Nokian tehdasrata
Nokian teollisuusrata oli vuosina 1894–1972 Nokia Oy:n sellutehtaan rahtiliikennettä hoitanut raideleveydeltään 600 mm:n kapearaiteinen rautatie Nokian kaupungissa, jolta oli myös Nokian rautatieaseman varastolle johtanut raide.
Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radalla toimi yhteensä kahdeksan höyryveturia ja neljä dieselveturia. Vetureista on tallessa kolme: höyryveturi numero 4, Hanomag, on Kovjoen Museorautatiellä kunnostettavana ja kaksi Schöma-dieselveturia Jokioisten Museorautatiellä.
Höyryveturi numero 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalaisen Hanomag-yhtiön (Hannoversche Maschinenbau Ag) valmistama 0-4-0-tyyppinen höyryveturi numero 8423/1920 oli alun perin toimitettu Turun voima Oy:lle Turkuun vuonna 1920. Veturi saapui vuonna 1924 Nokialle, jossa se oli käytössä vuoteen 1968. Vielä samana vuonna se siirtyi Tampereen teknilliselle museolle, joka myöhemmin kunnostutti veturin Kovjoen museorautatiellä.
Schöma 3151/1969 -dieselveturi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalaisen Schöma-yhtiön (Christoph Schöttler Maschienenfabrik G.m.b.H) vuonna 1969 valmistama CFL 60-DC -dieselveturi numero 3151/1969 saapui Helsingin länsisatamasta autokuljetuksena Nokian tehdasradalle. Tämä Suomen uusin kapearaideveturi toimitettiin Nokian tehtaalle valmistajan kirjanpidon mukaan 29. huhtikuuta 1969. Veturi oli 0-4-0-tyyppinen ja painoi noin 8000 kg. 4-sylinterinen Deutz-yhtiön valmistama moottori tuotti 72 hevosvoimaa, ja tehtaan ilmoittama huippunopeus oli vaatimaton 15 km/h.[1]
Schöma 2876/1965 dieselveturi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radalla oli käytössä myös saksalaisen Schöma-yhtiön vuonna 1965 valmistama CFL 60-DC -dieselveturi numero 2876/1965.[1]
Schöma-vetureiden nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Molemmat Schöma-dieselveturit myytiin radan lakkauttamisen yhteydessä vuonna 1972 Wilhelm Schaumann Oy:n tehdasradalle Pietarsaareen, jossa ne vetivät puutavaraa sellutehtaan sisäisellä varastoalueella vuoteen 1976 asti. Veturit kulkeutuivat 1978 Minkiölle, josta Jokioisten museorautatie lähetti ne VR:n Vaasan konepajalle korjaukseen. Vuonna 1969 valmistetusta veturista korjattiin käyttökuntoinen museoveturi, johon saatiin varaosia vuonna 1965 valmistuneesta veturista. Samalla veturi muutettiin 750 mm:n raideleveydelle. Kunnostetun veturin luovutus ja koeajo tehtiin 11. joulukuuta 1985 Vaasassa ja se saapui Jokioisten museorautatien käyttöön 16. toukokuuta 1986. Se on ollut siellä hyvin toimivana vaihtotyö- ja työjunakäytössä nykypäivään saakka. Vuonna 1965 valmistunut veturi on yksityisesti varastoituna Minkiön aseman lähistöllä Kiipun kylässä sijaitsevan maatilan pihalla ja siitä on nykyään jäljellä vielä runko, konesuoja ja hytti sekä varaosia.[1]
Muu kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radalla oli käytössä neliakselisia propsivaunuja. Yksi avomallisista tavaravaunuista säilyi varastoituna aina vuoteen 1980, jolloin se myytiin Lahnuksen rautatielle, jonka radalla se on käytössä avoimeksi matkustajavaunuksi muutettuna.[1]
Onnettomuus 1938[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nokia-yhtiön kapearaiteisen radan veturi suistui 18. helmikuuta 1938 Nokianvirtaan, jolloin kolme veturin hytissä ollutta miestä menetti henkensä. Neljäs hytissä ollut pääsi pelastautumaan. Veturi oli vienyt paperipuita kahden kilometrin päässä tehtaalta sijainneelle Lintuniemen kuorimolle ja palannut sitten takaisin viedäkseen kaksi kuorimolla työskennellyttä miestä, joiden työvuoro oli päättynyt tehtaan lähellä sijainneelle ns. pitäjänsillalle. Takaperin kulkenut veturi suistui kuitenkin noin 100 metrin päässä pitäjänsillalta raiteilta ja syöksyi jyrkältä rantapenkalta virtaan jääden pyörilleen virran pohjaan noin 2,5 metrin syvyyteen. Onnettomuus johtui veturin liian suuresta vauhdista.[2][3]
Radan loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radan kaikki vetokalusto oli sodan päättyessä jo niin iäkästä, ettei se kelvannut sotakorvauksiksi, mutta sodan jälkeen höyryliikenne jatkui vielä parin vuosikymmenen ajan. Alun perin varsin mittavasta radasta purettiin vuonna 1961 Nokian rautatieaseman varastolle johtanut raide ja vuonna 1969 oli jäljellä enää noin puoli kilometriä. Loppuaikana radalla oli käytössä enää kaksi dieselveturia, joilla kuljetettiin puutavaraa kuorimolta hakkurille sekä hiomon ilmaradalle. Radan toiminta päättyi lopullisesti vasta vuonna 1972, jolloin sen viimeiset osat korvattiin hihnakuljettimella.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Schöma-veturin tarina Teemu Virtanen, Resiina -lehti 1/1996
- ↑ Veturi suistui virtaan. Kolme miestä menetti henkensä, Aamulehti, 19.02.1938, nro 48, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Veturi kaatui virtaan. Kolme miestä hukkui, Helsingin Sanomat, 19.02.1938, nro 48, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot