Pablo Torrijos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Pablo Torrijos vuonna 2020.
Pablo Torrijos vuonna 2020.
Maa:  Espanja
Miesten yleisurheilu
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Praha 2015 kolmiloikka

Pablo Torrijos Navarro (s. 12. toukokuuta 1992 Castellón de la Plana) on espanjalainen kolmiloikkaaja. Torrijosin ulkoratojen ennätys on Castellónissa heinäkuussa 2021 hypätty 17,09 ja sisäratojen ennätys Ourensessa maaliskuussa 2020 hypätty 17,18. Molemmat tulokset ovat myös Espanjan ennätyksiä.[1][2] Torrijos edustaa Playas de Castellónia[3].

Torrijos saavutti hopeaa sisäratojen EM-kilpailuista Prahasta maaliskuussa 2015 tuolloisella Espanjan ennätyksellä 17,04. Hän kilpaili myös vuoden 2014 EM-kilpailuissa Zürichissä, jossa hän oli finaalin kahdeksas tuloksella 16,56. Hän karsiutui loppukilpailusta Pekingin MM-kilpailuissa 2015. Seuraavana vuonna hän sijoittui seitsemänneksi Portlandin MM-hallikilpailuissa ja kahdeksanneksi Amsterdamin EM-kilpailuissa sekä karsiutui loppukilpailusta Rio de Janeiron olympialaisissa. Belgradin sisäratojen EM-kilpailuissa 2017 hän oli yhdeksäs ja saman vuoden Lontoon MM-kilpailuissa kymmenes. Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hän sijoittui viidenneksi. Hän karsiutui loppukilpailusta Glasgow'n EM-hallikilpailuissa 2019, vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa ja Eugenen MM-kilpailuissa 2022. Saman vuoden Münchenin EM-kilpailuissa hän jäi loppukilpailussa ilman tulosta.[1][2]

Pituushypyssä Torrijosin ennätys on 753[1][2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pablo Torrijos Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b c Pablo Torrijos Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. http://www.european-athletics.org/athletes/group=t/athlete=154114-torrijos-pablo/index.html