Nuoret Vihaiset Miehet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nuoret Vihaiset Miehet Porissa vuonna 2008.
Nuorten Vihaisten Miesten logo

Nuoret Vihaiset Miehet on vuonna 1989 perustettu porilainen rock-yhtye. Nuoret Vihaiset Miehet julkaisi ensimmäisen levynsä: "Ananasta ja rauhaa" omakustanteena, toisen, minicd:nsä: ”Prrrkele!?!” yhtye levytti (jo edesmenneelle) porilaiselle Betelgeuze-recordsille, seuraavan pitkäsoittonsa ”Maailmanloppua odotellessa” bändi julkaisi jälleen omakustanteena. Maanantai klo 4.45-minicd:n julkaisusta vastasi taasen helsinkiläinen Saturnus Records. Vuosina 2003-2012 yhtye julkaisi levyjään porilaisen musiikkiyhdistyksen, Karhurock ry:n kautta. Vuodesta 2013 saakka yhtyeen levyt on julkaissut Ulvilalainen Valerian Music joka julkaisi vuonna 2015 yhtyeen koko tuotannon uudelleenmasteroituina versioina digitaalisessa muodossa.

Yhtyeen merkittävin kokoonpanomuutos oli alkuperäisen laulusolistin Make Vettenrannan lähtö yhtyeestä vuonna 2004. Yhtye palasi kuitenkin vuonna 2012 lähes alkuperäiseen, vuoden 1989 kokoonpanoonsa ja nykyinen kokoonpano koostuukin rumpalia lukuun ottamatta yhtyeen alkuperäisjäsenistä.

Nuoret Vihaiset Miehet ovat tehneet jääkiekkojoukkue Porin Ässien kannatuslaulun Patasydän. Levytetyssä versiossa on mukana Yö-yhtyeen laulusolisti Olli Lindholm.

Suomen jääkiekkomaajoukkueelle yhtye teki virallisen kannatuslaulun "Sydän on sinivalkoinen" vuonna 2009, laulun on levyttänyt myös Pate Mustajärvi vuonna 2011.

Yhtye sai oman nimikko-oluen elokuussa 2013 kun Pyynikin käsityöläispanimo julkaisi Nuoret Vihaiset Miehet - Patasydän Dark ale -oluen.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Prrrkele !?!  (1994)
  • Maailmanloppua odotellessa  (1996)
  • Synnymme voittamaan  (1999)
  • 1989  (2022)

Videot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kukkasten vallankumous (1994)
  • Neonhipit (1997)
  • Odotan (1999)
  • Yksinäisyys1 (2001)
  • Patasydän (2012)
  • 1989 (painukaa...) (2012)
  • Kahdestaan (2016)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ananasta & rauhaa  (1992)
  • Maanantai klo 4.45  (2001)

Mukana kokoelmilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pop Today (”NVM II” ja ”Perjantai 13. päivä")
  • Rock-Pori (”Lenita”)
  • Protpori (”Tukehdun”, ”Ilman sua”) (1999)
  • Suomipunkkia 2 ("Hyvästi!") (2002)
  • Sydän on sinivalkoinen – sinivalkoista lätkämusaa (”Sydän on sinivalkoinen” ja "Patasydän”) (2009)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Ässät taistelee” / ”Patasydän” (feat. Olli Lindholm) (2003)
  • ”Kaikki tahtoo” / ”Niin kuin aina” (2004)
  • ”Eksyneet” / ”Niin kuin aina” (2005)
  • ”Tää kesä (ei pääty koskaan)” (2007)
  • ”Sydän on sinivalkoinen” (2009)
  • ”1989 (painukaa...)” (2012)
  • ”Tänään ollaan kuninkaita” (2016)
  • ”Kahdestaan” (feat. Noora Tommila) (2016)
  • ”Yksin” (2016)
  • ”#Hihatpalaa” (2018)
  • ”Aikapommi” (2018)
  • ”Nosta nyrkki ilmaan” (2019)
  • ”Carpe diem” (2020)
  • ”Elämä ei odota” (2021)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]