Operaatio Finlandia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Operaatio Finlandia
Kirjailija Arto Paasilinna
Kieli suomi
Genre Weilin+Göös
Julkaistu 1972
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Operaatio Finlandia on kirjailija Arto Paasilinnan esikoisromaani. Weilin+Göös julkaisi sen vuonna 1972. Toinen painos kirjasta julkaistiin vuonna 1997. Se sai niin Suomessa kuin Ruotsissakin jonkinasteista keskustelua aikaiseksi aiheensa vuoksi 1970-luvun alussa. Teos on tyyliltään humoristinen sodankuvaus, jossa on sekoituksia kansallisajattelusta ja suurpolitiikasta pohjoismaisessa mittakaavassa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1977 Ruotsiin ja Suomeen, joiden välille puhkeaa sota mm. Ruotsin fasistisen hallituksen ja Ahvenanmaan itsenäistymispyrkimyksen johdosta. Ruotsin joukot nousevat maihin Turussa, Vaasassa ja Ahvenanmaalla, minkä aikana suomalaiset joukot aloittavat oman hyökkäyksensä Pohjois-Ruotsiin aloittaen Haaparannalta. Kirja on omistettu Ruotsin nykyiselle kuninkaalle Kaarle XVI Kustaalle.

Sovitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradio toteutti Operaatio Finlandiasta 50-minuuttisen radiokuunnelmaversion vuonna 2012. Sen ohjasi ja dramatisoi Jussi Niilekselä ja tuotti Hilkka Salo. Näyttelijöinä olivat muun muassa Vesa Kietäväinen, Marko Keskitalo, Janne Kallioniemi, Auvo Vihro, Laura Jurkka ja Jope Ruonansuu.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Operaatio Finlandia CD Yle Shop. Viitattu 20.12.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]