavoin tuotantoyhtiöillä, jotka hyväksyivät menetelmän käytön. Pollack ei vaatinut Tanskan televisiolta rahallisia korvauksia, vaan ainoastaan periaatepäätöksen siitä, ettei ohjaajien teoksia saa muunnella vaan ne tulee televisiossa lähettää niin että koko kuva-ala näkyy, siis mieluummin letterbox-formaatissa.[1] Tanskalainen oikeusistuin oli periaatteessa Pollackin puolella tekijänoikeuden osalta, mutta hylkäsi kanteen elokuvan levittäjän ja Tanskan television välisen sopimustekstin perusteella.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Väänänen, Päivi: Elokuvien typistäminen vei Tanskan television oikeuteen. (ja sen kainalojuttu ”Arkipäivän rikoksia”, kirj. Helena Ylänen) Helsingin Sanomat, 23.1.1997, s. 33. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Danes dismiss Pollack’s suit Variety. 7.4.1997. Viitattu 31.7.2019.
