Paavo Kulju

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paavo Kulju
Henkilötiedot
Koko nimi Paavo Antero Kulju
Syntynyt22. elokuuta 1936[1]
Kuollut25. syyskuuta 2013 (77 vuotta)[1]
Tornio
Kansalaisuus Suomi
Ammatti muusikko
Muusikko
Aktiivisena 1954–2013
Soittimet kitara

Paavo Antero Kulju (22. elokuuta 193625. syyskuuta 2013 Tornio) oli suomalainen muusikko sekä soitin- ja musiikkikauppias sekä pitkäaikainen musiikkivaikuttaja. Hänen muusikonuransa alkoi jo 1950-luvun alkuvuosina ja hänet muistetaan erityisesti hawajinkitaran taitajana. Siitä hän kiinnostui Onni Gideonin tunnetun kappaleen ”Tiikerihai” vaikutuksesta.[1][2]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulju syntyi pienviljelijäperheeseen jossa oli keskimmäinen kolmesta lapsesta. Hän oli lahjakas laulaja koulussa ja sai siitä kymppejä, mutta hänen suurempi kiinnostuksen kohteensa oli soittaminen. Hän teki joitakin kitaroita itse ennen kun 17-vuotiaana pystyi ostamaan ensimmäisen kitaransa joka oli Landola -merkkinen. Hawajinkitarasta hän kiinnostui 1950-luvulla pinnalla olleesta Onni Gideonin kappaleesta ”Tiikerihai”.[1]

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1954 Tornion työväentalolla jossa hän soitti Reino Östermannin orkesterin kitaristina. Sen jälkeen hän esiintyi Metronomi -yhtyeessä joka soitti Kemin työväentalolla vakituiseen. Armeijan käytyään hän soitti Urho Saikkosen yhtyeessä puoli vuotta ja perusti sitten ensimmäisen oman yhtyeensä Guapitan. Samaa nimeä hän käytti myös viimeisissä yhtyeissään. Hän oli yhtyeensä kanssa säestämässä Suomen tunnetuimpia iskelmätähtiä, muun muassa Olavi Virtaa ja Junnu Vainiota.[1]

Hän perusti Kemiin Kuljun Musiikki -liikkeen vuonna 1969 ja myöhemmin hänellä oli liike myös Torniossa. Liikkeiden vuoksi hänen aikansa ei riittänyt enää esiintymisiin ja hänen soittajan uraansa tuli vuosikymmenien tauko. Myöhemmin hän teki vaatimattomampaa liiketoimintaa soitinalalla kuolemaansa asti Kaakamossa. Soittajan uraansa hän jatkoi uudestaan 1980-luvulla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Junttila, Arto: Paavo Kulju In Memoriam Väylän pyörre – Musiikkiuutiset. 26.9.2013. Viitattu 20.5.2020.
  2. Musiikkivaikuttaja Paavo Kulju on kuollut Yle Uutiset Perämeri. 26.9.2013. Viitattu 20.5.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.