Nick Ekelund-Arenander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nick Ekelund-Arenander
Henkilötiedot
Koko nimi Nick Michael Ekelund-Arenander
Syntynyt23. tammikuuta 1989 (ikä 35)
Södermalm, Ruotsi
Yleisurheilija
Laji 400 metrin juoksu
Ennätykset 45,50

Tietolaatikko päivitetty 11. elokuuta 2015

Aiheesta muualla
Timanttiliiga

Nick Michael Ekelund-Arenander (s. 23. tammikuuta 1989 Södermalm, Ruotsi) on tanskalais-ruotsalainen pikajuoksija, joka kilpailee 400 metrin juoksussa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekelund-Arenander oli mukana vuoden 2013 MM-kilpailuissa Moskovassa jääden välieriin.[1] EM-kilpailuissa hän on ollut mukana kahdesti, vuosina 2012 Helsingissä ja 2014 Zürichissä. Useiden Tanskan-mestaruuksien lisäksi hän on voittanut myös Ruotsin mestaruuksia. Vuosien 2013 ja 2014 joukkue-EM-kilpailuiden kakkosliigassa hän voitti 400 metrin kilpailun ja oli toinen 200 metrillä. Vuonna 2015 hän voitti myös 400 metriä.

Ekelund-Arenanderin äiti on tanskalainen ja isä ruotsalainen. Hän pitää hallussaan ulkoratojen Tanskan ennätystä 400 metrillä.

Ekelund-Arenander on marraskuusta 2018 lähtien edustanut Ruotsia.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Tulos Paikka Päivä [1]
400 metrin juoksu 45,50 NR Madrid 13. heinäkuuta 2013

Sisäradat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Tulos Paikka Päivä [1]
400 metrin juoksu 46,31 Tukholma 6. helmikuuta 2014

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Nick Ekelund-Arenander Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]